lauantai 24. elokuuta 2013

Urkupillien lumoissa Kokkolassa

Lehtiartikkelin innoittamana löysin viikolla tieni Kaarlelan kirkon viereiseen  vanhaan siunauskappeliin. Sinne on kesän aikana taltioitu  kirjaimellisesti palasia Kokkolan historiasta...Nimittäin vanhat urut, jotka ovat aikaisemmin palvelleet Kaarlelan kirkossa.



Kokkolan seurakuntayhtymällä on  itse asiassa tällä hetkellä kahdet  kirkkourut tallessa! Paremmin säilyneet, vuonna 1881 rakennetut 21- äänikertaiset  E.F. Walcker-urut, ovat parhaillaan Sokojalle siirrettynä tutkimusta ja puhdistusta varten. Nämä urut komeilivat aikaisemmin Kokkolan kaupungin kirkossa, kunnes ne väistyivät uusien urkujen tieltä 1952 ja  taltioitiin uusien urkujen pakkauslaatikoihin.

Walcker-urut ovat harvinaiset, sillä tästä urkukannasta yli 90 % on menetetty...Walckerin urkutehdas rakensi Suomeen  yhteensä 48 urut. Ennen vuotta 1917 rakennetuista uruista on näiden Kokkolan urkujen lisäksi säilyneet ainoastaan  Richard Faltinin kotiurut Sibelius-museossa! Sijoituspaikkaa näille uruille ei ole vielä päätetty. Yhtenä vaihtohtona on mietitty Kokkolan kaupungin kirkon sivuparvia tai etuosaa. Ison ja arvoisensa paikan ne joka tapauksessa vaativat...




Saavun vanhaan siunauskappeliin. Paikalla on useita seurakunnan kanttoreita.  Yksi heistä ohjaa ottamaan pari esitettä, joista urkujen taustat selviävät.Tilaisuudessa ei ole varsinaista opastusta tai juontoa, mutta kanttorit kertovat auliisti lisää kysyttäessä.




Näiden  kappelissa olevien urkujen rakentaja oli Gustav Normann (1821 Simuna-1893 Tallinna).
 Hän perusti Tallinnaan urkurakentamon 1845 ollen kaupungin ensimmäinen urkujenrakentaja.

Suomeen Normann rakensi kaiken kaikkiaan kuudet urut. Yhdet urut on Snappertunan kirkossa Tammisaaressa, tosin uudistettuina. Myös Kontiolahdelta löytyy kunnostetut Normannin urut. Muut Suomessa olevat urut eivät ole enää soittokunnossa.

Virosta voi löytää  useita käytössä olevia Normannin urkuja. Esimerkiksi yhdet Normannin rakentamat urut  Tallinnan ja Tarton välisen valtaväylän varren Annan kirkolta. Harju-Ristin kirkossa (n. 55 km Tallinnasta) on myös Normannin rakentamat urut,  kuten myös  1200-luvulla rakennetussa Simunan kirkossa. Kerrotaan, että Simunan kirkon urut on suunniteltu Normannin pienikokoiselle lukkariveljelle, Villemille.


Siunauskappelissa olevat urut ovat todella levällään; niiden  sijoittaminen siunauskapeliin on vaatinut koko tilan. Isoimmat osaset ovat lattialla järjesteltyinä, pienemmät pöytätasojen päällä. Aivan hämmästyy, kuinka paljon osasia yksiin urkuihin sisältyykään!

Tällaiselle maallikolle, joka on tottunut vain oman pianonsa koneistoa  päällisin puolin tutkimaan, ei hirmuisesti kerro sormioiden ja keilalaatikoiden nimimaailma - Gemshorn 8, Mixtur 3 fach, Viola di Gamba 8, Subass 16, Flute 8, Lieblich Gedecht 8f, Flauto dolce 4 f, Octavbass 8 f ...  - jokusia yksittäisiä sanoja saksankielisestä termistöstä silti kuulostaa tutulta...Pillistöt on jaoteltu siististi omille paikoilleen. Kokonaisuuksien päälle on lapuille tallennettu nimistöjä.



 
Infoarkista löydän tekstin, jossa kuvaillaan urkuja rakentamisajankohtaansa nähden vanhanaikaisiksi sekä soinniltaan että rakenteeltaan. Tasavireisyys tosin viittaa 1800-luvun loppupuolelle.  Kanttori kertoo, että  kaikki osat ovat kuta kuinkin tallessa ja uruissa on käytetty rakennusaineena kunnon puuta. Urut on onnekkaasti säilytetty viimeiset 60 vuotta kuivissa tiloissa. Tosin osa urkupilleistä on litistynyt, koska ne on taltioitu päällekkäin ilman suojausta.


 

Tekstilappusesta saan tietää myös, että dispositioissa eli äänikerroissa on niukasti uudenaikaisempia äänikertayhdistelmiä. Normann käytti rakennuksessa  pääasiassa kiilan muotoisia  palkeita.

Normannin  Suomeen rakentamissa uruissa on nähtävissä myöhäisen barokin muotokieltä, vaikka Viroon rakennetuissa uruissa  julkisivut olivat tyypillisesti uusgotiikkaa edustavia.


 
Urkujen koneisto on mekaaninen ja rakenteet vankkoja. Soittopöytä on sijainnut toisin kuin nykyisissä uruissa; urkujen edessä, josta kanttori on nähnyt matalan soittopöydän yli kirkkoon päin.
Rekisteritappeja on ollut sormioiden molemmin puolin. Ensimmäinen sormio on suhteessa suuri toiseen sormioon ja jalkioon verrattuna.
.
.
 




Irto-osia, jotka ei sano maallikolle yhtään mitään...


 

 
 Kiiltäviä pillejä on kiva katsella. Kuulen jonkun kanttorin puhaltelevankin yhteen pieneen pilliin. Ääni muistuttaa huilua...Urkupillit ovat kauniisti rivissä useissa rykelmissä. Eri äänikertoihin on lisätty lappuset, jotta ne pysyvät tallessa oikeissa ryhmissään. Alla toisen sormion urkupillejä.
 
 


Urussa on kaiken kaikkiaan 16 äänikertaa. Joku paikalla olijoista äityy utelemaan yhden äänikerran hintaa. Kanttori arvio, että kyllä siihen 20000 euroa saa nykyään uppoamaan....Eli lienee aika lailla arvoa prameamman talon verran tällä kokonaisuudella...
       


Alla olevaa  ratasta pyöräyttässä voi kuulla kauniita helähdyksiä. Yksi kanttoreista kiepauttaa ratasta ja aikaansaa kauniin äänen; Cymbeltähti h-duurisointuna soivine kelloineen!

 

Alla sormion ja jalkion koneistoa.



Gustav Normannista kerrotaan, että hän oli suuri historiallisten urkujen ihailija ja tutkija.Siksi hän rakensi omatkin urkunsa vanhojen ihanteideiden mukaisiksi. Soitin vaatii arvoisensa paikan etenkin jykevän äänensä vuoksi.

Kokkolan kirkoissa on vuosisatojen ajan totuttu valtakunnan tasollakin hyviin urkuihin. Into 1800-luvulla johtui  kuulemma osin siitä, että valtio maksoi kansalaisille suuria korvauksia lakkauttaessaan viinanpolottoluvat ja tällöin myös seurakunnat saivat rahoista osansa. Näitä rahoja haluttiin Kokkolassa sijoittaa urkujen rakentamiseen.

Urut sijaitsivat  Kaarlelan kirkossa nykyiseen tapaan parvella. Keskikentässä on suurimmat pillit ja sen molemmin puolin kaksikerroksiset kentät.Kentät on yhdistetty päätteellä, jonka päälle on veistetty koriste sekä risti. Myös urkukaapin alaosassa on koristeita.




