sunnuntai 17. maaliskuuta 2024

Varkausepäily pappilassa

Katoamisiin liittyi varsin usein epäilyjä varkaudesta. Kysymys saattoi myös olla murtomiehen anastamasta omaisuudesta, kuten vuonna 1870 julkaistussa kuulutuksessa, jossa ilmoitettiin Kälviän kirkkoherralta rovasti Lauri Maimo Castrenilta kadonneeksi pappilaan tehdyn murron yhteydessä kaksi ja puoli tusinaa hopeisia ruokalusikoita, 32 hopeista teelusikkaa, pari tarjoiluotinta, jälkiruokalusikkaa sekä muuta arvokasta ruokailukalustoa. Ilmoituksessa luvattiin 25 markan löytöpalkkio varkaiden kiinnisaamiseksi ja tavaran löytymiseksi.

Yllä: Suomen Wirallisessa lehdessä kerrottiin 18.8.1870 varkaudesta.

Kadonneiden tavaroiden löytymisestä ilmoitettiin myös virallisilla kuulutuksilla. Kuten "kadonneet'-ilmoituksissa niin myös "löytyneet"- kuulutuksissa käsiteltiin lähes yksinomaan arvokasta omaisuutta. Tavallisesti kyseessä oli kiinniotettu eläin, mutta myös muista arvokkaammista löydöistä tehtiin virallinen ilmoitus.

Varkaita ja varastettua irtainta omaisuutta koskeneet kuulutukset sen sijaan annettiin usein yksityisten tekemien ilmoitusten pohjalta. Ilmoittajana saattoi olla Vaasan läänin tai jonkin muun läänin alueella asunut henkilö. Yksityisten jättämissä etsintäkuulutuksissa varkausaiheiset kuulutukset muodostavatkin suurimman ryhmän. On kuitenkin huomioitava, että useimmissa tapauksista on ollut kysymys jostain arvokkaammasta tavarasta, esimerkiksi kirkon omaisuudesta. Omaisuusrikoksen ilmoittaja on ollut yleensä korkeampisäätyinen. Tavallinen kansa teki ilmoituksia lähinnä hevosten katoamisista ja varkauksista. Vuonna 1809 hevosista kertoneet etsintäkuulutukset lisääntyivät huomattavasti. Suomen sodan luoma sekasortoinen tilanne saattoi vaikuttaa hevosvarkauksien lisääntymiseen, esimerkiksi sotilaiden anastaessa niitä itselleen.

Lauri Maunu ( Lars Magnus Gustav)  Castren oli syntynyt Ristijärvellä 19.2.1806. Hän kuoli Kälviällä 31.5.1883. 

Joka tapauksessa Lars Castren eleli tämän onnettoman varkauden jälkeen vielä 13 vuotta!


Yllä: Lars Castrenin kuolinilmoitus. 7.6.1883 Norra Posten. 


LÄHTEET.

Kirkonkirjat paikallisyhteisön kuvaajina. Jyväskylän Historiallinen Arkisto vol. 2. Toim. Heikkui Roiko-Jokela ja Timo Pitkänen. Jyväskylä 1996. [file:///C:/Users/kivim/Downloads/978-951-39-9760-1_JHA_vol_2_jyx.pdf] Luettu 18.10.2023.

Ylioppilasmatrikkeli 1640-1852. Helsingin yliopisto. [https://ylioppilasmatrikkeli.fi/henkilo.php?id=13855] Luettu 17.3.2024. 




sunnuntai 10. maaliskuuta 2024

Maaliskuisella jäällä verkkokalastamassa

Voi ah ja upeus, mikä taivaallinen auringonpaiste oli viikonloppuna meren jäällä. Lähdin siipan matkaan mukaan kokemaan verkkoja. 

Talviverkkokalastus kuulostaa työläältä, mutta itse asiassa se on yllättävänkin vaivatonta. Tarvitaan vain hyvät ulkoiluvaatteet ja käsille mahdollisuus välillä lämmitellä. 

Tällä kertaa puitteet ovat erinomaiset. Kokkolassa tuulee yleensä aina, mutta nyt kerrankin tuuli on minimissään. Jäällä on noin sentin paksuinen lumikerros. Verkkomme sijaitsevat lähellä rantaa virtaamattomalla alueella. Niinpä mahdollistuu vielä autolla perille ajaminen. Jäällä kun pystyi ajelemaan ihan ristiin rastiin ilman aurattuja väyliä! Ihan luksusta. 

Oikeastaan isoin haaste reissulla on vahva auringonvalo, joka sokaisee kännykameran niin, etten näe, mitä kuvaan. Kuviin tulee auttamatta myös varjoja.


