sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Kansalaissodan muistomerkki Kokkolassa

Pitkäaikainen suunnitelmani käydä Kansalaissodan muistomerkillä toteutui lopultakin!


 
 Tehdasalueen  vierestä  erkani hiekkatiessä  risteys muutaman sadan  metrin päästä. Esiin tuli uusi opastekyltti. Tässä on myös virallinen pysäköintipaikka muistokivelle matkatessa.



Koska oli lumeton pakkaskeli, jatkoimme matkaa autolla kapenevaa metsätietä pitkin.
 Esiin tuli kyltti, jossa kerrottiin matkaa muistokivelle olevan 1,3 kilometriä.



 
Viimeiset  400 metriä oli käveltävä tasaista metsämaata. Jos olosuhteet olisivat olleet lumisemmat, olisi kävelymatkaa tullut vajaat pari kilometriä ampumaradan ja muistomerkin tienhaarasta jossa on virallinen parkkipaikka. ...

Lumettomaan aikaan autolla pääsee ns. kesäparkkiin 400 metrin päähän muistokivestä. Kesäparkin kohdalla tiessä on levennys, jossa auton pystyy kääntämään. Kylteistäkin huomaa, että tämä reitti käy myös patikointireitistä!



Suomen sisällissodan taustalla oli  I maailmansota, joka johti 1917 Venäjän keisarikunnan hajoamiseen sekä eri ryhmittymien väliseen valtataisteluun. Lokakuun vallankumouksessa nousivat valtaan bolševikit, joita johti Vladimir Iljitš Lenin. Tämän jälkeen Suomi julistautui 6.12.1917 itsenäiseksi. Suomessa ajauduttiin kuitenkin levottomuuksiin, jonka seurauksena muodostui kaksi osapuolta, jotka olivat molemmat varustautuneet aseistuksin. Kriisi kulminoitui 27.1.1918- 16.5.1918 välisenä aikana Suomen sisällissodaksi.


 
 
Sotaa käytiin hallituksen eli Suomen senaatin ja Suomen kansanvaltuuskunnan välillä. Hallituksen joukot saivat nimekseen valkoiset ja kansanvaltuuskunnan joukkoa kutsuttiin Suomen punaiseksi kaartiksi eli lyhemmin  nimellä punaiset.



Punaisia tuettiin Venäjän neuvostotasavallan toimesta ase- ja ammustoimituksin ja valkoisia puolestaan Saksan keisarikunnan järjestämällä sotilaskoulutuksella. Valkoisten rinnalla taisteli myös 2 pataljoonaa Saksan Itämerendivisioonasta sekä vapaaehtoinen Ruotsalainen prikaati.

Molempien osapuolten taholta syyllistyttiin julmuuksiin. Punaisia tai sellaisiksi epäiltyjä vangittiin kaiken kaikkiaan lähes 76000. Tähän lukuun mahtuu myös lapsia ja naisia. Yhteensä sisällissodassa menehtyi noin 37000 ihmistä, joista 75 prosenttia oli punaisia.




Sisällissodan julmuudet ulottuivat myös Kokkolaan. 29.1.1918 käytiin Kokkolassa taistelu, johon liittyi kaupungissa oleilleen venäläisen varuskunnan aseista riisuminen. Taisteluun osallistui valkoisten joukkoja  Kokkolasta sekä naapurikuntien suojeluskunnista.

Taistelun jälkeen venäläiset allekirjoittivat 30.1.1918 antautumissopimuksen, jonka kaupungin pormestari vahvisti sinetillään.

Samana päivänä valkoiset marssivat vastarintaa kohtaamatta kaupunkiin. Punakaartiin liittyneitä kokkolalaisia vangittiin ja heidät kerättiin ruotsinkieliselle lukiolle perustettuun vankileiriin jo ennen varsinaisia kahakkoja. Kokkolan leirillä oli vankeja lähes tuhat. Joillekin vangeille puollettiin vapauttamista, etenkin jos kotiseudun suojeluskunta puolsi sitä.

Sodan jatkuessa tuotiin  punaisia vankeja myös muualta Kokkolan vankileirille. Osa heistä teloitettiin , osa vietiin Tammisaareen vankileirille.



