sunnuntai 21. elokuuta 2016

Kiireisen viikon kuvapäivitys

On ollut sen verran kiireinen viikko, että tällä kertaa vähemmän tekstiä ja enemmän kuvia...

Iskiakseni  äityi loppukesästä niin pahaksi, että kaiken maailman marjat jäi suosista poimimatta. Ensimmäinen kesä ikinä. Mutta senkin asian kanssa pystyy näköjään elämään.

Viikko sitten ajaa huruuttelin kalevalaiseen jäsenkorjaukseen kipuineni ja suurin osa niistä jäikin parituntisen käsittelyn jälkeen pöydälle. Apu löytyi lopulta kilometrin päästä kotoa. Monta käsittelijää kiersin ennen tätä, mutta jos nyt lopultakin helpotti. Olisi vaan pitänyt tajuta mennä aikaisemmin. Jäsenkorjaajalle selittelin nolona, että ajattelin tämän tästä menevän, mutta kun tajusin, että loma loppuu ja kivut yltyvät, se ei ole hyvä merkki. Olisi ollut enemmän kuin noloa jäädä sairaslomalle suoraan pitkän kesäloman jälkeen tällaisen vaivan vuoksi. Olin kuulkaa niin onnellinen, kun pääsin sittenkin  töihin! Niksauttajalleni lupasin, että tulen parin kuun päästä enemmän kuin mielelläni uusintakäsittelyyn. Voin lämpimästi suositella kaikille muillekin!

Viikolla sitten pääsin sinne marjametsäänkin. Tosin marjojen poiminta jäi vielä toiseen kertaan. Puolukat eivät olleet vielä valmiita. Mutta minulle riitti ihastelukin. Mielettömän paljon marjoja ja aivan metsäautotien vieressä. Tänne palaan uudelleen.


Syy miksi metsään menin ei ollut puolukoissa. Siippa on innokas sienien keräilijä. Minä en luota siententunnistustaitoihini, joten lähinnä kiertelin ja nuuhkin  metsää. Kanttarelleja -isoja sellaisia  - löytyi tällä kertaa hyvin.


Metsässä oli kaunista. Jäkälä tuo heti joulun mieleen. Oli iso kiusaus poimia asetelmiin joulua varten tukku jäkälää, mutta hillitsin mieleni. Taitaa olla niin,  että se ei kuulu jokamiehenoikeuksiin. Jäkälää saa kerätä vain omasta metsästä.


Kotimatkalla tien varressa oli hiehoja. Siipalle annoin käskyn pysäyttää auto. Minusta lehmät on ihania. Vielä kymmenisen vuotta sitten kotipihamme naapuripellolla käyskenteli lehmiä, vaan ei enää. Kaipaan niitä. Avasin auton ikkunan Juttelin lehmille. Ne katsoivat minua kummeksuen, mutta uteliaana. Jännää, että tunnen voimaantuvani tällaisista pienistä asioista.


Viikonloppu oli yhtä hulinaa. Eilen olimme juhlimassa kaksissa 60-vuotisjuhlissa. 

Meille on kasaantunut erilaisia kissanristiäisiä usealle viikolle peräkkäin. Tänä vuonna jää venetsialaistenkin vietto väliin. Samoin jää väliin lukion 30-vuotisluokkakokous. Harmi kun ei voi revetä moneen paikkaan yhtä aikaa.

No, siippa ennätti kuitenkin vielä sorsametsälle, iltalennolle. Hanhipaistia taitaa olla luvassa marraskuun Mårten`s gås (=Martinpäivän hanhi...) - päivänä.


Illalla kuvailin kotipihalla kaunista sateenkaarta. Ei sen kauneutta oikein kuvaan saa. Pidän sateenkaarien bongailusta  niin kuin väreistä elämässä yleensäkin.

Viikon huipennus liittyen väreihin kuultiin viikolla, kun olin menossa uuden 3.-luokkani kanssa ruokasaliin. Kävelimme pitkässä jonossa, minä etunenässä vielä jalkaani linkuttaen. Takanani tuli tyttö. Oli pitkän aikaa hiljaa, mutta tuumasi sitten. "Ope, mä tässä kattelin, että kun sulla on tuo valkoinen paita, joka levenee helmaa kohti ja nuo vihreet housut, ja kun sä siinä kävelet, niin sää muistutat aivan Helinä-keijua!" Mitään yhtä kaunista en ole kuullut aikoihin:) On mulla vaan maailman paras työ:)


sunnuntai 14. elokuuta 2016

Lars Sonck - graniitin ja tervatun hirren mestari

Kallion kirkko, Kultaranta, Eiran sairaala, Maarianhaminan merenkulkuopisto, Pörssitalo, Pietarsaaren vesitorni, Tampereen tuomiokirkko, Turun Mikaelinkirkko, Ainola...Osaako joku lukija kylmiltään arvailla, mikä yhdistää näitä tunnettuja rakennuksia?

