perjantai 31. tammikuuta 2014

Eläinten ruokintaa talvisessa Kokkolassa

Lähdin kiertelemään metsäteitä ja metsikköjä ajatuksena  löytää erilaisia talviruokintapaikkoja.
 
Ensimmäinen ruokintapaikka löytyi Kokkolan Vetelinnevalta metsäautotien varrelta. Tien vierustaan on kyhäilty useammanlaisia ruokintapaikkoja metsän linnuille.
 


Puussa kiinni olevassa ruokintapöntössä oli kuvaushetkellä pähkinöitä ja talipallo.



 Oksalla keikkui rasvapötkö  Puissa oli kiinnitettynä myös metalliverkko, johon oli kiinnitetty ihranpalasia. Siitä ei tainnut tulla napattua kuvaa...


Kuusitiainen pörräili ahkerasti paikalla. Se on pienikokoisin tiaislaji.



Vähän matkan päässä tien laidalla teputteli myös kaunis punatulkku. Näitä haluaisin kernaasti omaan metsikköönikin:)


Oman kodin lähettyviltä metsän keskeltä kuvasin nuolukiven, joka on tarkoitettu hirville. Nuolukivi asennetaan parin metrin korkeudelle kepin nokkaan. Puu on aluksi katkaistu ja sen nokkaan on jätetty sahaamalla pieni tappi pystyyn. Tähän upotetaan nuolukivi, jossa on keskellä reikä.

Nuolukivi on alussa kuution muotoinen, mutta esimerkiksi tästä alla olevasta kivestä on nuoltu jo useamman kerran.:) Kivet huolehtii metsiin paikalliset metsästysseurat. Tässä alla kaksi upouutta nuolukiveä, jotka pitäisi pian kiikuttaa metsikköön...


Nuolukivi koostuu mineraaleista, suoloista, hivenaineista sekä vitamiineista.  Hirven elimistö tarvitsee suolaa hermoimpulssien kuljetukseen, kehon nestepainon säätelyyn ja lihasten toimintaan.

Nuolukivi tulee sijoittaa paikkaan, jossa se ei aiheuta vaaraa liikenteelle. Hyvällä sijoittelulla pystytään myös torjumaan taimikkotuhoja.



 

Sitten seuraavaan paikkaa, joka Sijaitsee Kokkolan Ruutibackassa. Noin kilometri päähän valtatiestä  pienen peltoaukean keskelle metsän siimekseen on kyhätty pystyyn rakennelma. Ihka ensimmäisenä tulee mieleen entisajan  maitolaiturit.:)
 
 
 

 
Tarkemmin tutkittuna rakennelmassa on molemmin puolin laari, joissa on jyviä. Ruoka on tarkoitettu kauriille ja peuroille. Kuvaushetkellä tuoreessa lumessa rakennelman ympärillä  näkyy tosin vain lintujen  ja hiirieläinten jälkiä. Toisaalta tällä hetkellä talvi on niin vähäluminen, että ravintoa näille krantuille eläimille löytyy vielä metsän varvikoista.

 
 
Talviruokinnan avulla kasvatetaan lajin kantaa sekä pystytään myös ohjaamaan eläimet soveliaalle paikalle. Talviruokinta pitää lisäksi eläimet hyväkuntoisina sekä vähentää niiden talvikuolleisuutta. Ruokinta myös kasvattaa ja vahvistaa metsäkaurispukin sarvia.
 
Ruokintapaikalta tulee olla hyvä näkyvyys ympäristöön.
 
Myös peurat ja kauriit pitävät nuolukivistä. Ruokinta-automaatin vierestä löytyykin nuolukivi, joka on matalamman puuvarren päässä.
 

 On tälläkin kivellä jo joku vieraillut...
 
 
Parin kilometrin päässä ruokintapaikalta, toisen metsäautotien varrelta, bongasin valkohäntäpeuran jäljet. Ne ovat jonkin verran metsäkauriin jälkiä isommat. Molempien kanta on kasvanut täällä Kokkolan seudulla viime vuosina nopeasti.
 
 


Sitten omaan kotipihaan. Pienehkön metsikön reunassa  talon takana hemmottelen oman metsän elikoita. Talipalloja, auringonkukan siemeniä, kauraa, rasvaa, ja pähkinöitä olisi tällä kertaa tarjolla...