Kokkolassa teloitettujen määrä vaihtelee eri lähteissä. Esimerkiksi  seurakunnan pitämässä kuolleiden ja haudattujen luettelossa  mainitaan vuonna 1918 ainoastaan 3 teloitettua.

 Kokkolan  kaupungin historia, osa IV kertoo 1918 sisällissodan  kuolleista ja kadonneista tehdystä selvityksestä. Sen mukaan kaatuneita, ideologiselta vakaumukseltaan valkoisia, oli 11. Yhden valkoisen kohtalosta ei ole tietoa. Punaisista ketään ei laskettu kaatuneeksi, mutta 8 arvioidaan tulleen teloitetuksi, 5 joutuneen teloitettavaksi ja 1 kadonneen...

Kerrotaan, että iso osa teloitettavia oli muilta paikkakunnilta kotoisin, esimerkiksi 5  Harlun pitäjästä Karjalasta. Otaksutaan että tuntemattomien ihmisten teloituksista oli helpompi päättää...



Noin sadan metrin päässä kilometripylväästä 545 suoritettiin 47 vangitun punaisen  joukkoteloitus konsuli Rodenin johdolla. Vangit oli kuljetettu  junalla ampumapaikalle. Valkoiset ampuivat  vangit Norrmossenin alueella Kokkolan kaupungin eteläpuolella.

Uhrit peiteltiin ampumapaikalle noin 10 metrin pituiseen joukkohautaan.


Vuonna 1932 punaisen haudalla paljastettiin muistopatsas, ns. kansalaissodan muistokivi, Patsaan on valmistanut Taavetti Halonen mallin mukaan, jonka tekijä oli  Kustaa Hakala. Hakala ja Halonen olivat molemmat kaupungin suomenkielisen työväenyhdistyksen jäseniä.




Vasta 1960-luvun lopulla Kokkolan kirkkoherra Johannes Sillanpään aloitteesta punaiset vainajat siirrettiin ja uudelleenhaudattiin Marian hautausmaalle siunattuun multaan. Vaasan lääninhallitus myönsi kaupungille oikeuden siirtää 56 surmatun henkilön jäännökset Marian hautausmaalle 27.12.1967.

Kaarlelan  pitäjän historiassa kerrotaan, että paikalta siirrettiin 56  surmansa saaneen jäännökset. Näistä vainajista 23 oli Kokkolan kaupungin ja maalaiskunnan miehiä. Muut vainajat olivat muilta paikkakunnilta kotoisin olleita punaisia.  Kokkolan kaupungin historia, osa IV taas kertoo, että varmuudella hautojen avaamisen yhteydessä löytyi 46 vainajaa.

 Vakaumuksena puolesta kaatuneiden haudalle pystytettiin lisäksi muistomerkki.


Sisällissota päätyi valkoisten voittoon ja se on edelleen Suomen historian riitaisin tapahtuma. Sodan  vaikutukset ovat  vaikuttaneet pitkäkestoisesti suomalaisiin sekä suomalaiseen yhteiskuntaan.
 


LÄHTEET: Geogaching. Teloituspaikka v. 1918. [http://www.geocaching.com/geocache/GC4QQQY_teloituspaikka-v-1918-avrattningsplats-1918] Luettu 9.3.2014.

Kaarlelan pitäjän historia III. 2002. S. 570-571.

Kokkolan kaupungin historia, osa 4. 1994. S. 338-339.

Merestä noussut kaupunki. Punaisten kohtalo. [http://www3.kokkola.fi/historia/meresta_noussut_kaupunki/punkohta.htm] Luettu 9.3.2014.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Pönttöpuuhissa

 

Paikallinen metsästysseura sai päivän ajaksi lainalle melkoisen värkin; nimittäin linnunpönttösorvin.

Tämä kapine oli lainassa Maalahdesta paikalliselta metsästysyhdistykseltä eli Malaxnejdens Jaktvårdsförening

Homma alkoi siitä, että muutamia tukkeja lahjoitettiin urakkaa varten metsästäjien toimesta.  Puita oli hyvin monen kokoisia. Isommat linnut vaativat melko jykevän kokoiset asunnot, joten meinasipa olla haasteellista löytää  metsästä valmiiksi kaatuneita tarpeeksi isoja puita!
 