Asian varmistamiseksi palaillanpa jälleen  Kälviän kirkon pihamaalle. Melko läheltä kellotapulia löytyy jykevä kivipaasi. Se ei ole hautakivi, vaan muistomerkki.

Kivessä on teksti:

"Arkkitehti
professori
LARS SONCK
syntyi
Kälviän Simukkalan
pappilassa 10.8.1870

Lapsuuden kotiseutu"




Lars Eliel Sonck syntyi Kälviällä 10.8.1870 perheen yhdeksänneksi ja nuorimmaksi lapseksi. Larsin isä oli seurakunnan kappalainen Knut Emil Sonck ja äiti Kristiinankaupungista lähtöisin ollut porvarintytär Anna Rebecka Nordström.

Lars Sonck eli varhaislapsuutensa Kälviällä, mutta perhe muutti jo 1878 Ahvenanmaalle, Finströmin kuntaan isän töiden vuoksi. Sonck itse  piti varsinaisena lapsuuskotinaan Ahvenanmaata.

Lars Sonck opiskeli Turussa -ensin lyseossa, sitten Turun teollisuuskoulun rakennusosastolla ja myöhemmin Helsingissä Suomen Polyteknillisessä opistossa. Turun vuosien kerrotaan olleen Sonckille vaikeita koti-ikävän vuoksi.

Sonck voitti jo ennen koulusta valmistumistaan 23-vuotiaana Turussa suuren kirkkokilpailun, joka avitti hänen tulevaa uraansa merkittävästi. Palkintorahoillaan Sonck osti Ahvenanmaalta tontin, johon hän rakensi itselleen kesähuvilan, joka tunnettiin nimellä Lasses villa. Huvila tosin tuhoutui tulipalossa 1951.  Talvisin hän asui ja työskenteli Helsingissä Unioninkadulla.

Sonck oli viehtynyt keskiaikaan ja karelianismiin. Sonckia pidetään kansallisromanttisen kauden yhtenä merkittävimpänä arkkitehtina. Hänet tunnettiin arkkitehtina erityisesti siitä, ettei hän koskaan käyttänyt viivotinta, vaan piirsi kaiken vapaalla kädellä. Tämä tietysti työllisti piirtäjiä, joiden tehtäväksi jäi töiden puhtaaksi piirtäminen ja oikeaan mittakaavaan muuttaminen.

Professori J. E. Siren luonnehtii Sonckin arkkitehdinuraa näin: "Suomen rakennustaiteen ytimekäs dramaatikko, harmaan graniitin ja tervatun hirren verraton mestari."

Sonck eli elämänsä perheettömänä. Hänen kerrotaan olleen lämmin, iloinen, seurallinen ja elämää ymmärtävä ihminen. Professorin arvonimi Sonckille myönnettiin vuonna 1921 ja vuonna 1930 hänet kutsuttiin Suomen arkkitehtiliiton ensimmäiseksi kunniajäseneksi.

Sonckin tuotannosta tunnetaan kirkkoja, kaupunkien asemakaavoja, virastoja, monumentaalirakennuksia, hirsihuviloita ja kerrostaloja. Hän otti myös vahvasti kantaa julkiseen rakentamiseen. Vaikutteita moniin töihinsä Sonck ammensi matkoiltaan Euroopan kaupunkeihin.

Sonckin hirsihuviloissa toteutus on jykevää. Niissä on vaikutteita sekä itäsuomalaisesta rakennusperinteestä että sveitsiläistyylisestä ja norjalaisesta puutaloperinteestä. Huviloissa on usein nähtävissä lohikäärmeornamentiikkaa ja häränsilmiä. Katot näissä huviloissa ovat usein hallitsevia. Erittäin mielenkiintoiseen artikkeliin Sonckin käsialaa olevan   Sibeliuksen Ainolan suunnittelemisesta kannattaa tutustua täällä. Sibeliuksella kerrotaan olleen ainoastaan kaksi vaatimusta arkkitehdille: ruokasalin ikkunasta piti näkyä Tuusulanjärvi ja takan piti olla vihreä. Sibeliushan kuuli värit eri sävelkorkeuksina. Vihreä edusti hänelle F-duuria!