Eniten ruokintapaikalla on näkynyt talitinttejä. Kuvaushetkellä paikalla hyörii  pari närheä. Ne ovat hyvin arkoja lintuja ja pyrähtävät karkuun, jos yhtään innostun liikuskelemaan ikkunan takana. Paikallisella Kokkolan ruotsin murteella Närhellä on hupaisa nimi "peråtjuve" -vai mitenköhän sen kirjoittaisi...Nimi tarkoittaa käännettynä kuitenkin perunavarasta:)))

 
Talviruokinta avittaa talvehtivien lintujen selviytymistä kevääseen saakka. Runsaasti energiaa sisältävä ruoka auttaa kestämään kovatkin pakkaset. Aloitettua talviruokintaa tulisi  jatkaa yhtäjaksoisesti  siihen saakka, että maa kevään koittaessa on sula ja paljas.

 
 
Kun puun oksalle kiinnitetty kauralyhde otti ja tipahti maahan, paikalle säntäsi pikimmiten fasaaniuros. Se  levitti lyhteen  hajalle ja naposteli paikalla useampana päivänä. Äkisti fasaani kuitenkin katosi -liekö asialla ollut peltojen yllä  kaarrellut kanahaukka?
 
 

 
 

LÄHTEET: BirdLife Suomi. Lintujen talviruokinta. [http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/talviruokinta.shtml] Luettu 19.1.2014.
 
Metsästäjäin keskusjärjestö. Metsäkauris. [http://riista.fi/wp-content/uploads/2013/03/Metsakauris.pdf] Luettu 19.1.2014.

Raahen seutu. Suolaa nelijalkaisille. [ http://www.raahenseutu.fi/Luonto/1194764442762/artikkeli/suolaa+nelijalkaisille.html] Luettu 19.1.2014.
 
Wikipedia. Nuolukivi. [http://fi.wikipedia.org/wiki/Nuolukivi] Luettu 19.1.2014.
 

perjantai 24. tammikuuta 2014

Kaarlelan kirkon nuorempi vaivaisukko

Kaarlelan kirkosta löytyy toinenkin vaivaisukko vanhan vaivaisukon lisäksi. Se seisoskelee kirkkotarhan  länsiportilla pääsisäänkäynnin vieressä.




 Saman portin vieressä on myös rautapeltinen  laatikkomallinen köyhäinlipas.  Se on hankittu vuonna 1890. Itse en tätä lipasta ollut huomannut ennen valokuvaamista - tai en tiedä, enkö vain ollut tullut ajatelleeksi, mikä se on...


Ukko on valmistettu vuonna 1847. En löytänyt tietoja sen veistäjästä, joten lieneeko jäänyt arvoitukseksi...Ukko kuulemma muistuttaa paljon Oravaisten vaivaisukkoa.



 
Ukko seisoo valkean kivikatoksen alla ja sen jalkojen alustana on pyöreä taso.



Ukon oikea käsi on kohotettu rinnalle, jossa on metallivahvisteinen raha-aukko  Muistan nähneeni aiemmin valokuvan, jossa tällä vaivaisukolla on tumma keppi vasemmassa kädessä. Nyt sitä ei näytä enää siinä olevan.


 

 Ukon  musta tukka on puolipitkä já hiuksissa on keskellä jakaus. Myös jykevä parta on  musta.



 Ukolla on yllään polvien alle ulottuva  takki, jossa on pitkät, poimutetut liepeet sekä shaalikaulus leveästi pyöristetyn kaula-aukon ympärillä.


 

Takissa on nappirivi sekä vyö. Pitkissä hihoissa on ryppyjä olkapäissä sekä alhaalla käänteet.
Kaulanauha on musta ja pystykaulus valkoinen.



Vaivaisukon toisessa jalassa on kenkä, mutta toisessa vain sukanterä. Ukon puku on väritykseltään harmaa. Ukolla on korkeutta 169 cm ja hartioiden leveys on 46 cm.




LÄHTEET:Kaarlelan pitäjän historia I. Rahatukit ja -lippaat, 132 ja Sekalaista, s. 155.

Santahoma, K. Vaivaisukot. Tummatukka ja kirkonäijät. 2001.

lauantai 18. tammikuuta 2014

Hutelåpåå - tuhlaa vaan!

Taas se aika vuodesta, että kolmen  sukupolven voimin kävimme katsastamassa Karleby ungdomsföreningin eli KUF:in perinteikkään uudenvuodenrevyyn. Tämän kertainen oli muuten jo uskoakseni 59. revyy kaiken kaikkiaan!