 

Pöllit sahattiin moottorisahalla sopivan mittaisiksi pätkiksi.



Vempele oli traktorivetoinen. Konetta ohjasi muutama heppu, joiden tehtävänä oli asettaa pölkky koneeseen ja sorvata koneen avulla siihen reiän. Pohjaan asti ei porattu, lattiaosa jäi siis kiinteäksi, ettei se myöhemmin tipahda vanhetessaan  pohjasta auki.


 
Kone sorvasi pöllin poikineen  tosi näppärästi. Jälki oli siistiä. Sorvissa oli useamman kokoisia teriä, jotta mahdollistui pönttöjen tekeminen monen kokoisille linnuille.


 

 
Traktori pyöritti hydraulipumppua...

 
Tässä koko värkki komeudessaan.

 
Terä pysyi koko ajan paikoillaan, pölkkyä liikuteltiin hydraulisesti. Yhden pölkyn sorvaamiseen kului aikaa keskimäärin 5-10 minuuttia.


 
Oli hieman ongelmallista,miten saadaan pönttöihin lentoaukot. Lopulta päädyttiin siihen, että pienemmät pyöräytettiin auki poralla, isommat aukot kuviosahalla.
 
Poratut pöntönalut kiikutettiin katoksen alle odottelemaan katon naputtelua paikoilleen.
  
 


Löytyipä joukosta muutama valmiiksi kuorittukin luomus...Nämä oli  saatu sahalta jäämätavarana...
 



 Tässäpä näitä uusia asumuksia. Toivottavasti täältä löytyy pönttö niin telkille kuin pienemmillekin lintusille:) Toinen iso urakka on vielä edessä, ennen kuin pöntöt ovat kunniakkaasti puihin kiinnitettyinä ympäri metsikköjä!
 

 
 
LÄHTEET: Malaxnejdens Jaktvårdsförening. [http://malaxnejdensjvf.malax.fi/?page=information] Luettu 23.3.2014.

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Kälviän toinen kirkko

Kun Kälviän ensimmäinen kirkko kävi vuosien saatossa ahtaaksi ja huonokuntoiseksi, ryhdyttiin  uutta kirkkoa suunnittelemaan  1763. Uutta kirkkoa pidettiin hyödyllisenä siksikin, että  Kälviällä oli vielä runsaasti puuta laivanrakennuksesta ja tervanpoltosta huolimatta.

Seurakunta päätti talollisten äänestyksen jälkeen uudesta kirkosta ja lähetti hankkeesta tiedon tuomiokapitulille sekä maaherralle. Varsinaista  kirkonrakennuslupaa ei kuitenkaan pyydetty...1764 Kälviälle saapui tieto, että Turun tuomiokapituli vaati kirkon piirustuksia tarkastettavakseen. Maaherra puolestaan määräsi paikalle katselmuksen.

Jo ennen tätä Kälviän miehet olivat kuitenkin alkaneet toimiin. 1763 päätettiin uuden kirkon kivijalkakivien  sekä puutavaran ajamisesta kirkolle. Kukin isäntä oli velvoitettu tuomaan paikalle rakennustarvikkeita talonsa koon mukaan. Rakennustyöt päästiin aloittamaan heti toukokuussa 1764, kun vanha kirkko oli  purettu  vapunaattona!

Rakennustyötä johti kirkonrakentaja Jaakko Suonperä (1726-1797) ja jo syyskuussa 1764 kirkko oli lähes valmis! Kirkko vihittiin käyttöön Mikkelinpäivänä 1765 ja se sai nimekseen Pyhän Kolminaisuuden kirkko. Pastorina Kälviällä oli tällöin  Martin Peitzius.


Alapuolen kuva on alun perin Museoviraston historian kuva-arkistosta. Kirkon seutu on kuvattu vuonna 1896.


Click to view full size image

Tämä toinen kirkko oli ns. ristikirkko. Kirkon pituus ja leveys  olivat  noin 30 metriä.