Alla olevan kuvan taka-alalla hieman pilkottavan Kälviän kirkon on muuten suunnitellut  Odert W. Renell. Alun perin Lars Sonck piirsi ilmaiseksi  piirustukset  myös Kälviän kolmanteen eli nykyiseen kirkkoon, mutta kävi niin, ettei niitä paikkakunnalla hyväksytty...Sonckin ehdotuksena olisi ollut, että silloin paikalla vielä ollut Kälviän toinen kirkko korjattaisiin mahdollisimman  vähin muutoksin. Tätä Sonck perusteli sillä, että kirkko sellaisenaan oli 1700-luvun pohjalaispuukirkkojen aito esikuvallinen edustaja. Kälviällä ei kuitenkaan lämmetty piiruksiaan ilmaiseksi esittäneelle Sonckille, vaan parin  vuoden paperinpyörittelyn jälkeen piirustuksista valitettiin Turun tuomiokapitulille. Kun kirkko vuonna 1905 valmistui, ilmoitti muinaistieteellinen toimikunta kirkon laittomasta purkamisesta tuomiokapituliin. Myös arkkipiispa otti  yhteyttä Kälviälle tiedustellen  jyrkkäsanaisesti, kenen luvalla aikaisempi kirkko oli purettu. Olisi mielenkiintoista tutustua Sonckin korjausehdotelmaan...


Lars Sonck menehtyi Helsingissä 14.3.1956. Hänet on haudattu Ahvenanmaalle Finströmin kirkkomaalle. Siellä  tämän graniitin mestarin  hautakumpua koristaa kahden sypressin välissä Sonckin valitsema luonnonkivi omalta maaltaan (kuva hautakivestä löytyy täältä pdf-tiedostosta s. 232/294).


LÄHTEET:
Ainola. Lars Eliel Sonck (1870-1956) [http://www.ainola.fi/arkkitehtuuri_lars_sonck.php] Luettu 13.8.2016.

Koulut. tampere,fi. Lars Sonck (1870-1956). [http://koulut.tampere.fi/ristinarkku/uskontonettiet/yrauskohtml/kirkot/taide/rakennukset/sonck.htm] Luettu 13.8.2016.

Lars Sonck ja Hilda Hongell. Vanhan Maarianhaminan rakennustaidetta. [http://www.mariehamn.ax/ftp/stark/hongellsonck/documents/Broschyr_20sid_fi.pdf] Luettu 13.8.2016.

Ibooklet.fi. Tampereen kauppaseura. [http://www.ibooklet.fi/ibooklet/kauppaseura/kauppaseura_3_14/files/assets/basic-html/page7.html
Wikipedia. Kälviän kirkko. [https://fi.wikipedia.org/wiki/K%C3%A4lvi%C3%A4n_kirkko] Luettu 13.8.2016.


sunnuntai 7. elokuuta 2016

Kälviän sankarihaudat ja hautamuistomerkki


Tällä kertaa käydään Kälviällä. Nimittäin Kälviän kirkon kupeessa. Sieltä löytyy sankarihaudat ja muistomerkki.

Sankarihautoja on yhteensä 85. Meille nykypolville sankarihaudat näyttäytyvät lähes paikkakunnasta riippumatta samanlaisina, siisteinä, ehkä steriileinäkin  rivistöinä.  Kaikkien vainajien kivet ovat samanlaiset, jotenkin persoonattomat. Näin koen ainakin itse. Kivissä on usein merkitty vain syntymä- ja kaatumispäivä, ei esimerkiksi kuolinpaikkaa, joka avaisi kohtaloa ehkä enemmän. Vapaussodan kivissä (kuvissa etualalla) tosin Kälviällä näyttää olevan myös merkintöjä kuolinpaikasta.

On vaikeaa kuvitella aikaa, kun vainajat on  haudattu maan poveen. Omakohtaisesti ainakin  oman isoisäni sankarihauta toisessa seurakunnassa on jäänyt hieman etääksi, sillä seurakunta on aina vastannut kokonaan  haudan hoidosta ja kukista. Jouluisin olen sentään vienyt sinne kynttilän. "Normaaleissa" haudoissa ainakin oman sukuni kohdalla hautakummun siistinä pitäminen tuo haudankin läheisemmäksi. En toki mitenkään vähättele  sankarihautoja, se kertoo meille ajan historiaa. Ja olihan valtava ponnistus, että niin iso osa sankarivainajista on aikoinaan vaikeissa oloissa saatu saateltua oman kotipaikkakunnan multiin.   Kuva menneisyydestä  auttaa. Hautajaiset ovat oletettavasti olleet erittäin tunnepitoisia, koska kyseessä on olleet sodan uhrit ja pääosin nuoret miehet.

Click to view full size image
Yllä oleva kuva lainattu täältä. Hautajaiset vuonna 1940 Kälviän sankarihaudalla.

Massiivinen sankarimuistomerkki on nimeltään "Vapauden liekki." Muistomerkki on paljastettu vuonna 1948. Sen on suunnitellut arkkitehti ja kuvataiteilija Matti Visanti, e. Björklund  (1885—1957).


Veistoksessa ylimpänä vuosiluku 1918.

 Kuvan alapuolella on teksti "Isänmaan puolesta."


Visanti on tunnettu monista töistään, kuten Nuijamiesten muistomerkistä Ilmajoella, Napuen taistelun muistomerkistä Isossakyrössä, Halkokarin kahakan muistomerkistä  Kokkolassa,   Ranuan kirkon alttaritaulusta, Lapuan kaupungintalosta, kirjankuvituksista, joista suurimpana työnä Kalevalan kuvittaminen.  Näiden lisäksi Visanti on tehnyt myös  grafiikkaa, maalauksia ja piirustuksia.






Tämä sankarihautojen seutu näyttää nykypäivänä aika lailla erilaiselta kuin vuosikymmeniä sitten. Puuristit ovat vaihtuneet kiviksi.

Click to view full size image

Yllä oleva kuva lainattu täältä. Kuva on itse asiassa alun perin siippani  tädin kuva-arkistosta.



LÄHTEET: Kuvagalleria Juho Hotari. Kälviä. [http://hotarju.kuvat.fi/kuvat/Sankarihautausmaat/Kälviä/] Luettu 6.8.2016.

Wikipedia. Matti Visanti. [https://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Visanti] Luetu 7.8.2016.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Puomi-baarissa...palanen historiaa satama-alueelta

Oli  pakko päästä tässä taannoin  Ykspihlaja-viikon tapahtumaan osalliseksi...Nimittäin ohjelmassa oli tarjolla tutustuminen Ykspihlajan työläiskaupunginosan satama-alueen aitojen takana olevaan  nostalgiseen Puomi-baariin, jossa on nautittu aikoinaan lastiryyppyjä auringonlaskua ihastellessa.



Tuo yleisöltä nykyään suljettu satama-alue pitää sisällään paljon muutakin kuin merituulta, nimittäin ainakin historian havinaa ja uskomattomia tarinoita. Kokoonnuimme kauniina kesäiltana satamaportin taakse, josta lähdimme isohkolla joukolla kulkemaan kohti satamaa.


Tapahtuman otsikkona oli "Murhamysteereitä Ykspihlajassa", mutta tällä kertaa keskityn ainoastaan  Puomi-baariin. Mysteereistä sitten joskus muulloin... Mukana oppaana meillä oli O. Airola, M. Mustonen sekä useampia oman kylän iäkkäämpiä ihmisiä, kuten H. Mäenpää & kumppanit,  joilla oli omakohtaisia muistoja seudusta vuosikymmenten takaa.






Puomi-baari ei ole ollut mikään hyvämaineinen, sievä kuppila satama-alueen kulkijoille. Ehei! Ei edes mikään virallinen baari anniskeluoikeuksin. Itse asiassa se on vain iso, vanha puinen ulkorakennus, jonka lattiatason alapuoli on avointa tilaa rajoittuen toisesta päästä suoraan mereen. Tarkemmin sanoen rakennus on aikoinaan ollut  Adolf Lahden venevaja.  Koko maapohja on meren mukanaan tuomaa pehmeää hiekkaa ja virtausten huuhtomia  kaislanpätkiä. Joskus aikoinaan rakennelmaa kutsuttiin kai  myös nimellä Puoma-baari.




Puomi-baarissa ei ole edes penkkejä. Muutama rannan irtokivi, jossa voi hienohelmaisimmat istahtaa. Vielä 1980-luvulla ladon alla oli nimensä mukaisesti kaksi puomia ja yksi masto istumapaikkoina. Ne olivat perua moottorikuunari Marienborgista, joka ajoi karille syksyllä 1924 matkallaan Ykspihlajan satamaan ja on edelleen Tankarin luoteispuolella, Kallskäretistä pohjoiseen osittain rannalle ajautuneena, osittain veden alla. Sitten paikalliset laiva-aarteiden keräilijät saivat vihiä Puomi-baarin  puomeista ja kävivät varastamassa ja pätkimässä ne. Niin harmi!



