torstai 29. joulukuuta 2011

Kokkolan kaupunginkirjastossa

 
Tällä kertaa kurkistelemme erääseen suosikkikohteeseeni! Aivan linja-autoaseman ja rautatieaseman vieressä, osoitteessa Isokatu 3,  sijaitsee massiivinen lasirakennus. Se on Kokkolan kaupunginkirjasto.
Kirjastorakennus on uudehko, sen peruskivi muurattiin 11.6.1998 ja harjakaisia vietettiin 21.1.1999. Kirjaston nykyinen paikka ei ollut itsestäänselvyys - se valittiin kaupunginvaltuuston kokouksessa yhden äänen enemmistöllä ns. entiselle lyseon tontille. Nykyisellään paikka ydinkeskustassa kävelykadun varrella tuntuu itsestäänselvyydeltä...

Kirjaston on suunnitellut kaupunginarkkitehti  Nils-Erik Stenman. Kirjastorakennuksen sisustuksessa on käytetty vihreässä kiviseinässä serpentiniittiä sekä ensimmäisen kerroksen lattiassa Öölannin kalkkikiveä. Kaupunginkirjasto on samalla myös maakuntakirjasto ja sen pinta-ala on 3316 m2. Ammattikorkeakoulun kirjaston pinta-ala puolestaan on 405 m2. Kirjaston alapuolella on myös pysäköintihalli.

Kirjastossa on esillä ajankohtaisia teoksia sekä uutuuksia ja taidenäyttelyitä. Kuvauskierrokseni aikana kirjastossa juhlistettiin "Sata vuotta suomalaista sarjakuvaa"- teemaa ja asiaan kuuluvasti esillä oli monenlaisia sarjakuvateoksia...

Kirjastosta löytää normaalien niteiden liäsksi monenlaista; esimerkiksi äänikirjoja,  ja monenlaisia muitakin tallenteita. Musiikkiosastolla äänitteitä tuntuu olevan moneen lähtöön. Kirjaston Anders-verkkokirjastosta löytyy infoa moneen makuun. Lainoista voi myös selviytyä huolettomasti lainaamalla ne uudelleen verkkopalvelun kautta...
 
Kirjastosta löytyy jopa liikuntavälinekirjasto, josta voi lainata erilaisia kuntoiluvälineitä; hyppynaruista lumikenkiin.
 Kirjastosta löytyy myös lainapäätteitä, josista kirjat voi lainata ihan itse viivakoodilla ja kirjastokortilla...Kannattaa kokeilla!

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymällä ja ammattikorkeakoululla on myös kirjastopalvelut samaisessa rakennuksessa. Koulutuskirjasto sijaitsee kirjastorakennuksen toisessa kerroksessa ja sinne vaaditaan erillinen Colibri-kirjastokortti.

Koulutuskirjastossa on tarjolla kirjallisuutta, lehtiä ja verkkopalveluja.


Tässä vielä ympäripyöreämpi silmäys Virtualfinlandin sivustolta maakuntakirjastoomme:


Lähteet: Kokkolan kaupunginkirjaston historia [http://lib.kokkola.fi/historia/talohanke.htm]. Luettu 29.12.2011.

Koulutuskirjasto[http://www.kpedu.fi/?deptid=12563]. Luettu 29.12.2011.

Pääkirjaston taideteokset [http://www.google.com/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&frm=1&source=web&cd=6&ved=0CEgQFjAF&url=http%3A%2F%2Fwww.kokkola.fi%2Fkirjasto%2Fkirjastot_ja_palvelupisteet%2Fpaakirjasto%2Ftaideteokset%2Ffi_FI%2Ftaideteokset%2F_pdf%2F%3Ffilename%3Dtaideteokset.pdf&ei=P538TvnLO4yO4gT33tHEDQ&usg=AFQjCNGH7gF4AAhRuTJyk_TNobNO-5cN7g]. Luettu 29.12.2011.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti