lauantai 30. heinäkuuta 2011

Harrbådan majakan neito ja kummituksia sun muita


Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Harrbådan majakalla. Harrbåda eli Harriniemi sijaitsee Nuorisokeskus Villa Elba lähiseudulla, hieman Ykspihlajaan päin. Harrbådassa on vanhaa huvila-aluetta, joka sai alkunsa 1920-luvulla. Osa mökeistä on rakennettu aikoinaan ilmeisesti luvatta ja määrätty myöhemmin purettavikasi. Osa mökeistä lienee luvallisia  ja edelleen käytössä.


Tässä jököttää Harrbådan aidattu majakka. Ei mikään kaunotar, mutta majakka kumminkin. Majakan ympärillä on aitaus, jotta huonokuntoisesta majakasta ei lentelisi irtokiviä ihmisten päihin. Aikaisemmin majakkaan on kuulemma päässyt kiipeämäänkin, mutta nykyään se on pääsiassa purjehdusmerkkinä.



Alueen maasto on ihanan hiekkaista. Harrbådan niemi on noin 200 km pituisen harjujakson pohjoisin näkyvä osa.  ja niemellä on isoja  hietikoita ja myös pienehköjä  hiekkadyynejä.

Jonkinlaista heinikkoa kasvaa hiekan seassa. Päivä, jolloin kävin majakan luona oli hyvin sateinen, enkä viitsinyt talsia märässä hietikossa kovin kauaksi. Kaunis alue kumminkin...






Harrbådasta kerrotaan paljon tarinoita. Aika moni paikallisista on varmaan kuullut ainakin sivulauseessa mainittavan jotain Harrbådan neidosta...

Tarinoita on monia, tässä jokusia niistä:

Harrbådan edustalle haaksiriukkoutui kauan aikaa sitten laiva. Harrbådan neito oli peräisin tästä laivasta. Neito hukkui ja itkeskelee kaipuutaan majakan luona. Kaikki ympäristössä näkyvät kivet ovat Harrbådan neidon koruista tippuneita timantteja...


Toisen tarinan mukaan laiva jätti naisen Harrbådaan asumaan ja vartioimaan majakkaa sekä opastamaan reittejä, mies lähti merelle laivalla ja eksyi myrskyssä. Nainen odotti miestä vuosia ja kyllästyttyään hyppäsi korkealla olevasta ikkunasta ulos. Nainen kuoli. Tarinan mukaan joka vuosi samaan kellonaikaan samana yönä voi nähdä naisen hyppäävän alas ikkunasta.



Olen kuullut myös kerrottavan, kuinka seurue olisi ollut matkalla Ykspihlajasta kaupunkiin. Seurueeseen kuului miehiä ja yksi nainen. Tarina kertoo, että yhtäkkiä nainen katosi. Kerrotaan, että miehet olisivat surmanneet naisen ja haudanneet hänet alueelle. Selvännäkijä oli kuuleman mukaan nähnyt kahvinporoista meren pohjalla makaavan neidon.

Yksi tarina kertoo, että nainen olisi kadonnut veneestä muiden huomaamatta. Myrskyn raivotessa nainen, miehensä ja poikansa olisivat tehneet haaksirikon, jolloin  sekä poika että mies olisivat menehtyneet. Tämän vuoksi nainen olisi itsekin hukuttautunut. Tämän naisen väitetään kummittelevan Harrbådan majakassa...

Harrbådan alue on myös tunnettu linnustostaan, alueella sijaitseekin myös lintutorni. Sieltä voi bongata erityisesti vesilintuja ja kahlaajia. Linnustosta löytyy esimerkiksi sirrilajeja,
 punajalkavikloja, tyllejä suokukkoja , sotkia telkkiä, hanhia, joutsenia, varpuslintuja. Harvinaisuuksiinkin voi törmätä; esim. arosuohaukka, isokirvinen, alaskansirri, amuurinuunilintu, pitkänokkakurppelo... 


Harrbådassa on opastettu luontopolku. Alueella tulee kuljeskella vain merkityillä reiteillä. Rantaniityillä kulkeminen on kielletty lintujen pesimäaikana.

Alueen kartan löydät täältä tai täältä!