Mutta taivas on kaunis, kerrassaan upea. Väkisinkin tulee kevätfiilis. Siipan kanssa olemme laittaneet varuiksi nastakengät jalkaan, mutta tällä kertaa oltaisiin selvitty ilman niitäkin. 

Homma alkaa kalastusreikien avaamisella. Otimme matkaan mukaan ainoastaan jääsahan, koska samoja reikiä oli auottu alkuviikostakin. 

Talviverkkokalastuksessa on niin sanottu keskiavanto, josta tapahtuu verkkojen nosto. Risut ovat merkkinä verkkopaikoille. 


Sitten sahaamaan aukkoja auki!



Lapion avulla kauhotaan ylimääräinen lumi ja jäämoska pois avannosta. 


Metallikoukulla ongitaan sitten verkkonarua esille vedestä. 


Esille nousseeseen verkkonaruun kiinnitetään seuraavaksi erillinen vetonaru. 



Hommaan vähän kuuluu, että tutut kalastajat käyvät jututtamassa ja kyselemässä, onko ollut millainen kalaonni. 


Ideana tässä kalastuksessa on, että tuolla ylimääräisellä narulla liikutellaan kätevästi meressä jään alla olevaa verkkoa, joka liikkuu ja vapauttaa verkkoa. 

Siippa kiskoo verkon yläpaulaa avannon reunalle kasaan, minä rahtaan vetonarua sopivalle etäisyydelle. 

Nostoavannosta sitten saadaan kalansaalis esiin. 




Siipan irrottaessa kaloja verkosta minä teputtelen ees ja taas ja taivastelen maailman kauneutta. Vattajanniemeltä tosin kumisee kovat armeijan harjoitusammunnat, mutten anna sen latistaa fiilistä. 


Jäällä on väkeä moneen lähtöön. Monenmoista kulkijaa. Joku kävelee, joku potkuttelee kelkalla. Näkyy myös ohitse surahtava moottorikelkka, mönkijäporukka ja muutamia autoja, joista äijät myös ovat verkoillaan.
 

Hangella näkyy metallikeppi, jonka avulla verkot on aikaisemmin laitettu veteen. 


Kuvaan äärettömyyksiin johtavaa potkukelkan jälkeä. Ihana vapaus kulkea ihan minne tahansa jäällä!


Kaikkialla kiirii kiireettömyys!


Siipan homma on hieman kylmempää. Pedantimpi käyttäisi kunnon käsineitä, mutta avokäsin on kuulemma mielekkäämpää.




Kalansaalis ei tällä kertaa ole järisyttävän suuri. Yksi pienehkö made ja jonkin verran siikaa ja muutama muikku ja ahven. Toki aina jokunen kiiskikin joukkoon ujuttautuu. No toisaalta, sopivan kokoinen kalansaalis kerrankin yhdelle aterialle. 




Lopuksi verkko kiskotaan vetonarun avulla jälleen suoraksi jään alle. 



Olipa kiva reissu, aurinko oli aivan verraton kalakaveri tänään!

sunnuntai 3. maaliskuuta 2024

Jaakko Kälviältä päätti maallisen matkansa

Onpa eräällä Jaakolla ollut surullinen kohtalo Amerikassa. Tämä tarina löytyi vuoden 1914 Amerikan Suometar-lehdestä pienenä uutisena.
 
Sanomalehtikirjoituksen mukaan Jacob Käri kuoli Hurleyssä, Amerikassa huhtikuussa 1914.Hän oli sairastanut keuhkotautia jo jonkun aikaa. Kuitenkaan hän ei liene ollut aivan kamalassa kunnossa sairastellessaan, koska mainitaan, ettei hän ollut vuoteen omana. Kuoleman kerrotaan saapuneen äkkiä.




Jacob haudattiin 9.4.1914 Hurleyssä. Kuollut Jacob oli lähtöisin Kälviältä, mutta en näin äkkiseltään päässyt hänen juurilleen. Jacobin mainitaan kuitenkin kuolleen noin 53-vuotiaana, joten laskennallinen syntymävuosi olisi noin vuonna 1861. Surullista, mutta lehti mainitsee, ettei omaisista ole tietoa.

Onkohan tämä yksi niistä kuolleista, joka on myöhemmin julistettu kuolleeksi Suomessa, kun kuolinaikaa ei ole täällä ollut tiedossa.

Noihin aikoihin uutisoitiin aika yksityiskohtaisesti. Tässäkin tapauksessa mainitaan uutisessa näin suorasanaisesti "Wainaja on ollut väkijuomain orja, kapakan piirissä päättyikin hänen maallinen matkansa. Surkeaa, säälittävää!"

LÄHTEET: Amerikan Suometar.  14.4.1914.

sunnuntai 25. helmikuuta 2024

Köyhäinhoitoa Elsa Aspin avulla

Joulukuussa 1809 oli  Suomen sota jo  loppunut, mutta  olot olivat aika köyhät monissa paikoissa. Sen lisäksi oli yksittäisiä tragedioita. Yksi niistä tapahtui Kokkolassa. 