Kirkko laudoitettiin  ulkoa  vasta vuonna 1769. Vaikka siihen muutoin oltiin tyytyväisiä, moitittiin kirkon pimeyttä. Toisinaan pimeys esti jopa virrenveisuun virsikirjasta. Kirkkoherra Elias Alcenius panikin toimeen ikkunaremontin, kun hänet oli valittu kirkkoherraksi.

Kirkon paanukatto oli hyvin jyrkkä. Kirkon harjalla komeili pallojalalla varustettu ja paanutettu  viiritanko, jolla oli korkeutta lähes 12 metriä.  Väriltään kirkko oli punaiseksi maalattu.

Kirkkomaalari Thomas Kiempe (1752-n. 1808) teki kirkkoon maalauksia seurakunnan lahjoitusvaroilla.  Suurin osa näistä  maalauksista tuhoutui kirkon purkamisen yhteydessä myöhemmin.

Tätä toista kirkkoa  kunnostettiin jonkin verran  1800-luvun puolivälissä.  Mitään isompaa remonttia kirkko ei ulkoasuunsa kuitenkaan saanut.


Alla oleva kuva on kopio Museoviraston hallussa olevasta valokuvasta. Kuvan kopio on tallessa  Kälviän kunnanarkistossa. Kuva on otettu vuonna 1896 ja siinä on Kälviän toinen kirkko.

Click to view full size image

 
1885 Kälviällä pidettiin rovastintarkastus, jossa  todettiin kirkon olevan huonokuntoinen.  Uutta kirkkoa laitettiin vireille vuodesta 1886 lähtien. Tällöin läänin arkkitehti Aminoff
teki virkamatkan Kälviän kirkkoon.  Kirkko ei ollut hänen mielestään kuitenkaan kovin huonokuntoinen.


Kirkkokokouksessa vuonna 1900 keskusteltiin  kirkon kunnosta tarkemmin.  Lauri Heikki Kuorikoski (1831-1906) toi kokoukseen  valmistamansa korjauspiirustukset ja niin päätettiin ryhtyä  seuraavana vuonna kirkon korjaamiseen.


Hanke tuli ongelmallisemmaksi, kun arkkitehti  Lars Sonck (1870-1956)  lupasikin laatia ilmaiseksi  kirkonkorjauspiirrokset... Lausunnossaan hän oli sitä mieltä, että kirkon  korjaus tulisi suorittaa niin vähin muutoksin kuin mahdollista. Tätä hän perusteli sillä, että kirkko sellaisenaan oli 1700-luvun pohjalaisten puukirkkojen  aito ja esikuvallinen edustaja.


Parin vuoden odottelun jälkeen Sonckin valmistuneisiin piirroksiin oltiin kuitenkin niin tyytymättömiä, että seurakuntalaiset valittivat Turun tuomiokapitulille, joka mitätöi kaikki korjauspiirustukset.  Niinpä pyydettiin uusia  suunnitelmia useammalta rakennusmestarilta, mutta niissäkin ilmeni puutteita.

Myöhemmin Lars Sonckia pidettiin kansallisromanttisen tyylin mestarina. Hänen taidonnäytteitään on esim.  Tampereen tuomiokirkko, Turun Mikaelin kirkko sekä Mikael Agricolan ja Kallion kirkot Helsingissä sekä Maarianhaminan  Pyhän Yrjön kirkko ja Kultaranta Naantalissa, Kordelinin siunauskappeli Raumalla sekä  Sibeliuksen Ainola Järvenpäässä...

Lopulta rakennusmestari Odert Vilho Renell velvoitettiin  laatimaan tilattujen piirustusten pohjalta vielä paremmat suunnitelmat, jotka hyväksyttiin kirkonkokouksessa 1904. Kirkon kunnostaminen päätettiin alkaa heti.

Talvella 1905 vanha kirkko tyhjennettiin ja osa irtaimistosta siirrettiin tapuliin, osa kirkonkylän kansakoululle. Siellä pidettiin myös jumalanpalveluksia korjausten aikana. Vaikka asiakirjoissa puhutaankin kirkon korjaamisesta, niin tosiasiassa  vanha kirkko purettiin kokonaisuudessaan alas ja tilalle rakennettiin uusi, kolmas kirkko!