Puomi-baari oli houkutteleva illanistujaispaikka, kun virallisemmat baarit, kuten viereinen Sirkan baari,  sulkeutuivat. Puomissa istuskeltiin iltaa ja nautiskeltiin omia juomia. Osa hankki pullonsa läheisiltä laivoilta satamasta. Täältä pääset katsastamaan pari vuotta sitten olleesta tapahtumasta Puomi-baarissa tunnelmaa videolta.


Eräs paikalla ollut mies muisteli, kuinka hän pikkupoikana toisinaan tuli pinnanneeksi Pihlajan koulusta, kun paloi halusta päästä sataman touhuihin. Junttilan rantakuppila-kahvila oli lähellä. Baarissa istuskeli merimiehiä ja Pihlajan porukkaa. Tiedettiin, että laivoissa on juomista, mutta tullit kyttäsivät tarkkaan  laivalle menijöitä. Pikkupojat pistettiin  usein asialle. Tullimiehet kun luulivat, että poikaset hakivat laivoista karamelleja. Pojat toivatkin pulloja ja saivat siitä  lakritsirahaa...



Baarinpitäjä kehotti pojille, että menkää aarteinenne Puomi-baariin ja saatte seuraavana päivänä palkkiota, vai onko pojilla silloin koulua. "Ei oo, meillä on vapaata koko viikko", pojat vakuuttivat. Ja pojat kävivät hyvillä mielin lakritsilla herkuttelemassa Puomi-baarissa. Kertoja muisteli myös, että ensimmäinen häntä kohdannut laivamuisto, josta haettiin juomia, oli nimeltään Annika. Heti suoraan laivan luo päästyään  pojat vaan kysyivät, onko pulloja ja heidät ohjattiin hytteihin hakemaan. Lapset hakivat myös esimerkiksi postimerkkejä laivoista. Pojat kertoivat myös yöpyneensä kesäöinä Puomi-baarissa.



Koko Ykspihlajan miljöö oli lapsen mieleen hyvin jännittävä; seutu vilisi komennusmiehiä, viinanmyyjiä, korteista povareita, värikkäitä kansanjoukkoja, yleisiä saunoja, kisällilauluja...




Puomissa oli tietyt laulut, joita siellä laulettiin. Tiedetään, että laulaja Laila Kinnunenkin vietti täällä aikaansa viimeisinä vuosinaan istuskellen ja lauleskellen. Laila tapasi kuulemma  istuskella tietyn pölkyn päällä. Hänellä oli usein  kimpassaan mukana pari naista. Kerrottiin myös, että   Armi Kuuselan äiti työskenteli aikanaan Pihlajan  satamakonttorissa. Lisäksi kerrottiin, että poliitikko, SKP:n puheenjohtaja,  Aarne Saarinen,  rakensi  sataman kivilaiturin. Saarinen oli ollut kova ainakin agiteeraamaan ja laulamaan  seudulla 1930-luvulla.

Naisille Puomi-baari ei ollut alkuaikoina sovelias paikka, mutta 1970-luvulla jo nuoret tytönheitukat viettivät siellä iltoja. Eikä kaikki pulloja kallistelleet sielläkään. Paikassa vain oli oma jännityksensä ja tunnelmansa. 1970-luvulla nuoret tytöt kävivät myös  läheisissä laivoissa laulelemassa. Moni kuvittelee nämä reissut paljon todellista pahemmiksi. Tytöt lauleskelivat suomalaisia kansanlauluja ja heille pistettiin laivassa pötyä pöytään.





Kun laivojen viinat houkuttivat, moni satama-alueella liikkuva mietti, miten viinaksiin pääsisi käsiksi. Eräällä Pihlajan porukalla oli takana jo monen päivän putki, eikä tietenkään killingin killinkiä. Porukasta joku äkkäsi, että mennäänpä asioimaan kreikkalaiseen laivaan. Porukka hommasi kokkien vaatteet ammattikoululta ja tekeytyi terveystarkastajiksi. Salkuissa heillä oli ammattikoulun hakupapereita, joihin he tekivät merkintöjä. Kapteeniin tarkastus upposi täydestä. Tylyinä "tarkastajat" esittivät, että ei kelpaa sellaisenaan laivan keittiö. Kapteenille oli englanniksi vinkattu, että lahjuksilla saatettaisiin asiasta selvitä. Ja kapteeni viinaksia ja tupakkakartonkeja  kantamaan. "Tarkastajat" olivat kilvan iskeneet ammattikoulun leimoja papereihin. Hätä keinot keksii, sanotaan...



