tiistai 27. tammikuuta 2015

Witickin kestikievari

Kävelylenkillä puolison kanssa omassa kyläpiirissä joskus juhannuksen tienoilla... Tuli puheeksi, että kylässämme on menneinä aikoina toiminut kestikievareita. Pakkohan sitä oli alkaa tarkemmin selvittää.



Lähellä nykyistä  8-tietä, Kokkolan keskustasta vajaat 10 kilometriä  pohjoiseen päin mennessä sijaitsee alue nimeltä Vitikka. Paikalla on nykyäänkin  asuttuja taloja, mutta  vanhat rakennukset on jo ajan saatossa purettu. Samaa sukua asuu silti edelleen kestikievarin pihapiirissä. Vanha kylätie on ennen ollut osa Ouluun kulkevaa tietä.
 
Witikan taloissa tiedetään olleen kestikievari jo satoja vuosia sitten, ilmeisesti jopa Kokkolan kaupungin perustamisen aikoihin  1600-luvulla. Witickan taloja on aikoinaan ollut viisi kappaletta lähekkäin, ne kaikki ovat olleet saman suvun hallussa. 



Nämä viisi taloa oli rakennettu ajan tavan mukaisesti neliöön niin, että rakennusten keskelle jäi turvallinen umpipiha,  ns. linnapiha. Witikan talo oli rakennettu jyhkeästä punahongasta. Sen kerrotaan olleen kooltaan 9 x 16 metriä. Talo on periytynyt vuodesta 1627 lähtien  saman tila isännille. Talon tarkkaa rakentamisvuotta ei tiedetä.  Isossatuvassa oli nimensä mukaisesti harvinaisen suuri  tupa, mikä saattaa viitata siihen, että  rakennus on alun perinkin rakennettu kievaritaloksi. Talon sisäänkäynti on  ollut sivun vasemman puolimmaisen ikkunan kohdalla. Porstuaperäkamari on ilmeisesti ollut matkustajien yöpymispaikka.



 Puolisoni muisteli lapsuutensa 1970-luvun alkua. Hän kertoi muistavansa vielä tuon vanhan Witikan talon - muisteli sen silloin olleen  vanhan , isohkon maatalon näköinen, ilmeisesti keltainen, mutta melko rähjäinen ja heikossa maalissa. Itse asiassa talon  aikaisemmat kievarisukupolvet ovat olleet myös puolisoni esi-isiä...Pikainen tarkastus sukutiedostoihini: Esimerkiksi yksi kivarinpitäjistä (jonka sekä poika että isä olivat myös ko. kievarin pitäjiä), Matts Eriksson Witick, s. 1707, oli puolisoni isän isän isän äidin äidin äidin isän isä! Pysyittehän kärryillä...:)

Kievaritalo sijaitsi nykyisen paikalla  alla olevassa kuvassa olevan talon ja navetan välissä. Ruotsinkieliset kutsuivat paikkaa nimellä Storstugo. Suomennettuna siis Isotupa. Puoliso kertoi, että hän kävi pikkupoikana pyhäkoulussa, jota piti paikan silloinen haltija eli "Storstugos Gunnar" eli Gunnar Witting. Vanha Storstugo  purettiin, kun paikalle rakennettiin navetta.



Juhana-herttua antoi jo vuonna 1580 määräyksen kestikievarien perustamisesta koko maahan. Ensimmäinen varsinainen kestikievarijärjestys annettiin  vuonna 1649.  Kruunun perustama hollikyyditysjärjestelmä astui voimaan 1734. Väliä kestikievareilla oli kymmenisen kilometriä - seuraava kievari sijaitsi Kälviän Peitsossa. Näin nykyajan ihmisen silmin järjestelmä tuntuu mielettömän hyvin organisoidulta, vaikkakin voi vain kuvitella, kuinka kova rasite kievarin asioista huolehtiminen oli tilalle.
Alapuolen kuva on näpätty suloisena mittumaarina. Voi kuinka silloin olikaan luonto vihreimmillään! Kuvassa peltoja nykyisen Witickin tilan ympärillä.



Päätökset kievaritalojen sijainnista teki kuvernööri tai maaherra. Päätöksiin vaikuttivat luonnollisesti tiestön sijainti sekä vesiväylät. Kievarissa käyneiden tuli merkitä tiedot matkastaan kestikievaripäiväkirjaan, joka piti kuukausittain toimittaa  kruununvoudille tai nimismiehelle. Päiväkirjasta selvisi kievarin nimi, sijainti, kihlakunta sekä lääni.  Sinne tuli merkitä myös omien hevosten sekä holli- tai reservihevosten määrä. Matkailijoiden tuli tietää  kuljetuksen taksa, joka  selvisi myös päiväkirjasta. Matkustajilla oli oikeus myös tehdä  valituksia päiväkirjaan  Ruoka ja majanmaksu suoritettiin  maistraatin määräämän taksan mukaan.