Seurakunta sai virallisesti kuulla uuden kirkon olevan valmis 10.12.1905. Samassa yhteydessä paljastui myös, että arkkipiispa tiedusteli jyrkkäsävyisesti, kenen luvalla ensimmäinen  kirkko oli purettu...
Muinaistieteellinen toimikunta oli nimittäin ilmoittanut tuomiokapituliin luvattomasta purusta ja marraskuussa 1905 päivätyssä kirjeessä arkkipiispa Gustav Johansson  pahioitteli asiaa näin:

"- - - koska Kälviän seurakunnan vanha kirkko on revitty ilman että siitä oli asianmukaista tiedonantoa toimitettu Muinaistieteelliselle toimikunnalle, on Tuomiokapituli katsonut tarpeelliseksi tänne saada ilmoituksen siitä, kenen luvalla on ryhdytty mainitun kirkon repimiseen ja otteet niistä pöytäkirjoista - - -".

Toimikunta piti vanhaa kirkkoa erinomaisena esimerkkinä suomalaisesta 1700-luvun kansanomaisesta rakennustaiteesta ja arvosti Kiempen kirkkomaalauksia. Seurakuntalaiset puolestaan pitivät Kiempen maalauksia töherryksinä ja vanhaa kirkkoa  ränsistyneenä rakennuksena...

Seurakunta päätyi lahjoittamaan tämän jälkeen  Muinaistieteelliselle toimikunnalle sekä vanhan saarnatuolin, että ainoan talteen otetun Kiempen maalauksen vanhasta kirkosta. Maalaus oli alttaritaulu ja se oli tallella irrallisina   lautoina.  Nykyään vanha alttaritaulu  ja saarnatuoli ovat  nähtävillä Kansallismuseossa!

Tämä alla oleva kuva on kopioitu Museoviraston nettisivulta. Kuvan on ottanut Sari Lintula.  Kuvassa Alexandre Kouprianov konservoi Kansallismuseon luterilaisen kirkkosalin seinämaalausta, joka on juuri tämä Kälviän toisen kirkon alttaritaulu eli Thomas Kiempen maalaus vuodelta 1802!


Konservaattori konservoi Kansallismuseon luterilaisen kirkkosalin seinämaalausta. Kuva: Leena Tomanterä.



LÄHTEET:
Kälviän ja Ullavan kirja. Jaakko Suonperä toisen kirkon mestarina, s. 392-396.
 
Kälviän seuraunta. Kälviän kirkko. [http://www.kalvianseurakunta.fi/tilat/kirkko] Luettu 31.12.2013.
 
Wiirilinna. Maineikas kirkonrakentaja ja  rakennusmestari Jacob Rijfsuunnitteli Kälviän kellotapulin [ http://lib.kokkola.fi/wiirilinna/kellotapuli.htm] Luettu 31.12.2013.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Uskollisuudenvala Kokkolassa 1808

Olen  henkeen ja vereen intoutunut sukutukija, ja viime viikot olen uurastanut tutkien erään  esiäitini rakastumista  Etelä-Pohjanmaalla venäläiseen sotilaaseen Suomen sodan yhteydessä reilut parisataa vuotta sitten...Äpärälapsiahan siitä seurasi sun muuta, mutta...yksi asia johtaa toiseen...

Tutkimuksen ohessa olen etsinyt tietoa suuntaan jos toiseenkin Suomen sodasta vuosilta 1808-1809. Vastaan tulikin mielenkiintoinen asia koskien Kokkolaa vuonna 1808.

Suomen sodan ollessa kiivaimmillaan keväällä 1808, saapuivat venäläiset sotilaat Kokkolaan. Kokkolalaisista tuntui hyvin vastenmieliseltä, että venäläiset vaativat heitä vannomaan uskollisuudenvalan  Venäjän keisari Aleksanteri I:lle, vaikka sota oli yhä käynnissä. Valan vannominen liittyi venäläisillä rauhoittamispolitiikkaan. Uskollisuudenvalalla pyrittiin vahvistamaan henkilökohtaista uskollisuutta uudelle hallisijalle.