Olihan ikimuistoinen retki tämäkin. Ensi kerralla tosin  taidan minäkin ottaa kunnon tuolinränkyn mukaani...

LÄHTEET: Museovirasto. Kokkola. kulttuuriympäristö. [http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjreki/read/asp/r_kohde_det1.aspx?KOHDE_ID=1850] Luettu 23-7.2016.

Puomi-baarissa kuultuja ykspihlajalaisten muisteluksia 21. 7.2016.

Yle.fi. Kansankulttuuri voimissaan Ykspihlajan kulttuuriviikolla. [http://yle.fi/uutiset/kansankulttuuri_voimissaan_ykspihlajan_kulttuuriviikolla/6688172] Luettu 31.7.2016.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Pohjanpauha -kivet keskellä ei mitäään

Tässäpä tarjolla jokusia kuvia Pohjanpauhasta! Pohjanpauha on matalikko Kokkolan edustalla. Se on valtion vesialuetta. Siippa tapaa kulkea siikaa kalastamassa  tämän matalikon luona silloin, kun on hyvä merisää. Näin etäälle rannasta ei ole asiaa kovin tuulisella säällä...
Tässä alla kuvaa veneen navigaattorista, kun lähestymme Pohjanpauhaa. Kuvasta näkee hyvin, kuinka paljon matalampaa kivien lähettyvillä on.







Entisaikoinakin  alueella kalastettiin verkoilla. Verkot soveltuvat  tälle alueelle hyvin, koska pohja on kivinen.
Meidän väen kalastusreissut tapahtuvat Pohjanpauhassa yleensä niin, että verkot viedään illalla ja koetaan varhain aamulla. Entisaikoina kalastajat  saattoivat tulla Krunnista tai vaihtoehtoisesti yöpyivät avoveneidensä pohjalla, kun tulivat tällaiselle etäämpänä mantereesta olevalle kalastuspaikalle. Minä en kyllä moiseen hommaan lupautuisi...
En ole koskaan rantautunut suurimman kallion päälle, koska kalastusaluksellamme se on aika mahdotonta. Kiviä on liikaa ja vettä liian vähän. Ennen muinoin  moni kalamies kuitenkin rantautui venhollaan saalista odotellessaan.  Kivissä ja kallioissa on kuulemma useita kalastajien aikansa kuluksi naputtamia puumerkkejä.


Nyt kallioilla istuskelevat lähinnä lokit ja tiirat tai alueen uusimmat tulokkaat, merimetsot.








Pauha tarkoittanee sanana matalikkoa. Yleensä katsotaan, että pauhassa on vettä kolmesta kahdeksaan syltä vanhan mittayksikön mukaan.






LÄHTEET:

Ruotsalo - kylä meren rannalla. Krunni eli Poroluodonkari, 2011, s.  76-77.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Keisari Aleksanteri I valtiovierailulla Kokkolassa

Vuonna 1801 astui valtaan Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Aleksanteri I.  Hallitsija teki Suomeen  reilun  kolme viikkoa kestäneen valtiovierailun syyskesällä vuonna 1819, mm. Kuopioon, Iisalmeen, Kajaaniin, Ouluun, Tornioon ja  Kemiin ulottaen matkansa lopulta Limingan, Siikajoen  ja Raahen kautta  Kokkolaan.

Alexander I by S.Shchukin (1809, Tver).png
                                                        Yllä oleva kuva lainattu täältä.

"Tällä vaivalloisella sydänmaan retkellä teki keisari usioita laupeuden töitä köyhille ja sairaille, kohteli kansaa teillä ja taloissa lempeydellä ja tervehti rahvasta sen omalla kielellä. Kerrotulla sydänmaan retkellä aterioi keisari puolisen eräässä köyhässä talossa (Haapakankaan uudistalossa); paremman puutteessa varustettiin kiiruun kautta talon uusi talli ruokasaliksi, koristeltiin tuoreilla kuusilla ja koivuilla. Rouva Appelgrenin Kajaanista myötä seuraavat eväsvarat tulivat tarkoituksen mukaiseen käytäntöön; väsymyskään ei voittanut korkian ruhtinaan rattoisaa reippautta ja vilkkautta...(Kuvaus Keisarin matkasta sydänmaalla)."


