sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Kaarlelan kirkon pääkallosymbolit ja haudat

Tämä  kirjoitus käsitteli alun perin kirkosta löytyviä pääkallosymboleja. Kuvasin niitä oppilaita varten, kun keskustelimme kirkkotaiteesta ja aihepiiri vähä ryöpsähti laajemmaksi... Kyselin, onko kukaan oppilaista huomannut koskaan kirkossa käydessään pääkallon kuvia. Ei ollut. Oli ihan pakko todistaa että kyllä niitäkin sieltä löytyy. Alla olevat kuva ovat Kaarlelan kirkosta. Ja juttukin vähän laajeni tätä kirjoitellessani...
 
Me nykyajan ihmiset olemme tottuneet siihen, että kun on kyseessä myrkyllinen kemikaali, on siitä varoittavana symbolina ja vaarallisuusmerkkinä pääkallon kuva, jonka alla on kaksi sääriluuta ristikkäin.

Mutta myös kirkkotaiteessa pääkallo ja luut  -jopa kokonainen luuranko -ovat merkittäviä symboleja. Kirkollisessa elämässä ihmisiä on muistuteltu  taiteen avulla siitä, että elämän  ruletissa ihminen saattaa intoutua elämään ikään kuin kuolemaa ei olisikaan.

Päätä pidetään ihmisen arvokkaimpana ja tärkeimpänä ruumiinosana sen toimintakeskeisyyden vuoksi. Päästä löytyvät niin tärkeimmät aistit kuin myös ajatukset ja yleensäkin elämän toiminnan edellytykset. Pään katsotaan symboloivan viisautta.



Yllä oleva hautakivi löytyy nykyään kirkon etuosasta alttarin läheisyydestä. Jossakin vaiheessa tämä kivi on ollut  kirkon kuoripäädyn seinää vasten nostettuna, mutta vuonna 1954 se on sijoitettu kuorin lattiaan.

Kiven keskellä seppeleen sisällä on nimikirjaimet I.C.W.  ja H.C.B. Ne tarkoittavat kirkkoherra Jacobus Caroli Westzynthiusta  (k.15.11.1702) sekä hänen vaimoaan Helena Catarina Brattia. Jacobus oli Kokkolan kirkkoherrana vuonna  1694.

Nimikirjainten alla on ruotsinkielinen teksti "Iag hafwer  hört tina böön sedt och tina tårar."Minä olen kuullut ja nähnyt sinun kyyneleesi"
Ylimpänä olevasta tekstistä en saa huonon kuvakulman vuoksi kokonaisuudessaan selvää. Täytyy tarkistaa joskus kirkossa käydessä. Alimmilla kahdella  rivillä lukee kuitenkin
" ...Gud
till det bästa."

Laakeriseppeleen lisäksi kuvassa on myös enkeleitä sekä leijonan näköisiä päänkuvia. Yläosassa lienee myös tiimalaseja.

Hautakivien kuva-aiheissa entisaikoina painottuu yleensäkin  katoavaisuuden ja kuoleman teema. Näitä kuvastavat pääkallo ja sääriluu. Tiimalasi   kuvaa vertauskuvallisesti ajan  kulumista. Katoavaisuuden symbolien vastapainona kivissä on  enkeliaiheita.





Kaarlelan kirkon laajennuksen yhteydessä 1780-luvulla annettiin soran ja kivien pudota kuoripäädystä  muurihautoihin, koska oli päätetty, ettei kirkon lattian alle enää tulevaisuudessa haudattaisi ketään.



Kaarlelan pitäjän historia I:stä löytyy tieto, että rovastintarkastuksessa vuonna 1726 vahvistetiin kirkkoneuvoston päätös, jonka mukaan kirkon sivuseinien välistä saisi sijansa viisi hautaa. Ilmeisesti isossa haudassa on ollut väliseiniä joka oli muurattu sekä tiilistä että harmaakivistä.




Yllä olevan  kiven tekstistä en saa selvää. Hautakivi sekin silti lienee.  Vaikka on tiedossa tarkkojakin paikkoja, minne henkilöitä on haudattu, on laattakiviä vuosisatojen aikana siirrelty paikasta toiseen.

Entisaikoina kirkkoon haudattiin vain  varakkaita ja asemaltaan hyvässä maineessa olevia ihmisiä, joille pystyttiin lunastamaan  viimeinen leposija sieltä.