Omat kaksikieliset lapseni rakastavat tätä vuosittain toistuvaa esitystä - se lienee ainoita paikkoja, jossa he täysin palkein saavat antaumuksella  fiilistellä lähes kolmannella äidinkielellään eli Karleby dialektilla:) Ihmettelimme kovasti , että ainakin omassa näytöksessämme katsomon täyttävien keski-ikä oli melkoisen korkea...Tällaista kulttuuriperimää ja paikallismurretta soisi siirrettävän nuoremmillekin  sukupolville!

Tämän vuotisen esityksen nimi oli Hutelåpåå. Ihan kättelyssä se ei taida suomenkieliselle sanana aueta. Perheen miesväki kuitenkin nyökytteli asiantuntemusta äänessään minulle, että tiedetään, tiedetään...Sanan voisi  kaiketi kääntää "Tuhlaa pois!" Tähän viittaa revyyn  opaslehtisen kansikin:


 
Ohjauksesta vastasi tänä vuonna Thomas Kranz.  Revyyn taustalla viihdytti  musiikillaan Alf Myllärin luotsaama orkesteri, josta löytyi ainakin syntetisaattorit, sähkökitara ja  basso, rummut, harmonikka sekä klarinetti ja saksofoni -  shakeria unohtamatta. Kuten aina, niin tälläkin kertaa tälläsin itseni lähelle orkesteria, jotta sain samalla seurata heidän työskentelyään.
 
 
Tämän vuoden revyyssä kiinnitti "vanhana  katsojana" huomiota se, että näyttelijöitä lavalla nähtiin ainoastaan 14! Puolet heistä oli nuorempaa sukupolvea. Omasta mielestäni parhaat sketsit olivat ehdottomasti vanhemman näyttelijäkaartin harteilla, mutta löytyi  nuoremmastakin polvesta muutamia rubiineja, kuten Jenna ja Herman:)
 
 
Esitystä seuratessa ei osaa heti sanoa, mikä olivat parhaat sketsit. Nyt viikko näytöksen jälkeen se käy helpoimmin: parhaita lienee ne, jotka päällimmäisenä jäivät mieleen! Tällä kertaa helmet löytyivät toisen puoliajan kohtauksista.
 
 
Idän pikajuna-sketsi aloitti tyylikkäästi toisen puoliajan. Ensimmäisenä verhojen auettua kiinnitti huomion erittäin tyylikäs lavaste, joka kuvasti ylähyllyineen ja penkkeineen kaikkineen junan vaunua. Pientä palautetta  VR:n toiminnalle kuului konnarin huutaessa "Yhdessä vaunussa ovet ei aukeudu eikä sulkeudu ja tämän vuoksi olemme myöhässä 20 minuuttia ja 1 tunti." Satunnaisemmallekin  junamatkaajalle tuppaa hymyä huuleen...

Sketsiin toi elävyyttä näyttelijöiden hytkyminen koko sketsin ajan vispiläkompin tahdittamina Myös puheenvuorot käytiin saman rytmityksen avulla. Eikä tietysti voi jättää mainitsematta upeita junamaisia saksofonin tuuttauksia...

Toinen hupaisa kohtaus nähtiin sketsissä "Vi bosshållplatse eli  "pysäkillä", jossa Lotta ja Jenna esittivät naisia linja-autopysäkillä paukkupakkasella. Sketsejä on vaikea selittää niitä näkemättömille, sillä tilannekomiikka on paraillaan nähtynä ja itse koettuna. Hupia kuitenkin riitti, kun molempien naikkosten kielet hitsautuivat kiinni metallipylvääseen...

Kolmas mieleen jäänyt tältä vuodelta oli isän ja pojan - Andersin ja Hermannin -  välinen keskustelu "Sexualupplysning i dessa tider" -sketsissä. Isä katsoi asiakseen antaa pojalleen seksuaalivalistusta, mutta koska asia oli hänelle kiusallinen, oli asian esille tuominen hieman vaikeaa. Etenkin kun poika puhui samaan aikaan isälleen tietokoneongelmista tyttyöystävänsä kanssa.  Kaksi sukupolvea siis kävi samaan aikaan vuoropuhelua kahdesta  eri asiasta käsittäen  toisen puheen totaalisen väärin! Yleisöllä kuitenkin oli hupia kun poika kertoi tviittailevansa  tyttöystävänsä kanssa  öisin isän todetessa, että kyllä, kyllä, samaa asiaa, mutta eri nimellä hänkin nuoruudessaan...Ja nauru vain yltyi, kun poika kertoi "värkissänsä" olevan kokonaista 36 ramia! Isä ei voinut kuin haukkoa henkeä ja todeta " Nog är den  rama! Kyllä on valtava:)))

Jos haluaa hupia viikonloppuihinsa, kannattaa näytös käydä katsastamassa. Vielä ennättää  varailla vaikkapa netin kautta lippuja viimeisiin näytöksiin!

torstai 9. tammikuuta 2014

Tammikuun säätä...