Merimies Ahlbeckin perhe asui hyyryläisenä - eli meidän ajalla voisi käyttää  kai nimitystä vuokralaisena - Pakkahuoneenkadulla erään laivurin talossa. En tiedä tarkemmin taloa, siksi kuvamateriaali tässä päivityksessä tulee sieltä sun täältä Pakkahuoneenkatua. 

Perheen isä oli   luonteeltaan kulkija ja myös hieman viinaan menevä. Tiedettiin myös  kertoa, että mies oli jo kesällä 1809 karannut  ulkomailla satamasta jostain laivasta omille teilleen ja oli tietymättömissä.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen, sillä miehen palkkatulot merimiehen työstä loppuivat saman tien karkuruuden vuoksi. Vaimo-paralla ei siten ollut tuloja ja hän oli pakotettu kääntymään merimieshuoneen kassan puoleen. Sieltä oli saatavissa pientä avustusta. 


Yllä: Ote rippikirjasta Gamlakarlebyn seurakunnassa 1806-1812. 

Vaikeissa oloissa nainen sairastui kovaan kuumeeseen ja kuoli myrskyisenä  yönä 1809. Annikki Wiirilinna mainitsee kuoleman tapahtuneen joulukuussa, mutta kun tarkistelin alkuperäislähteistä kirkonkirjoista, se tapahtuikin maaliskuussa 1809. Samoin Wiirilinna kertoo lasten olleen 1- ja 3-vuotiaat, mutta näin pikaisella otannalla löysin todenperäisyyttä vain 1-vuotiaaseen. Muut lapset olivat jo hieman iäkkäämpiä, osa heistä kuollut jo aiemmin. 

Naapurissa asusteli merimiehen leski, Elsa Asp. Elsa oli jo iäkäs, sillä hän oli naisen kuollessa jo 89-vuotias. 


Yllä: Kuvakaappaus Elsa Aspin perheestä rippikirjassa. 

Elsa oli käynyt hoitamassa naapurin naista hänen ollessaan sairas.  Aamulla Elsan mennessä tavalliseen  tapaan naisen taloon,  näkyi huoneeseen astuessa palavan vain pieni öljytuikku. Näky oli hurja, sillä 3-vuotias lapsi oli juuri herännyt ja yritti herätellä poisnukkunutta äitiään. Vuoden ikäinen pienokainen itki kätkyessään. 

Sana naisen kuolemasta ja orvoista lapsista kiiri ympäri  kaupunkia. Ei tiedetty, mihin lapset olisi sijoitettu, ei ollut ketään heitä luokseen ottamaan. Myöskään maistraatin jäsenet eivät tienneet, miten toimia. 

Koska aika oli köyhää, päätettiin, että avustetaan elintarvikkein, mikä paremmin takaisi lasten elossa säilymisen. 

Ihmiset pohtivat, eikö Elsa olisi heitä sopivin hoitamaan, koska oli hoitanut heitä jo aiemminkin. Hänen omat tyttönsä olivat myös jo muualla palveluksessa. Edeltävänä vuonna Elsalle oli myönnetty  eläke köyhäinkassasta. Se ei ollut suuren suuri, vaivaiset 6 riksiä. ja 32 killinkiä. 

Onneksi oli ympärillä hyviä naapureita. Lapsille kerättiin ruoan lisäksi vaatetta. Elsa oli tomera nainen ja mökkinsä oli sentään lämmin. Niinpä kasvattajan osa lankesi hänelle melkein luonnostaan. Ahlbäckin vähäinen omaisuus kerättiin  ja tuotiin Elsan vintille. 

No, naapurithan siinä ensiavun antoivat, vietiin vaatetta ja ruokaa sieltä täältä, ja kun Aspin Elsa kyllä oli tomera nainen ja hänen mökkinsä oli lämpimämpi lankesi kuin luonnostaan että sinnehän ne lapset vietiin. Ahlbäckin vähäinen omaisuus kerättiin  talosta ja tuotiin Aspin Elsan vintille - sieltä saa jos kehtaa mies vielä Kokkolaan joskus ilmestyä, karkuri ja heitteille jättäjä.

Valtaporvarit lupautuivat vuoroviikoin toimittamaan Elsan kotiin elintarvikkeita. Muodostettiin erilaisia ja useita ketjuja, jotka vuoroajoin vastasivat ruoan toimituksista. Kierron aloitti kauppiaat Donner ja Jan Riska sekä raatimies Rahm. Sitten olivat vuorossa raatimiehet Lithén ja Chorin, kauppiaat Kjemmer ja A. Kyntzell, Nils Rahm, Westring sejä A. ja J. Kjemmer. Lisäksi vastuussa olivat kupariseppä Björkman ja suutarimestari Wallin. Määräajan jälkeen lahjoituskierto aloitettiin jälleen alusta. 