Tiedetään, että Kaarlelan  kirkon alle on haudattu muun muassa raatimies Erik Johanson Prest, raatimies Christian Krögher (vuonna 1670), porvari Anders Murich, kaupunginviskaali Thomas Callwijn, Erik Larsson Backe eli Pakkala (1675), raatimies Olof Andersson Sander, majuri Simon Daniel Baron (1732) sekä erään kultasepän vaimo.

On tarvittu suurta huolellisuutta jottei maatuvien ruumiiden haju ole noussut kirkkosaliin saakka lattialautojen välistä. Vuonna 1732 seurakuntalaiset ovatkin saaneet huomautuksen, että haudat tulee peitellä paremmin. Ohjeeksi annettiin, että hautakuoppaan tuli laittaa katto ja oli luotava sen päälle multaa ennen lattialankkujen  paikoilleen laittamista.

Alla olevassa kuvassa on Prestin hautakivi, joka on nykyään kirkon eteisessä. Teksti on hyvin haalistunutta ja vaikeaselkoista. Tekstistä käy selville, että haudattuna on ilmeisestikin myös miehen vaimo. Voisikohan vuosiluku olla arvauksella  "Anno 1677?"  Pääkallofiguurin alla on myös tekstiä.



1954 kirkon  lattian korjaamisen yhteydessä dokumentoitiin  lyhyesti myös muurattuja hautoja. Tutkittu alue rajoittui ilmeisesti kirkon kuoriosaan ja sieltä löydettiin ainakin kolme muurattua hautaa. Löydöksiä tehtiin lähinnä hautatekstiileistä
 
Samassa yhteydessä maasta löytyi pääkallo, jonka alla oli nimettynä Anders Chydeniuksen  isän, Jakob Chydeniuksen luuranko. Yllä ollut kallo toimitettiin Museovirastoon tutkittavaksi. Sen aikaisilla tutkimuksilla pystyttiin vain toteamaan, että kallon hampaat sekä nenän muoto olisivat voineet täsmätä Andersiin. Vuonna 1986 tutkimuksia päätettiin uudistaa nykytekniikan avulla. Kalloa ei kuitenkaan enää löytynyt Museovirastosta.

2013 mediassa kiiri taas epäilys siitä että aikaisemmin  Kokkolassa kirkkoherrana toiminut Anders Chydenius olisi nykyisin haudattuna Kaarlelan kirkon alle. Alun perin Anders haudattiin 17.2. 1803. Tällöin hänen ruumiinsa vietiin arkussa Katariinan kalmiston hautaholviin. Myöhemmin  Kokkolan seudulla on kuitenkin liikkunut vahva perimätieto, että Andersin maalliset jäännökset olisi myöhemmin siirretty hänen renkiensä toimesta kirkon kuorilattian alle isänsä haudan läheisyyteen.


Kaarlelan kirkkoherra Peter Kankkonen ryömi henkilökohtaisesti tutkimusmatkalle kirkon lattian alle ja löysi  1950-luvun alun  aikaisesta Vaajakosken  makeistehtaan pahvilaatikosta pääkallon. Kallo on toimitettu tarkempiin tutkimuksiin ja sen henkilöllisyyden toivotaan selviään dna-tutkimusten avulla...

Kerrottakoon tekstin alkuun viitaten vielä, että kun olin esittänyt oppilaille nuo pääkallokuvat ja kertonut niiden historiasta, kuului useammasta suusta "Wau!" Historiako muka tylsää:)


LÄHTEET:

Erik Ångerman jälkeläisiä. [http://www.tarkkonen.com/sukutaulut/sursill/sursill0001.htm#id31248] Luetu 26.02.2014.

Halila, Aimo 1953. Oulun kaupungin historia II 1721–1809. Oulu.
Snellmann, Johannes 1737. Oulun kaupungista. Suom. Walter J. Snellman. Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliiton julkaisuja III. Oulu 1946.


Kaarlelan pitäjän historia I, s. 138-140.  Turku 1969.

Kulttuuriympäristö. Kaarlelan kirkko. Kuorin muurattujen hautojen tutkimus 1954.[http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjhanke/read/asp/r_hanke_det.aspx?HANKE_ID=8565] Luettu 26.02.2014.
Oulun ev.lut. seurakunnat. Kaksi hautakiveä 1600-luvulta.[http://www.oulunseurakunnat.fi/vanhathautakivet] Luettu 20.1.2014.

Tampereen kirkkosanomat. Sanat ja symbolit. [http://www.tampereenkirkkosanomat.fi/8] Luettu 20.1.2014.