Kestikievareiden  tuli majoituksen ja ylläpidon lisäksi huolehtia postista sekä kyyditä asiakkaat seuraavaan majataloon. Ajan lain mukaan kaikki maksavat  vieraat oli pakko ottaa vastaan.

Wiirilinnan artikkeleista "Kestikievarien aikaan" löytyy haastattelu Johannes Witickiltä, joka oli Gunnar Witickin isä. Hän muisteli, että hevosilla piti olla suuret tallit ja kievarilla alituinen valmius lähteä hevosilla ajoon.  Tallissa täytyi olla tilaa myös  vieraille herrojen hevosille. Näitä hevosia vain ruokittiin  ja hoidettiin kievarissa.

Myöhemmin kievarin pito siirrettiin lähistöllä oleviin Halttusen taloihin (Nykyinen Björkskog). Witikan tilalla pidettiin vielä tällöinkin ns. hollihevosia, joita käytettiin silloin, kun kestikievarin omat hevoset eivät riittäneet. Kyyditykset maksettiin kolikkoina.



Kestikievarit olivat menneinä aikoina hyvin keskeisiä paikkoja. Kerrotaan, että kun kokkolassa oli markkinat, puhuttiin myös "Witickan markkinoista." Monet markkinamiehet ilmeisesti yöpyivät Witickassa sekä  ruokkivat täällä hevosiaan.

Aluksi kievarit hoitivat täysin kyyditykset, mutta vuonna 1728 hevosia otettiin  myös muista taloista. Naapurien katsottiin voivan avustaa kyydityksissä. Vaikka napurit kritisoivat, että he saivat vain puolet siitä maksusta, mitä kestikievarit saivat. Niinpä päädyttiin siihen, että kyyditsijöille annettiin  1 dr kmt jokaiselle savulle kruununkyydityksistä.

Juuri ennen isonvihan aikaa kievarinpitäjä Erik Mattsson Witick  ei kyennyt  ylläpitämään kuin yhtä hevosta, vaikka  kehotuksen  mukaan hevosia olisi pitänyt olla viisi. Kolmen hevosen aika laskettiin jo menevän  kotikäyttöön ja postikuljetuksiin. Tämän vuoksi  piti Vitsarin ja Korpilahden kylistä löytyä kymmenen  naapuritaloa, joiden tehtävänä oli huolehtia,  että käytössä olisi jatkuvasti kaksi hevosta. Haastemiehen tehtävänä olikin joka sunnuntai ilmoittaa mitkä isännät milläkin viikolla olivat vastuussa kyydityksistä.

 
Yllä olevan kuvan yläosassa näkyy Witickin pihapiiri.

Korpilahden Vitickin kievari perustettiin juuri ennen  Isoavihaa. Kievarinpitäjä Eric Mattsson Vitick valitti vuonna 1732, että sekä häntä että Kaustarin kievarin pitäjää oli rasitettu  lähestyvän sodan vuoksi  postikuljetuksilla  vuoden 1714 alusta  kahteen viikkoon ennen Mikonpäivää.

Syyskäräjillä 1740 selviää, että sekä Kaustarin kievarin  Johan Kaustar että  Vitickin  kievarin Johan Vitick  omistivat molemmat neljä hevosta postihevosen lisäksi. Tämän lisäksi heillä oli kaksi tai kolme pientä nahkasatulaa, kahdet kärryt sekä reki jokaiselle hevoselle.

Vuonna 1742 sovittiin, että sekä Vittsari että Korpilahti auttaisivat Vitickin kievaria kyydityksissä. Tämän lisäksi Palon ja Rödsön kylien sekä koko Kälviän pitäjän tuli huolehtia Vitickin Hollikyydeistä.

Vuonna 1768 päätettiin, että Vitickissä tuli jatkuvasti pitää vain viittä hevosta, koska sieltä oli suhteellisen lyhyt matka viereisiin kievareihin, Peitsoon ja Kaustariin. Kievarinpitäjä Vitick sai tilaltaan vain vähän heiniä pystyi varaamaan ainoastaan yhden hevosen  kyydityksiä varten, sillä postinkuljetus ja tilanpito  vaativat kolme hevosta. Tämän vuoksi 10 naapuritilan tuli vastata siitä, että jatkuvasti oli saatavilla  kaksi kyytihevosta.