Kokkolan vanha kirkko

 Kokkolan puukirkossa joutuivat kokkolalaiset vannomaan uskollisuutta vuoron perään Ruotsin kuninkaalle ja Venäjän keisarille.
 Yllä oleva kuva lainattu täältä   ja alun perin se on K. H. Renlundin museossa oleva Conrad Soveliuksen akvarelli.

Ruotsin valtakunnassa oli vanha tapa, jonka mukaan uskollisuudenvala vannottiin jokaisen hallitsijanvaihdon yhteydessä. Näin luotiin side hallisijan ja alamaisten välille, jotka oli näin sidottuja antamaansa valaan. Tällaisia valoja oli aikaisemmin annettu esim. Pikkuvihan (1741-1743) yhteydessä.

Kokkolassa venäläiset vaativat ensimmäisen kerran valaa kesken sotatoimien jo 22.5.1808. Vala tuli vannoa keskustan puukirkossa. Valaa vaadittiin ensin virkamiehiltä ja papeilta, sen jälkeen muulta väestöltä toukokuun aikana.

Alla oleva kuva on blogipäivityksestäni "Valli Vittsarin koulun vieressä" Siinä on muistomerkki  eräästä taistelupaikasta...




Vastustus  valaa kohtaan oli kovinta Pohjanmaalla ja etenkin kokkolalaisten keskuudessa , eivätkä kaikki  asekelpoiset miehet suostuneet tätä käskyä noudattamaan. Pelättiin, koska tiedettiin talonpoikien aseman huonoudesta Venäjällä ja lisäksi sota oli kesken.

Vaikka olikin ilmoitettu, että niskoittelijoita uhkaisi kova rangaistus,  jotkut  kokkolalaiset tekeytyivät sairaiksi. Osa välitti tiedon, että he olivat kalassa kaukaisella karilla.

Uusi uskollisuudenvalatilaisuus poisjääneille  järjestettiin toisena helluntaipäivänä 5.6.1808. Venäläisten valan vannottaminen voidaan nähdä ennakkotoimenpiteenä tulevaisuuden varalta. Kun valasta kieltäytyminen lisääntyi kansan keskuudessa, venäläiset jatkoivat valan vannottamista enemmän arvovaltasyistä.


Alla oleva kuva on blogipäivityksestäni  "Kaukon sillan taistelut" . Siinä on muistomerkki Suomen sodan taistelupaikalta.



Kaksi viikkoa myöhemmin tilanne muuttui! Suomen armeijajoukot olivat jälleen Kokkolassa ja kenraali Klingspor vaati nyt kokkolalaiset miehet  vannomaan uskollisuudenvalaa Kustaa IV Aadolfille, kun venäläiset olivat perääntymässä Kokkolasta.

 Mutta taas  syyskuun lopussa  asiat kääntyivät uudelleen päälaelleen Oravaisten taistelujen jälkeen.  Suomen armeija oli paennut kohti pohjoista ja  venäläiset ottivat jälleen Kokkolan haltuun. Kaikki yli 15-vuotiaat miehet velvoitettiin jälleen vannomaan uskollisuutta Venäjän suuntaan. Tämä oli siis jo kolmas uskollisuudenvala saman vuoden aikana!

Historiankirjoihin on jäänyt elämään Kokkolassa v.  1746 syntyneen Abraham Falanderin toiminta  Suomen sodan aikana. Falander oli liikemies ja tehtailija, joka vaikutti Vaasassa kauppiaana, toimi säätyvaltiopäivillä porvarissäädyn edustajana Ruotsissa sekä perusti ruukin.