Tuhannen markan miehen hautamysteeri aiotaan selvittää. [http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/518312/Tuhannen+markan+miehen+hautamysteeri+aiotaan+selvittaa] Luettu 26.02.2014.

 Virkkunen, A. H. 1953. Oulun kaupungin historia I. Kaupungin alkuajoilta isonvihan loppuun. Oulu.


sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Huurrepuita huokuilee

Pari viikkoa sitten täällä Pohjanmaalla oli enemmän kuin kaunista. Lunta sateli ja puut saivat valkeat lumikruunut ylleen...





Lunta ripotteli puille painoksi siihen malliin, että sähkölinjatkin olivat ongelmissa. Omassa kylässäni sähköt olivat poissa useaan otteeseen. Puitakin lakosi pitkin pituuttaan teille. Pienen katkoksen kanssa pärjää, mutta kun sähköttömyys jatkuu ja jatkuu tunnista toiseen, alkaa tajuta nyky -yhteiskunnan haavoittuvaisuuden.

Perjantaisen työpäivä päätteeksi kurvasin kotiin ja ajatuksena oli valmistaa lapsukaisille hieman parempaa ruokaa. Isompi "lapsi" oli tullut varta vasten kotona käymään ruokaillakseen seurassamme...

Sisään astuessani jälkipolvi totesi, että sähköt on olleet poissa  jo tunnin ja että alkaa  tulla hämärä. Kaivoimme esiin kynttilöitä ja vaihtelimme taskulamppuihin upouusia pattereita. Tunsin itseni vähintäänkin sankariksi - tässä ei pienet sähkökatkokset heilauta!

Ruoan valmistus päätettiin lykätä suosista myöhemmäksi - tämän sähköttömän ajanhan voisi hyödyntää käymällä ruokakaupassa. Keskustan marketeissa sähkökatkoksista ei ollut tietoakaan. Kiertelin marketin hyllyjä kiireettömästi. Tosin vähitellen vatsassa alkoi jo kurnia. Auton nokka kohti kotia ja ajatuksena, että nyt sitä ruokaa valmistamaan...

Kotosalle takaisin huristellessa maisemat pimenivät. Koko kyläni oli valoton.  8-tietä halkovat valopylväät olivat myös nuupahtaneet uneen. Kotona ruokakasseja purkaessani tajusin tyhmyyteni: olisinpa ostanut edes makkarapaketin, että olisi voinut takassa grillata. Miten voi olla niin naiivi, että ostaa vain tuotteita, joita ei voi sähköttömässä taloudessa valmistaa...Pari tuorekurkkua pussin pohjalla tuntuivat kerrassaan keveiltä pääruokaa ajatellen...

Tässä vaiheessa isäntä kaivoi esille radion. Sinnekin uusia pattereita.  Aito-kiuas sai kylkeensä kasan polttopuita. Vietettäisiin  rauhallinen koti-ilta perjantain POP-TOP-10-listaa kuunnellen ja puusaunaa vartoen. Sujuihan se aluksi, ja oli jopa tunnelmallista. Mutta nyt nälkä hiipi jo muidenkin massuun. Epätoivoisen perheenäidin perjantai-illan kruununa uusi huristelu keskustaan  (10 km x 2) ja kohti grilliä. Tässä vaiheessa sähköt  olivat olleet poissa jo 5,5 tuntia. Grillimyyjäkin vaikuttui perheemme ankeasta kohtalosta.

En muista, milloin olisimme istuneet yhtä syvä hiljaisuuden vallitessa koko perhe ruokailemassa kynttilänvalossa  -etenkään grillilautaset edessä...Mutta pääasia, että olo oli lopultakin kylläinen. Loppuillasta sähköt napsahtivat päälle ja elämä oli jälleen asettunut uomiinsa. Pari päivää myöhemmin sähköt olivat pois koko yön, mutta siitä selvittiin nukkumalla.

Joka tapauksessa kauniit oli maisemat. Alla lempparirunoilijani, Einari Vuorelan katkelma huurrepuista ryyditettyinä maisemilla kotiseudulta.


Talvi-iltana
Huurre puita huokuilee
talvitaivaan alla.
Suksen latu suhisee
hiljaa kuutamolla.
Ikkunasta katselee
pieni piltti rukka.
Ikkunahan ilmaantuu
jäinen kultakukka...