Kaarlelan pitäjän historiasta osasta  III selviää mielenkiintoisia yksityiskohtia kirkollisesta toiminnasta. Urkujen asentamisen jälkeen vuonna 1879 palkattiin Kaarlelan kirkkoon neljäntoista hakijan joukosta erityinen urkujenpolkija. Toimen sai varalukkari Anders Källström, joka tosin muutti jo parin vuoden päästä Amerikkaan. Tällöin tehtävään valittiin linnusperäläinen  itsellinen Matts Jakolin.

Urkujenpolkija sai oikeuden periä palkakseen leivän jokaiselta seurakuntaan kuuluvalta ruokakunnalta lukuunottamatta  kunnallisverosta vapautettuja perheitä. Urkujenpolkijan tuli  kantaa palkkansa  kiertämällä itse se noutamassa. Vuonna 1888 urkujenpolkijalle myönnettiin oikeus loppiaispäivän kolehdin tuottoon. Kun kirkkoon vuosisadan vaihteessa  laitettiin lämmitysuunit, sai urkujenpolkija  tehtäväkseen myös lämmityksen, josta maksetiin 50 penniä kerralta. Myöhemmin tehtäviin lisättiin vielä kellonsoitto. 1923 lakattiin keräämästä kolehtia urkujenpolkijalle- leipien lahjoituksesta lienee luovuttu jo tätä ennen.

Alla oleva kuva on Kaarlelan kirkosta. Kuva on otettu silloin, kun nämä Normann-urut vielä olivat soittokuntoisina paikoillaan. Urut rakennettiin paikoilleen vuonna 1879 ja ne väistyivät uusien tieltä 1958...



 
LÄHTEET:

Kaarlelan pitäjän historia. Kokkola, 2002.

Kauniisti soivat Snappertunan urut [http://www.etela.com/tapahtuu/storbacka-120913.html] Luettu 24.8.2013.

Kokkolan urkuhistoriassa on ollut dramaattisia käänteitä [http://www.kokkolanseurakuntayhtyma.fi/ajankohtaista/1452/kokkolan_urkuhistoriassa_on_ollut_dramaattisia_kaanteita] Luettu 24.8.2013.

Nummen kirkko [http://www.lohjanseurakunta.fi/16-nummen-kirkko] Luettu 24.8.2013.

Suomen historiallisia urkuja [http://www2.siba.fi/cgi-bin/shubin/haku7.cgi?urku=187907900&vuosiluku1=&vuosiluku2=&paikka=&mkunta=&rakentaja=&akmaara=&koneisto=&ryhma=] Luettu 24.8.2013.

Urkuja [http://juhaniha.fidisk.fi/urkuja/lisatietoja.html] Luettu 24.8.2013.

Urut auki yleisölle. Keskipohjanmaa-lehti. 22.8.2013.

lauantai 17. elokuuta 2013

Kokkolan kotirintamanaisten muistomerkki

Kesän korvilla on muutaman kerran tullut oikaistua Kokkolan torin poikki. Tällä kertaa kiireissäni olin oikomassa torin laidalla olevan Purje-lavan takaa, läheltä Kokkolan kaupungintalon edustaa, kun bongasinkin muistomerkin.

 
Muistokivessä on  kaiverrettuna kuva, jossa äiti pitää polvellaan pientä lastaan ja hieman isompi lapsi seisoo hänen vieressään.
 
Kuvan alla on teksti "Keski-Pohjanmaan kotirintamanaisille 1939-1944."
Tämän alla on vielä ajatelma "Työ on näkyvää rakkautta."
 
 
 
Kiven  alaosassa on  hyvin himmeästi erottuva kaiverrusteksti. Siitä selviää muistokiven lahjoittajat, eli  "Autojoukkojen Kokkolan Kilta ry 1994." Kyseinen yhdistys on maanpuolustusyhdistys, jonka riveihin on koottu ajoneuvokuljettajan tehtäviin koulutettuja reserviläisiä sotilasarvoon katsomatta. Kilta kuuluu lisäksi Autojoukko Kiltojen liittoon ja sen perinnejoukkoyksikkö on 1. Er. Autokompania.
 