18 kommenttia:

  1. mikäköhän nuista tarinoista olisi alkuperäinen :p

    VastaaPoista
  2. Hee,
    tietysti joka sana on totta:)))
    -Minna-

    VastaaPoista
  3. Ja tuolla me vaan tyystin tietämättöminä talsittiin silloin syksyllä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi löydettiin niitä langanpätkiä. :)

      Poista
    2. Heh, nyt kyllä mielenkiinto herää:/

      Poista
    3. Simppa, olitko sinitiainen, talitiainen vai hömötiainen? Selvisitkö hengissä kovasta talvesta?

      Poista
    4. Olipas se hurja tarina. Tai niitä oli useampia sellaisia. On kiva lähteä käymään siellä uudelleen ja katsoa, miltä talvimaisema näyttää.

      Poista
  4. Kokkolasta ja sen kummitustartinoista on tehty paikallisesti kuin muutenkin näytelmiä. Täällä on voimakas usko moniin tarinoihin. Kun tein historian opiskeluissani matkaa noitavainoihin suomessa, niin törmäsin myös sitä kautta Kokkolaan. Tarinat viehättävät aina ihmisiä, monesta syystä. Mutta jokainen voi itse päätellä, miten jotkut tarinat jopa sisältävät onnettomia tarinoita jotka kuvaavat sen aikaisten ihmisten näkemyksiä oikeasta ja väärästä... ( Tibu/ 27.01)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!
      Totta töriset!
      Asiat, jotka meidän aikalaisille ovat enemmänkin kiehtovia ja hupaisia tarinoita, ovat olleet vain muutamia vuosikymmeniä taaksepäin aivan täyttä totta...

      Lienee totta, että katsomme kovasti maailmaa oman aikamme silmin...

      Ajatuksena on kesällä tehdä yksi pieni noitiin liittyvä juttu täältä päin:)

      Poista
  5. Kämppäkaverini vietti yön majakalla viime talvena uskoen saavansa kuvan tarinan haamusta.

    EpW

    VastaaPoista
  6. Moikka, Eija!
    Jo sinulla on rohkea kämppis! Vaikka en kummituksiin niin uskokaan, niin kaksi kertaa silti miettisin, josko yöpymään majakalle lähtisin:/ Mielikuvitus tekee huitsin helposti tepposet...Ai niin -kuvaa ei sitten ilmeisesti hän saanut napattua, vai?

    By the way- oletko Eija laikolaisia (klikkasi nikkiäsi...)? Tuttu paikka, valmistuin sieltä 2009:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laikolaisia ollaan ja kohta meitä on isompikin joukko majakan juurella viettämässä talvista opintopäivää!

      Poista
    2. Ahaa,
      me käytiin aikoinaan Kvikantissa päin lintubongausretkellä...

      Poista
    3. Ei siellä majakalla mitään outoa ole. Itse olen viettänyt kesäni ja kesäyöni majakan juurella, eli siinä punaisessa mökissä, yli 60 vuotta eikä mikään kummitus ole koskaan häirinnyt. Mutta sen pienen punaisen mökin, joka on ulompana niemen kärkeä, he kokivat kummituksen 1800-luvun puolivälissä. Majakka on "nuori" ja aivan viaton osapuoli mitä kummituksiin tulee...

      Poista
    4. Moi, Ano, sinulla on ollut varmaan upeita kesäöitä majakan äärellä. Vaatii kyllä luonnetta. Muta rohkeat ne palkitaan:)Mielenkiintoista paikallishistorian tuntemusta sinulla! Hienoa, että se tallentui tännekin!

      Poista
  7. Luulen, että kummitukset ja muutkin möröt lähtevät taatusti menemään, kun nauravainen (nais)joukko rantautuu alueelle;-) Sen verran kova käkätys kuuluu! Kun majakalle menee autolla on aivan lähellä majakkaa oikea keijukaismetsä, sellainen ihanan hämyinen metsikkö. Jos siis keijukaisia, niin varmasti myös kummituksia! t. Päivi

    VastaaPoista
  8. Voi,
    keijukaiset kuulostaa kyllä kiehtovilta. Ja se hämyinen metsikkökin olisi hieno elämys kerrassaan.

    Pitäisiköhän ehdottaa seuraavaa tyky-päivää kummituskentille:)))Saisi rennosti katsastaa koko ympäristön ja kummitukset tosiaan pysyisivät rymyävästä laumasta kaukana*)

    VastaaPoista