-E. Vuorela-

 




 

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Sotilastorppa Sydissä

 
Kesän korvilla lueskelin kirjaa "Försvarad frihet." Siinä kerrottiin Kokkolan alueella olleista sotiin liittyneistä asioista, kuten esimerkiksi sotamuistomerkeistä ja sotilastorpista. Sotilastorpat herättivät kiinnostuksen..
 

 
Kokkolassa on paikallistettu ainoastaan osa sotilastorpista.  Lukemani kirjan takaosan  karttaan oli merkitty noita paikallistettuja torppien paikkoja. Yleisestihän sotilastorppien paikat löytyvät varsinaisten kylien ulkopuolilta. Maanomistajat eivät yleensä antaneet tarkoitukseen lähimpiä tai parhaimpia peltojaan.



Aikaisemmin Suomessa oli käytössä ruodut. Ruotu muodostettiin  muutaman tilan kesken ja se oli velvoitettu ylläpitämään armeijalle sotilas varustuksineen. Sotilaalle myönnettiin palvelusajaksi torppa viljelysmaineen tueksi ja turvaksi hänen perheelleen. Omassa asuin kylässänikin sotilastorppia tiedetään olleen useampia.

Ruotujen kokoonpano vaihtui talojen maksukykyjen mukaan. Siksi osa ruodun taloista saattoi kuulua eri aikoina eri kyliin. Sotilas sai asua torpassaan yleensä vain siihen saakka, kun sotilasura päättyi.

Pohjanmaan alue liittyi sotilastorppajärjestelmään muuta Suomea myöhemmin eli vasta 1733. Ruotujärjestelmän  alulle panija oli Kaarle XI 1600- luvun loppupuolella.
Sotilastorppaan kuului yleensä lämmitettävä tupa, aitta sekä myös 1-2 lehmän navetta.




 
Lähdin mielenkiinnosta tutkimaan lähimpänä kotoamme olevaa vanhaa sotilastorpan paikkaa siippani kanssa. Alue oli meille tuttu, paitsi ettemme olleet koskaan kuulleet edes sivulauseessa, että paikalla on ollut joskus sotilastorppa. Appiukko tästä tosin myöhemmin kysyttäessä tiesi. Sanoi, että siellähän se, lähellä nykyistä latoa ja paikalla oli ennen kaivokin.  No, tämä oli vasta reissumme jälkeen, joten emme osanneet kaivon paikkaa  katsoa...Pitäisi aina tajuta kysellä ensin vanhalta lähipiiriltä! Appiukkoa taitaa olla työläs enää paikalle saada, täytyy myöhemmin turvautua muihin suvun jäseniin...



 

Tämä sotilastorppa on  lukemani kirjan mukaan nimeltään Kraftbackan sotilastorppa ja se sijaitsee paikassa nimeltä  Skanskas, Kokkolan  Korpilahden kylässä. Kartan osoittama  seutu löytyi nopeasti. Kiersimme aluetta ristiin rastiin, josko olisi löytynyt aivan tarkka sijainti.




Paikka on reilun puolen kilometrin päässä nykyisestä 8-tiestä. Alueella kulkee vanhoja polkuja, osa  alueesta on isohkoa metsää. Osassa on nähtävissä  vanhoja peltoja, joissa nykyään kasvaa metsää. Maaperä on muutoinkin hyvin kivistä. Vanhoja kiviaitoja  on näkyvissä lähettyvillä. Olemme tunnistavinamme paikankin jossa asumus olisi mahdollisesti ollut. Aivan  varmuuteen emme kuitenkaan pääse.



 
Lukemassani kirjassa sotilaina tässä torpassa  mainitaan M. Steenbäck ja G.C. Örnberg.

Yritin penkoa heistä tietoa netin kautta, mutta laihoin tuloksin. Vaan kuinkas ollakaan - rakas harrastukseni sukututkimus aukaisi tietä, kun  hoksasin katsoa Suomen sukututkimusseuran Hiski- palvelinta...

Sotilas Matts Stenbäck vihittiin  Kälviällä piika Brita Persodotterin kanssa vuonna 1739. Heille on syntynyt ainakin lapset Matthias, Maria ja Olof vuosina 1740-1747. Listassa näkyvää viimeistä Brita-tytön syntymää en lähtenyt sen tarkemmin tutkimaan - tämän lapsen isää ei mainita sotilaaksi ja lisäksi talon nimenä mainitaan Myllycangas. Saattaa olla joko aivan eri perhe tai tietysti samakin...