 
Tämä talvi on ainakin tähän mennessä ollut kaikkea muuta kuin tavanomainen. Mielikuva talvisen valkeasta Suomesta ei nyt oikein onnaa. Värimaailma kun on vallan toinen! Sinistä, vihreää ja ruskeaa...
 
Kiertelin lähiympäristössä kuvailemassa. Kävelin ison pellon päästä päähän. Maa alla oli paikoittain pehmeää, joissakin kohdin maa kantoi tukevammin. Ilman saappaita olisi kuitenkin ollut sangen rapainen olo...
 
 
 
Läheisessä mereen asti virtaavassa vesiojassa veden pinta on laskenut kymmeniä senttejä viikossa. Tulvahuippu on sentään ohi! Vesi virtasi jäättömänä omaa kulkuaan. Olisin voinut kuvitella syyskuun ympärilläni.
 
 
Pellolla muistutti syksyn puintipäivistä traktorin ja puimurin  ajouomat. Ne lainehtivat vedestä.
 
 
 
Aika harvoin tammikuussa pystyy saamaan  hakattuja puita metsästä pinoon asti. Tällä kertaa lumi ei hommaa estänyt!  Ennemminkin ajomies epäili, kantaako metsä maan märkyyden vuoksi ´raskasta konetta.. Vanhasta kivikkoisesta merenpohjamaastosta oli se hyöty, että ajourakka onnistui. Eli jos jotain myönteistä leudossa talvessa, niin ainakin se, että puut saatiin kasaan nelisen kuukautta ennakoitua aiemmin:)
 
 
Olin aivan otettu, kun löysin metsiköstä pienoisen jääputin. Varmaan muistatte tunteen, kun varovasti astahtaa ohuelle jääpinnalle. Jää risahtelee ihanasti kengän alla:) Tästä harvinaislaatuisesta elämyksestä tänä talvena  täytyi ottaa koko ilo irti...
 
 
Merellä - kaunista! Ahh, ei jäätä silmänkantamattomiin! Vähänkö harmittaa, että siirrettiin kalastusalus talviteloille jo lokakuussa totuttuun tapaan.
 
 
Tänään isäntä kuitenkin kävi kokemassa verkkoja pienemmällä venholla. Ei siis mitään talviverkkokalastusta...Tästäkin varmaan pitäisi ymmärtää nauttia:)


 
 
 Jännityksellä odotan huomiseksi povattua pakkassäätä ja lumisadetta. Saa nähdä, jääkö lumipeite sulostuttamaan elämäämme pidemmäksi aikaa, vai onko se vain hetken huipennus.
  

perjantai 3. tammikuuta 2014

Kaarlelan kirkon vanha vaivaisukko

Tänään tutustumme Kaarlelan kirkon vanhempaan vaivaisukkoon. Sitä ennen aiheeseen  johdatuksena hieman taustatietoa... 
  
Vaivaisukkojen edeltäjinä toimivat uhritukit. Jo vuonna 1343 Ruotsi-Suomen kirkko määräsi, että niitä tulee sijoittaa kirkkojen yhteyteen. Vuonna 1527 uhritukit puolestaan kiellettiin Västeråsin  valtiopäivillä. Kiellon perusteena oli se, että niiden katsottiin  liittyvän katolisen kirkon anekauppaan.
 
Mutta koska köyhien auttaminen oli kirkkojen velvollisuus, kehotti kuningatar Kristiina vuonna 1649 asettamaan  keräystukkeja uudelleen kirkkoihin, jotta köyhien auttaminen mahdollistuisi.
 
Ilmeisesti keräystukkeja koristeltiin aiemmin pyhimysten kuvilla, mutta vuoden 1571 kirkkoasetuksessa määrättiin kuvat poistettaviksi.
 
Kaarlelan kirkossa vaivaistukki oli sijoitettu  kuorinoven toiselle laidalle. Lisäksi kirkon eteisessä oli  vaivaislipas. Vuoden 1736 kirkon asiakirjoissa ilmenee, että kirkossa oli tällöin kaksi lyöttein varustettua vaivaistukkia. Tällöin niiden sanottiin olevan vanhoja ja rikkinäisiä. Kirkon tiedoissa mainitaan tukin pitäneen vuonna 1671 sisällään  20 äyriä.
 