 
 
Killan toimesta paljastettiin 10.12.1994 kyseinen muistomerkki kotirintamanaisille. Kivipatsas on graniittilohkare., joka on peräisin Vetelistä. Sen irroituksesta  emäkalliosta ovat vastanneet neljä veljestä, joista kolme kaatui jatkosodassa. Korkeutta muistomerkillä on 170 cm.

 



LÄHTEET:Autojoukkojen Keski-Pohjanmaan kilta [http://www.ajk-kp.net/_esittely.html] Luettu 12.7.2013.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Elokuun touhuissa Kokkolassa

Elokuun juttuja tällä kertaa...
 
Meidän perheessä tietää syksyn lähestyvän, kun jahtiaika alkaa. Kauden aloittaa perinteisesti kyyhkysen metsästys 10.8. Tätä päivää odotetaan kuin kuuta nousevaa. Ja jahtiaamuna miesväkeä ei tarvitse karhata sängyistä ylös. Tänä vuonna herätyskellot pirisivät 04.15 ja jahtipaikalla oltiin asemissa  intoa täynnä aamuviideltä (siis kaikki muut perheestä paitsi minä, joka en kellon pirinästä hetkahtanut tuon taivaallista).
 
Tänä vuonna ensimmäisen päivän saalis oli hyvä.  Pari naispuolista kyyhkysenmtsästäjääkin paikalta bongasin, että se siitä ukkoutuneesta harrastuksesta! Esikoinen intoutui jahtiin vielä päivemmälläkin ja uljaasti reissunsa lomassa lupasi opastaa minut läheiselle hakkuuaukiolle, jossa oli  villivadelmia:)
 
 
 
Eikun tuumasta toimeen!
 Kuvat ovat vähän tärähtäneitä mutta ajatus kai tärkeintä. Tänä vuonna vadelmia on runsaasti luonnossa -harmittaa oikein, kuinka paljon niitä jääkään metsiin poimimatta...
No, hitaita poimittaviahan nuo ovat...
 

 
Mutta aromi on jotain  sanoin  kuvailematonta. Ämpärillinen päätyi myöhemmin läheisilleni ja muuttui tuota pikaa mehuksi mustikan kanssa sulassa sovussa...

 
Tällä kertaa olin muuten aivan erityisen tarkkana metsikössä. Joku ehkä muistaa aikaisemman bloggaukseni lakan poiminnasta. Silloin olalleni kiinnittyi punkki! Pienenä varoituksen sanana kerron,  että kannattaa olla  tarkka  noiden mötiäisten kanssa - parin viikon päästä sain puremasta oireita ja tässä sitä vieläkin kärvistellään antiboottikuurilla:/
 
 
Tämän viikonlopun aikana metsiin näytti jo saapuneen muutama ällöttävä hirvikärpänenkin. Mutta joka tapauksessa  pienet ötökät ei minua metsistä pois aja!

maanantai 5. elokuuta 2013

Krunni


Tuuleton + aurinkoinen kesäpäivä= veneretki 
 
Tällaisen yhteenlaskun summana päätimme pistäytyä Kokkolan saaristolueella sijaitsevalle saarelle, jolla on takanaan pitkä historia.  Saari tunnetaan paikallisten keskuudessa nimellä Krunni, vaikka se maarekisterissä virallisesti mainitaankin nimellä Poroluodonkari. Sen verran avomerellä saari sijaitsee, että ihan tuulisina päivinä siellä ei ole mielekästä ihan pienellä paatilla pistäytyä...
 
 
Saavuimme omalla veneellä vierasvenesatamaan. Matkaa rannasta tuli kymmenisen kilometriä. Yllätykseksemme satama olikin täynnä  veneitä -loistelias merisää oli houkutellut paikalle paljon vierailijoita! Karin eteläkärjessä on valtion 1970-luvulla rakentama satama. Laiturit näyttivät tosin osin antaneet periksi...