Mattsin kuolinaikaa ei pikaisesti sattunut vastaan. Joko hän on muutanut, vaihtanut nimeä tai kadonnut sotien temmellyksissä...Rippikirjoista asiat olisivat luultavasti selvinneet, mutten jaksanut urakkaan ryhtyä...

 Kälviä-vihityt:

1739 Sold. Matts Stenbäck och Pig. Brita Persdr.

Kälviä-kastetut:

S. 20.8.1740 kast. 24.8.1740 lapsi: Matthias
isä: Sold. Matts Stenbäck
äiti: Brita Persdr.

S. 4.3.1742  kast. 24.8.1740 lapsi:Maria
isä:Sold. Maths Stenbäck
äiti:Brita Pehrsdr.

S. 9.1.1747  kast. 10.3.1747 lapsi:Olof
isä: Sold. Matts Stenbäck
äiti:Brita Pehrsdr.

S. 5.2.1752 kast. 9.2.1752 lapsi:Brita
talo:Myllycangas
isä: Matts Stenbäck
äiti:Brita Persdr.


Toinen torpassa asustellut oli Gabriel Örnberg. Gabriel on syntynyt Kokkolassa marraskuussa 1714  Hänet on vihitty ensimmäiseen avioon  Margareta Nilsdotterin kanssa. Vihkiajankohtaa en löydä pikaisesti etsittynä.  Gabriel näyttää olleen Heikkilän talosta Korpilahden kylästä Kokkolasta, eli  torpan läheisyydestä samasta kylästä. Gabriel on alkuperäiseltä nimeltään Heikkilä, hänen vanhempansa  ovat Gabriel  ja Maria.

Kastetujen luettelon mukaan Gabriel ja Margareta saavat ainakin viisi lasta vuosina 1735-1743; Anders, Abraham, kaksostytöt Maria ja Brita sekä Anna.

Perheen äiti Margareta kuolee kuitenkin jo huhtikuussa 1757 rintasärkyyn 46-vuotiaana. Ajan tavan mukaisesti leskimies avioituu nopeasti. Häät ovat jo 4 kuukautta myöhemmin ja uutena puolisona piika Liisa Hindriksdotter Simonsbacka.

1768 Gabriel näyttää muuttaneen Lisa-vaimonsa kanssa Alaveteliin. Gabrielkin elää melko lyhyen elämän. Hän kuolee  rintapistokseen  55-vuotiaana Lohtajalla  joulun alla 20.12.1769.

Kokkolan msrk/emäsrk - kastetut:

S. 21.10.1735 Kast. 21.10.1735 lapsi:Anders
kylä:Korplax
isä:Gab. Öhberg
äiti: Marg. Nilsdr.

S. 21.12.1736 kast. 25.12.1736 lapsi:Abraham
kylä: Kårplax
talo:Heickilä
isä:Sold. Gabr. Öhrnberg
äiti:Marg. Nilsdr.

S. 31.7.1738 kast. 2.8.1738 lapset: kaksoset Maria och Brita
isä: Sold. Gab. Örnberg
äiti:Marg. Nilsdr.

S. 15.10.1743 kast. 16.10.1743 lapsi: Anna
Kylä: Korplax
isä: Sold. Gabriel Öhrnberg
äiti:Marg. Nilsdr.

Kokkolan msrk/emäsrk - haudatut:

k. 11.4.1757 haud. 19.4.1757
kylä:Korplax
henkilö: Margeta Nilsdr.
kuolinsyy: bröstsj.
ikä:46

Kokkolan msrk/emäsrk - vihityt:
vih.:24.8.1757
kylä:Korplax
mies:Sold. Gabriel Örnberg
vaimo:Pig. Lisa Hindricksdr.
:

Kokkolan msrk/emäseurak. - Muuttaneet

lähtöpäivä:1768
henkilö:Gab. Örenberg
kohde:Nederwetil
lisä:gift
ikä: G.C. 1714
muuttaja: Dess hust. Lisa   (G.C. 1729) (gift)

Lohtaja - haudatut:

k. 20.12.1769
haud. 14.1.1770
henkilö:
gl.sold. g. Gabriel Örnberg
kuolisyy:håll o styng
ikä: 55v 10kk


Kun ihmisille saa nimet, tuntuu lähes kuin heille löytyisi kasvotkin! Voi vain kuvitella, millaista elämä pienessä torpassa on ollut. Toisaalta pieni tila on tuonut perusturvan.