 Falander edusti kuningasmieleistä suuntaa. Niinpä Falander kieltäytyi Vaasassa (asui siellä silloin) vannomasta valaa Venäjän keisarille. Falander vangittiin ja vietiin Turkuun. Venäläisten ylipäällikkö von Buxhoevden tuomitsi Falanderin kuolemaan. Turun piispa Jakob Tengström (s. 1755 Kokkola)  onnistui kuitenkin  estää tuomion täytäntöönpanon ja Falander joutui vain maasta karkotetuksi. matkallaan Ahvenanmaan kohdalla Falander tapasi Ruotsin kuningas Kustaa IV Aadolfin, joka aateloi Falanderin uskollisuudenosoituksesta nimellä Wasastjerna. Abraham Wasastjerna palasi takaisin kotimaahansa Ruotsista vuonna 1810.

Alla olevassa kuvassa on Uskollisuudenvalan teksti Aleksanteri I:lle. Kuva on lainattu täältä.




"Minä alakirjoitettu lupan ja vannon Jumalan
ja Hänen pyhän Evangeliuminsa
kautta, että minä tahdon ja että minun
pitä Hänen Keisarillista Majestätiänsä

Suurta Ruhtinata, Keisari Alexander
Paulovitschiä, Itzevaldiata kaikkein Venäläisten
ylitze, ja Hänen Keisarillisen
Majestätinsä Kruunun Seurajata uskollisesti
ja vilpittömästi palveleman, Hänen
Majestetinsä armollisimbiä Käskyjä totteleman
ja ei siinä säästämän hengeäni
viimeiseen verenpisaraan asti; kaikkia
Lakia, Säännöjä ja Asetuxia velvollisella
kuuliaisudella jälken eläman, ja tarkkaimman
ymmäryxen, voiman ja mahdollisuden
jälken, suojeleman ja holhoman.
Sen Hänen Keisarilliselda Majestätildänsä
minun Isänmaasani jällen saatetun tyvenen
ja rauhan tahdon minä kaikella
voimallani ylöspitää ja ei ole oleman
yhteydesä niiden kansa, joilla on
pahoja juonia Waldakundaa vastan,
yhdellä eli toisella tavalla, salaisesti elijulkisesti,
ei ainoastansa houkutuxilla eli
mutoin, tarkoituxella, neuvoilla, eli matkaansaatolla
eli itze työllä. Niin pian
kuin minä saan tjetä Hänen Majestätinsä"


LÄHTEET:

Arkistolaitos. 1808-1809 asiakirjoja sodan Suomesta. Venäjä vaatii uskollisuutta. [http://www.narc.fi/1809opetusaineisto/3.html] Luettu 01.03.2014.

Kansakuntaa rakentamaan 1809. Uskollisuudenvalat.[http://www.1809.fi/suomen_sota/vaeestoen_suhtautuminen/uskollisuudenvalat/fi.html] Luetu 27.02.2014.

Suomen sota. Kaupunkilaisten uskollisuus koetuksella. [http://www3.kokkola.fi/historia/meresta_noussut_kaupunki/kaupusko.htm] Luettu 27.02.2014.

Wikipedia. Abraham Wasastjerna. [http://fi.wikipedia.org/wiki/Abraham_Wasastjerna] Luettu 27.02.2014.

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Lintujuttu

 Jo on lauhaa talvea! Tästä todistuksena kotini viereiselle pellolle lehahti joutsenlauma tiistaina 25. 2.-14! Tämä on todella aikaista. Olen nimittäin pitänyt viimeiset viisi vuotta kirjaa luonnon merkeistä ja muuttolintujen palaamisesta. Aikaisin merkintä löytyy vuodelta 2012,  jolloin näin laulujoutsenia 21.3. Tämä vuosi pistää siis ennätyksen lähes kuukautta paremmaksi!
 
 
 
 
Lehdestä bongaan uutisen, jossa kerrotaan helmikuun olleen Ilmatieteen laitoksen mittausten mukaan jopa 6-8 astetta tavanomaista lauhempi.


Linnut olivat viljapellolla kokoontuneena koko päivän. Seuraavana päivänä niitä ei enää näkynyt.

 
LÄHTEET:
Maaseudun tulevaisuus. Helmikuu oli laajalti poikkeuksellisen leuto. [http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ymp%C3%A4rist%C3%B6/helmikuu-oli-laajalti-poikkeuksellisen-leuto-1.57623?localLinksEnabled=false] Luettu 01.03.2014.