Yllä: Ote Gamlakarlebyn rippikirjasta 1806-1812. 

Pyörittelen vielä rippikirjamerkintöjä koneellani. Näyttää siltä, että pienokainen Brita Caisa (Catharina)  on kuollut jo 1810. Isompi tyttö näyttää olleen elossa ainakin vielä 1812. tämän rippikirjan päättyessä. En tiedä, mikä hänen kohtalonsa on ollut, kun Elsa on kuollut jo 1813. 

Valitettavasti meille myöhemmin eläneille ei ole säilynyt tietoa, kuinka pitkän aikaa huoltorengasta ylläpidettiin. Joka tapauksessa toiminta on mitä ilmeisemmin ollut hyvä, koska samanlaiseen toimintaan turvauduttiin uudelleen melko pian, kun merimies  Frimanilta jäi orvoiksi kolme alaikäistä lasta. 


LÄHTEET: Wiirilinna, A. Kahden orvon kohtalo liikutti Kokkolan raatia. Porstua-kirjasto. [https://www.porstuakirjastot.fi/] Luettu 11.2.2024.

sunnuntai 18. helmikuuta 2024

Lunta, lunta!

Nyt voi varmaan todeta, että on kunnon talvi! Mutta kaikella on tietysti rajansa. Pakanen on paukkunut kovin ottein, ja kun lopultakin vähän lauhtuu, tulee lunta tupaan. 

Talomme on aika aukealla paikalla peltojen keskellä. Mitä nyt takana pieni metsäpläntti vähän tuulilta  suojaamassa. 

Lumitöitä on tehty tämän viikonlopun aikana pitkään ja hartaasti. Yksi tai kaksi kertaa ei ole riittänyt. Mönkijän aura on laulanut useampaan otteeseen. Harmi, ettei ole traktoria, sillä mönkijän voima ei oikein enää riitä kippaamaan viereiseen vesiojaan lumimassoja. Auratut tien reunat ovat niin tulvillaan lunta. 

Ongelmahan tässä on se, että pian ei isommalla autolla enää pääse kulkemaan yksityisliittymäämme. 

Tuuli on pyörittänyt ja puhallellut aukealle tienpätkälle lumipursuja oikein toden teolla.  Hämärästi muistan lapsuustalviltani jotain vastaavaa, mutta en pitkiin, pitkiin aikoihin. Eräs vanha kylänmies tulla teputteli tiellä vastaan ja totesi, ettei muista näillä seuduilla näin lumista talvea. No, minä olenkin vähän enemmän sisämaasta kotoisin, kuin ikänsä rannikolla asuneet. 



Kaunista silti on. Ja voisihan tuota lunta hyödyntää tekemällä oikein ison kukkulan, josta olisi kiva lasketella tampattuna pulkalla. Siippa yritti minulle myös ehdotella pehmeään  hankeen hyppäämistä, mutta en oikein lämmennyt ajatukselle. 



Porraspääkin alkaa olla aika kaposen näköinen. Siippa äsken lueskeli kymmenen päivän sääennustetta ja kertoi vähän kauhistuneena, että lisää lunta on luvassa. 




Tänään oli joka tapauksessa mainioista mainioin talvi-ilma. Pakkasta -4 ja aurinkokin paisteli. Käveleskelin Vartiolinnan ympäristössä. Oli niin kirkasta, etten nähnyt kameran näytöltä, mitä kuvasin. 

Puiston hyljepatsaat oli kruunattu talvikuosiin valkeiksi lumikasoiksi. 


Puiston käytävät oli silti jo ajeltu käveltävään kuntoon. Ihanaa!


Istukaa kiireimmäksi aikaa, naureskelin puiston penkkien ohitse kulkiessa. Teki kyllä mieli raivata tie penkille ja puhdistaa penkki istuttavaksi. Mutta ehkä siinä ei talvella kulkiessaan  kukaan kumminkaan huilaisi?


Vartiolinnan pihassa patsailla oli myös valkeat vetimet. 


Jotenkin koko patsaan olemus muuttuu lumen keskellä. 


Vanhassa kaupungissa ajellessa piti oikein tarkistaa, onko katu varmasti kaksisuuntainen. Niin kapeilta ne nyt näyttivät.  Vanhoja taloja toki suojaa lumivuoraus kylmältä.



Vilkaisu Santahaan viralliseen lumimittariin osoitti, että eilen, 17.2.24 lunta oli siellä 68 cm, tänään hieman laskeneena 64 cm. No, vielä on metriin matkaa!