Yllä oleva kuva lainattu täältä: Kuvan aihe: "Aleksanteri I matka Suomessa. Keisarillinen seurue myrskyssä Oulujärvellä 1819"


Keisarin matkaan mahtui monenlaista; pitkiä taipaleita jalkapatikassa, kaupungin ainoan satulan lainaamista ratsulle muun seurueen tyytyessä heinäsäkkeihin satulana, tiettömiä taipaleita soita ja kivikkoja ylitellen, ilman aamiaista jääminen Torniossa,  myrsky Oulujärvellä veneessä matkaten, ateriointia tallissa, russakoita yöpymispaikassa, kiesien rikkoutumista...

Kokkolassa nousi suuri kohu ja hämmennys, kun maaherra maaliskuussa 1819 ilmoitti keisarin matka-aikeista. Oli hetimmiten ryhdyttävä  kohentamaan kaupungin ulkoasua. Talojen omistajia kehotettiin  siistimään rakennuksiaan ja myös tarvittavia  lankkuaitoja oli rakennettava. Myös katujen kunnostustöihin ryhdyttiin.

Tiedettiin, että keisarin tuleva matka ajoittuisi syyskuulle, jolloin illat ovat jo pimeitä. Niinpä kaupungin varoilla hankittiin peräti sata  lasilyhtyä katujen valaisemiseen. Kaupungin ulkopuolelle siirrettiin kanuunoita kunnianlaukausten ampumiseksi.

Wiirilinna kertoo artikkelissaan, kuinka keisari seurueineen saapui kaupunkimme itäiselle tulliportille iltapäivällä kello kolme. Tuo itäinen tulli sijaitsi nykyisen Pitkänsillankadun luona, aika lailla Suntin uoman tienoilla.

 

Itäisen tullin luota arvovieraat saateltiin Roosin talolle, joka on nykyään tunnetumpi nimellä K.H. Renlundin taidemuseo.  Vierailusta tahdottiin tehdä vaikuttava ja oli  suunniteltu, että keisari söisi ensin päivällistä ja sitten  myös yöpyisi kaupungissa. Majapaikaksi oli valittu ylväs Roosin talo, joka edelleen seisoo jykevänä Kokkolan keskustassa. Roosin talon silloinen omistaja oli kauppias Anders Roos, jota on tituleerattu jopa Suomen rikkaimmaksi mieheksi elinaikanaan.


Keisarin saapuessa Roosin talon pihaan, oli häntä vastassa papisto, porvaristo, maistraatti sekä tietysti Roosin talon isäntä ja emäntä. Talon jykevillä kiviportailla seisoi kuusi Kokkolan kauneinta, vaaleisiin pukuihin sonnustautunutta  nuorta neitosta. Yksi heistä oli Roosin perheen 10-vuotias tytär, Sofia. Neitosten tehtäväksi oli annettu kukkien sirotteleminen hänen keisarillisen  korkeutensa jalkoihin ja kyllä keisari kumartelikin luonteelleen tyypilliseen lempeään tapaansa  heille ohitse kulkiessaan.

Arvoisan vieraan eteen oli tehty kaikki mahdollinen. Roosin talo oli laitettu ruhtinaalliseen kuntoon ja loistoon arvovieraan saapumisen kunniaksi. Tiedetään, että verhot olivat  hienoa silkkidamastia, joiden reunoissa oli fransuja.  Samaa silkkidamastia olivat myös kaikkien huoneiden huonekalut. Lattioita peittivät kallisarvoiset matot, seiniä koristivat taulut ja katossa riippui kynttiläkruunuja. Katseenvangitsijana lienee silti ollut keisaria varten makuuhuoneeseen rakennettu mahonkinen sänky. Se oli rakennettu laivan muotoon. Sänkyyn noustiin siroja rappusia pitkin. Rappuset oli tietysti topattu ja päällystetty turkkilaisella matolla! Sängyn yllä laskostuivat drapeeratut, runsasaasti heltutetut silkkiverhot ikään kuin laivan purjeina.

Mutta kovin vaisulta näytti keisari silti. Itse asiassa keisarin  vierailun tarkoituksena oli ollut nähdä Suomenmaa sellaisena kuin se on. Hän oli toivonut, ettei  häntä varten tehtäisi erikoisvalmisteluja. Keisari oli kulkenut Kokkolaan karujen seutujen kautta, jossa yleisvaikutelma oli ollut sangen köyhä ja vaatimaton. Ennen Kokkolaa keisari oli saanut vastaanottaa lähinnä harmaaseen sarkaan pukeutuneiden, köyhien alamaisten pyyntöjä ja valituksia.