Krunni sijaitsee Kälviän edustalla. Se on noin 700 metriä pitkä kalliosaari.
Saarella on useampia hyvin pieniä, vanhoja kalastuskämppiä. Vanhimmat kämpät ovat olleet saaren itärannalla, mutta maankohoamisen myötä kämppiä ryhdyttiin rakentamaan 1700-1800-luvuilla länsirannalle. Eniten kalakämppiä on luonnonsataman läheisyydessä. Nykyiset vanhimmat pystyssä olevat rakennukset on rakennettu 1900-luvun alkupuolella.

 


Kesäidylliä parhaimmillaan...



 
 
Hätäpuhelinkin saaresta löytyy. Sen paikkaa on näköjään sitten viime käyntimme siirretty lähhemmäs nykyistä satamaa.
 
Kaivokin näyttää alueelta löytyvän.
 
 
Krunni mainitaan kälviäläisten silakanpyyntipaikkana jo 1550-luvulla. Silloin karilla on kalastanut kuusi venekuntaa.Vilkkaimmillaan kalastus lienee ollut 1800-luvun loppupuolella, jolloin saarella on ollut kolmisenkymmentä venekuntaa. Yhteen venekuntaan lasketiin kuuluvaksi kolme henkilöä. He asuivat yleensä samassa kalakämpässä. Samaan venekuntaan kuuluvat saattoivat olla myös eri perheistä.  Ruoanlaitosta ja huollosta huolehtivat kokki ja karipoika saaressa.



Kalastajat perheineen asuivat entisaikoina Krunnissa parhaan kalastusajan. Naisten tehtävänä oli verkojen paikkaus ja  kalojen perkaus. Kalat suolattiin ja myytiin päasiassa Kokkolan torilla. Suolakalaa myytiin jonkiin verran myös sisämaahan.
 
Kalastus entisaikoina Krunnissa oli melko hyvin organisoitua: Kolmen hengen venekunnalla tapasi olla yhteensä kaksitoista verkkoa. Kalat jaettiiin tasan venekunnan kesken olivatpa kalat sitten kenen verkossa hyvänsä. Jos joltakulta kalastajalta puuttui apumies, hän hankki mukaan "puolikalamiehen", joka sai palkaksi viidenneksen saaliista.

 Kalastajien mukana seurasivat "perkkarit", yleensä mäkitupalaisten  tai torpparien vaimot, tytäret tai itselliset, jotka vastasivat myös ruoasta.Perkkareiden palkka oli yhdeksäsosa kaloista. Kalaisena aikana sovinnollisuus ei aina ollut taattua, koska perkkarit eivät olleet sitoutuneet tiettyihin venekuntiin...Kullakin aikakaudella omat kränänsä...



 
 






Verkkokalastus oli entisaikoina kovaa työtä. Hyvällä säällä kalastajat uskaltautuivat aina Mänttään, Hoijakkaan, Mikkinpauhaan ja Jaskanmänttään saakka. Yö nukuttiin veneenpohjalla... Lähempänä Krunniakin oli hyviä kalapaikkoja, kuten Länsipauha ja Pohjanpauha. Näyttää siltä, että vuosisatojen kuluessa hyvät kalastuspaikat ei ole juurikaan muutuneet - oma perheeni pyytää ainakin siikaa aika usein Pohjanpauhan tienoilta...

 
 
 
 
Krunnissa oli 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa saarnahuonekin. Valitettavasti se on hävinnyt 1900-luvun alussa. Krunnissa pidettiin jumalanpalveluksia muutaman kerran kalastuskauden aikana.
 
 


 

Ruotsalon kyläkirjassa kerrotaan, että muistitiedon mukaan saaren ensimmäinen asukas oli alaveteliläinen  Kriiko-niminen kalastaja. Muistona tästä on hänen entisellä asuinpaikallaan  ns. Kriikon kivi saaren länsirannalla.