 Ilmeisesti vaivaistukit on pian tämän jälkeen poistettu käytöstä, sillä vuonna 1784 pitäjäläiset päättivät laittaa  kirkkoon kaksi vaivaistukkia, koska siellä  ei silloin ollut yhtään sellaista. Kaarlelan  pitäjän historia I -teoksesta selviää, että päätettiin, että toisesta piti tulla tavallisen yksinkertaisen näköinen, mutta toinen tuli muotoilla "almuja pyytävän  vanhan kerjäläisukon kuvaksi."
Ja tästä päästään sitten itse vaivaisukkoihin...
 
 
Vaivaisukkoja on eniten Suomessa Pohjanmaalla, jossa oli aikoinaan myös paljon laivanrakennustoimintaa. Oletettavasti laivanrakentajien keulakuvien tekijät ovat tehneet ensimmäiset vaivaisukot, sillä niitä ei mielletty pyhimysten kuviksi. Näin niiden veistäminen oli sallitumpaa.
 
Kaarlelan kirkon ukon veistäjä on talonpoika Nils Tranuback Håpsalasta eli Kruunupyystä. Veistos on peräisin vuodelta 1784 eli se on maamme vanhimpia vaivaisukkoja.
 
Tranubackan lisäksi kirkon asiakirjoissa mainitaan Pehr Sipola, joka sai maksun puusta.
Valmistumisvaiheessa kuvalle tehtiin myös katto ja vaivaisukko sijoitettiin kirkon läntisen portin läheisyyteen.
 
 
  
Tämä vaivaisukko on kiertänyt näyttelyissä Ruotsissa, Yhdysvalloissa ja Japanissa. Kesällä 2013 vaivaisukko matkasi Kerimäelle, jossa oli vaivaisukkojen näyttely.
 
Muutama vuosikymmen sitten tämä vanha vaivaisukko oli sijoitettuna kotiseutumuseoon, mutta nykyään se seuraa elämää Kaarlelan kirkon eteisessä. Kesäisen vaivaisukkonäyttelyn jälkeen ukon paikkaa kirkon eteisessä on hieman muutettu reunemmalle ja sen sivustalle on pujotettu köysi, jotta ukko saisi elellä kolhiintumatta...Sen hänelle jo tuolla ikää suokin!

 

Alunperin ukko on maalattu punaiseksi, mutta nykyisellään maali on lähes kulunut pois.
 
Ukko pitää oikealla kädellään kehotustaulua, jonka teksti on kokonan hävinnyt.
Vaivaisukon  tukka on veistetty kihartuvaksi, mutta sen parta on suora.
 

 
 
 Tranubackan vaivaisukko on ajan ahvoittama ja  se on valmistettu hongasta. Yllään sillä on takki, jossa on leveät käänteet sekä pitkä kaulus. Rintamuksessa on rahanlaittoaukko, jota kohti oikea käsi kaartuu.
 
 
 
Ukolla on vaseman käsivarren alla kainalosauva. Rinnassa on alunperin ollut kyltti, joka on kehottanut anteliaisuuteen. Enää kylttiä ei ole tallella.
  
Vaivaisukkoa on korjailtu vuonna 1836. Valitettavasti vuonna 1846 varkaat murtautuivat vaivaisukon lippaaseen ja turmelivat ukkoa niin katalasti, että Tranubackan ukon rahankeruu päätettiin lopettaa ja tilalle tehdä uusi vaivaisukko,  joka valmistuikin jo  1847.
  
Kaarlelan vanha ukko muistuttaa ulkonäöltään paljon Pedersören kirkon vanhempaa vaivaisukkoa, mutta jälkimmäisen ukon tekijästä ei ole tietoa.
 
Tranubackan ukon pituus on 169 cm ja sen hartoiden leveys on 46 cm.
 
 
 
LÄHTEET:Kaarlelan pitäjän historia I. Rahahatukit ja-lippaat. 1969, s. 131-132. ja Sekalaista, s. 155.

Kokkolan seurakuntayhtymä. Kaarlelan kirkon historia. [http://www.kokkolanseurakuntayhtyma.fi/tilat/kirkot_ja_kappelit/kaarlelan_kirkko/kaarlelan_kirkon_historia] Luettu 14.10.2013.

Wikipedia. Vaivaisukko. [http://fi.wikipedia.org/wiki/Vaivaisukko] Luettu 16.10.2013.

Santahoma, K. Vaivaisukot. Tummatukka ja kirkonäijät. 2001.