Alkukesän päivänä poimin tästä sotilastorpan peltoaukean reunasta kieloja. Käyn poimimassa niitä samasta paikasta joka vuosi. Ensi keväänä  kukkasia poimiessa katselen varmaankin  metsikön laitaa uusin silmin...





 
LÄHTEET:
 
Karleby nejdens försvarsgille r.f. 2011. Försvarad frihet. Minnesmärken i Karlebynejden.
 
Wikipedia. Sotilastorppa. [http://fi.wikipedia.org/wiki/Sotilastorppa] Luettu 13.9.2014.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Hirveä kyyditsemässä

Metsästäjän muijana sitä on oltava monessa mukana. Tässä muutama kuvavälähdys taannoiselta viikonlopulta. Käsky kävi noutaa hirviseuran ampuma hirvi peräkärryllä teurastamolle. Siispä kamera mukaan ja tätä ikuistamaan!

 
Tällä kertaa hirvi oli kuukahtanut hyvälle paikalle, tien vierustan lähistölle. ´Vetomatkaa avohakkuun liepeillä oli vain vähän.  Hirvi  oli helppo nostaa siitä kyytiin.

 
Tällä kertaa kyseessä oli sonnivasa. Pienet sarvenalut tuntuivat päässä, eivät juurikaan vielä näkyneet päällepäin.



Kaulassa näkyy pistämisjälki. Veret otetaan pois heti ampumapaikalla, jotta liha pysyy hyvänä. Samoin suolet poistetaan. Saaliin  nopealla käsittelyllä vaikutetaan lihan laatuun, makuun sekä  käyttökelpoisen lihan määrään. Onnekas ampuja saa vasan maksan itselleen:)

 
Tänä vuonna alueemme seura on saanut hyvin ammuttua hirviä. Heillä on jäljellä enää muutama otus lupakiintiöstä. Nopeaminkin jahdin saisi päätökseen, mutta seuroilla on tapana säädellä, millaisia hirviä ammutaan. Esimerkiksi  4-12-piikkisiä sonneja ei tässä seurassa saa tänä vuonna ampua, jotta elinvoimaisimmat ja lisääntymiskykyisimmät sonnit säilyvät. Harhalaukauksesta väärin sihdannut ampuja saa isohkon  sakkomaksun...



Ja sitten menoksi...



Tässä hirvi tuodaan teurastomolle ja  nylky alkakoon!

lauantai 1. marraskuuta 2014

Sukulaismiehen kivi

Kerran keväällä retkeilimme kotimme läheisyydessä olevilla pelloilla ja metsissä. Haluan tallentaa tämän kuvasarjan ihan vaikka tuleville sukupolville muistoksi. Muuten tästä ei monikaan tiedä.



Tämä muistokivi sijaitsee Kokkolan Korpilahdessa erään pellon liepeillä. Ihan läheisyydessä ei nykyäänkään ole taloja - enemmän viljelysseutua.



Isohko kivenlohkare sijaitsee metsikön laitamilla, pellon reunassa. Jos sen tarinaa ei tiedä, tuskin sitä tulee edes huomattua. Kivellä on korkeutta toista metriä. Kiven päälle ei  maasta ylettänyt kurkistelemaan, vaan  oli kiivettävä sen päälle.




Arthur valmistui  puolisoni suvun ensimmäiseksi ylioppilaaksi vuonna 1913.
Tämän kunniaksi hän meni silloisen kotinsa läheisyydessä olleelle korkealle kivelle ja kaiversi kiveen sekä lyyran että omat nimikirjaimensa A.H. 





 


Kaiverrus on säilynyt kivessä erittäin hyväkuntoisena, sillä ne harvat suvun jäsenet, jotka kiven salaisuuden  vielä tietävät, ovat  vannottaneet kaiverrusta katsomaan tulleille, että kiven päällä oleva irtokivi on aseteltava katsomisen jälkeen huolellisesti kaiverruksen päälle, jottei kaiverrus sammaloidu ja peity!


  
 
 
Ilman suojakiveä kaiverrus 101 vuoden jälkeen tuskin enää olisikaan hyvin näkyvissä - sen verran paljon kasvillisuutta kiven päällä nykyään rehottaa!
 
 
 
Myöhemmin Alfredin matka kulki kohti Helsinkiä, jonne hän asettui loppuiäkseen. Alfredin  (erikoisen) hautamuistomerkin voi kuitenkin löytää Kokkolasta Elisabethin hautausmaalta...