Maasto saarella vaihtelee paljon eri puolilla saarta. Satamasta lähdettäessä maisema on enemmän heinkkoista. Saaren toista päätä puolestaan hallitsee isot kalliot. Osasta saarta on pienempää kivikkoa.


Perinteen mukaisesti saarelle rantautuessa tulee poimia mukaan kivi. Kivi tulee heittää isoon Kummeliin. Se tuottaa onnea sinulle:)





Ihana yllätys pilkotti metsikön siimeksessä. Iso lauma  lampaita vilisteli meitä karkuun. Olipa joukossa yksi musta lammaskin laiduntamassa:)


 

Krunnin saaresta löytyy myös  kivilabyrintti eli jatulintarha. Viime käynnistä saarella oli kymmenisen vuotta ja totesimme, että tuona aikana kiertämämme jatulintarha oli pusikoitunut paljon entisestä Siispä kaikki nyt joukolla kiertämään sitä saarella käydessä, ettei tämä  Laiska-Jaakon rinkinä tunnettu muinaisjäännös katoa varpujen  ja katajien sekaan!

Kierros jatulintarhassa on muuten yllättävän pitkä ja väistämättä tulee ajatelleeksi, että saaren kalastajille tämä on ollut hauskaa puhdetyötä ilmoilla, jolloin merelle ei ole päässyt kalastamaan...




Alla olevassa kuvassa on rakennushistoriallisesti arvokas Lyysi eli Krunnin kalaloisto. Se o kivijalan varaan tehty pienehkö kuusikulmainen rakennus. Lyysissä on pärekatto sekä kapea lyhtytorni, jossa on aikoinaan pidetty merkkivaloa kalastajille. Aikoinaan rakennuksessa on pidetty avotulta, ja meren puoleinen seinä oli alkujaan lasiseinä. Myöhemmin alettiin valaistukseen käyttää öljylamppua. Nykyään seinät ovat umpinaiset.
 



Krunnin pyyntiyhteisön historiallista  rakennuskantaa edustava maamme vanhin  kalastusloisto on ilmeisesti rakennettu jo 1700-luvulla. Sen avulla kalastajat osasivat syyssilakan pyynnistä turvallisesti takaisin. Lyysi-nimi tullee ruotsinkielen sanasta lysa, joka tarkoittaa loistamista ja valaisemista.





Seinistä löytyy paljon vanhoja nimikirjoituksia:) 

 
Lyysin vieraskirjaan kannattaa jättää tervehdys...
 



Taustalla näkyy Pohjanpauha pienenä kivikkona...


Toiseen suuntaan saaren pohjoispäästä katsottaessa voi erottaa Tankarin saaren.



 

Meren äärelllä voisi vaikka istuskella ja paistella makkaraa...

 
...ja samalla tuijotella kiviin tyrskiviä aaltoja...

 


Nykyaikaa...suurimmassa osassa mökeistä näyttää olevan aurinkokenno sähköä tuottamassa...

 
Hieno vierailukohde, kannattaa ehdottomasti käydä, jos paikalle kyyti tarjoutuu:)

 
LÄHTEET:
 
 
Harri Nyman.Meriväylien rakennusperintö [http://www.nba.fi/fi/File/1005/merivaylien-rakennusperinto.pdf]  Luetu 28.7.2013.
 
Kokkola-lehti no 54, 14.5.1901. Kansalliskirjaston digitoidut aineistot. Historiallinen  sanomalehtikirjasto.[http://digi.lib.helsinki.fi/sanomalehti/secure/showPage.html?conversationId=2&action=entryPage&id=653575&pageFrame_currPage=4] Luetu 5.8.2013.
 
Museovirasto. Valtakunnalliseesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. [http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=2921] Luettu 28.7.2013.

            Ruotsalo - kylä meren rannalla.Toim. O. Järvi. 2011.