"Peltojen aidat maantien varrella, missä keisari matkusti, olivat täynnä puhtaasti puettua kansaa, samoin kestikievareitten kartanot.  Talokkaiden tyttäret, luottaen keisarin kaikkialla kuuluisaksi tulleeseen laupeuteen, olivat useasti niin rohkeita, että kestikievareitten kartanoilla menivät käsin koettelemaan kuinka hienoa verkaa keisarin vaatteet olivat. Keisari sai useasti kuulla tyttöin imarrellen sanovan toisillensa: "Voi kuinka lempeä hän on - ja kaunis kun Herran enkeli!" - Tyttöin viaton uteliaisuus huvitti keisaria, eikä kukaan saanut häiritä heidän ja kansan yleisesti vapaasti liikkumista keisarin läheisyydessä. Keisari käski tulkin sanoa tyttärille: "Ne tytöt ovat minun (keisarin)  mieluiset, joilla on siistit omatekoset vaatteet. " - Samoin kun "minulle on mieliksi kun kansa on ujostelematon (Kuvaus keisarin matkasta Limingassa)."

Kaikki alkoi olla valmista, jotta keisari voisi astua runsaaseen päivällispöytään. Korkea-arvoiset vieraat olivat  tuskin ennättäneet istuutua sisään Roosin taloon, kun keisari jo ilmoitti haluavansa pikimmiten jatkaa matkaansa. Talon isäntäväki tietysti esteli ja kertoi tulossa olevasta päivällisestä ja jaloimpien viinien tarjoilusta.  Vaan keisari oli  taipumaton. Pian hänen hevosiaan oltiin jo valjastamassa.  Tällöin  keisari ilmoitti sallivansa tarjottavan kupillisen kahvia.






Tästähän paniikki kehkeytyi. Ei ollut kahvia tarjottavaksi, sillä kahvi oli suunniteltu keitettävän vasta päivällisen jälkeen. Hädissään Sophia-rouva kiiruhti  lähellä  olleeseen kauppias Krögerin  taloon, jossa onnekkaasti sattuikin olemaan pannullinen kahvia valmiina.  



Niin sai keisari  tahdikkaasti kahvinsa ja  antoipa  hän vielä  talon emännälle Sophia Roosille läksiäislahjaksi briljantein koristellun kaulakorun lausuen lämpimät kiitoksensa ja tyytyväisyytensä. Hartaasti  valmisteltu keisarivierailu kesti lopulta  kaikkinensa  45 minuuttia!

Kokkolasta keisarin matka jatkui Vaasaan, sieltä Kristiinankaupunkiin jättäen sen jälkeen pohjanmaan ikuisesti taakseen.



LÄHTEET:
Annikki Wiirilinna. Roosien aika Kokkolassa 1700-1800 lukujen vaihteessa. [http://www.kokkola.fi/palvelut/kirjasto/kotiseutuaineisto/wiirilinna/fi_FI/roosien_aika_kokkolassa_1700-1800_lukujen_vaihteessa/] Luettu 5.7.2016.

Annikki Wiirilinna. Veneenrakennuksella  pitkät perinteet Keski-Pohjanmaalla. [http://www.porstuakirjastot.fi/files/original/8d36b2f93f04d19b41f34442e502b682.pdf] Luettu 5.7.2016.

Arkistolaitos. Tsaari Torniossa. [http://arkisto.fi/uploads/Arkistolaitos/Maakunta-arkistot/Oulu/Tornionjoki/2_4.html] Luettu 6.7.2016.

Kadonneen kulttuuriperinnön metsästäjät. Kun keisari kainuussa kävi. [http://kulttuuriperintoinventointi.blogspot.fi/2015/06/kun-keisari-kainuussa-kavi.html] Luettu 6.7.2016.

Kirjastovirma. Kuninkaantiestä keisarintieksi.[ http://www.kirjastovirma.fi/oilinginvarrelta/kuninkaantiesta_keisarintieksi] Luettu 6.7.2016.

Kokkolan kaupungin historia, osa 3. 1969, s. 445-446.

Kursivoidut tekstit suoria lainauksia: Auren, P.W. Keisari Alexander I:sen matka Pohjanmaalle 1819. Oulu 1894. [http://digi.kirjastot.fi/files/original/5ef86c5a27fdf70a652122aaf12fe7ed.pdf] Luettu 5.7.2016.