Tyytymättömyys hollikyyteihin oli suurta ja 1768 pyydettiin Jacob Mattson Kaukoa sekä Mickel Mårtensson Kaukoa Korpilahden kylästä ottamaan vastuun Vitickin kievarista sitä vastaan, etteivät nämä  uudet kievarinpitäjät vaatisi hollihevosia. Hyvityksenä tästä he saisivat raivata niittyä 20 häkinalan verran pitäjän yhteisiltä takamailta. Alapitäjäläiset panivat asiassa vastaan.

Johan Vitickin  verotila oli 3/4 manttaalin suuruinen. Vuonna  1748 hän pyysi, että hänen tilaansa voitaisiin liittää lähellä sijainnut  Hautosen  1/4 manttaalin autiotila. Lautakunta myönsi, että Hautosen pienen  tilan maat olivat soisia ja  kievarin tilukset liian pienet. Asiaa päätettiin puoltaa, mutta sen päättäminen siirrettiin kuitenkin maaherran ratkaistavaksi.



11.7.1789 katsastettiin hevoshakaa Vitickin  kievarille. Laidunalue sijaitsi Korpilahdenpurosta pohjoiseen. Laitumen pituus oli puronrantaa pitkin mitattuna 150 syltä ja leveys 60 syltä. Hollihaasta oli matkaa taloon ainoastaan noin sata metriä.

Tässä alla tuo Korpilahdenpuron reuna...Vähän aikaa piti kyllä miettiä, mikä ihmeen puro...Pieneltä ohjaltahan tuo nykyään vaikuttaa..



 
Vuoden 1733  jälkeen Witickin tilan emännäksi tuli Anna os. Korpilainen. (s. 9/1711, k. 25.1.1773 Kalajoella kovaan kuumeeseen.). Matts Eriksson Witick (s. 11/1707, Kaarlela, Vitikka, k. 4.12.1755 Vitikassa rintakipuun.) ja hänen poikansa, talollinen Erik Matsson Lillkotkama-Witick (s. 15.11.1740 Kaarlela,Vitikka, k. 30.1.1809 Kaarlela keuhkotautiin). ) toimivat  kestikievarin pitäjinä  vuoteen 1767 saakka. Vuonna 1767 Erik Mattsson  avioitui  Anna Mattsdotter  Lillkotkamaan kanssa  ja he muuttivat  maanviljelijöiksi Ylikorpilahteen vaimon kotitaloon  noin 1780. .
 
Y
llä olevassa Kaarlelan seurakunnan rippikirjassa on Witickin rippikirjasivu vuosilta 1750-1755. Hieman epäselväsessä  sivussa on  rivillä  4 Matts Eriksson Witick ja rivillä 5 hänen vaimonsa Anna os. Korpilainen.

Suomen sodan aikana 1808 -1809 Kaukon sillalla (nykyinen Perhonjoen silta) kunnostettiin puolustusrakennelmia ja pystytettiin uusia pattereita. Viimeisten  suomalaisjoukkojen ylitettyä sillan, se poltetiin, jottei vihollinen olisi päässyt etenemään. Osa paikalla olleista sotilaista jätetiin  vartioimaan  aluetta, osa majoitettiin  Witickin kestikievariin sekä  Korpilahden ja Peltokorven alueen  taloihin.

Vitickin kievari toimi ilman mitään valituksia yli 100 vuoden ajan.  Vuonna 1899 kruununvouti halusi Jacob Eriksson Vitickin pitävän kievaria yksin kymmenen vuoden ajan, eikä vuorovuosin Johan Mattsson Vitickin kanssa. Jakob Vitickille määrättiin entisen 30 taalarin sijasta 36 ruplaa korvaukseksi, koska vankeinkuljettajat ja lautamiehet oli vapautettu hollikyydeistä.

Jakob Eriksson Vitick hoitikin kievaria moitteettomasti sovituin ehdoin ja vuonna 1852 hän lupautui vielä viideksi vuodeksi kievariksi. Tämä sopimus kuitenkin  rikottiin ja kievari siirtyi myöhemin Hautoseen. Kestikievarit lakkautettiin lopullisesti 1930- luvulla.

Korpilahden  ongelmattomasti toimineen yhteistyön yhtenä  merkkinä voidaan  pitää Vitickin kestikievaria, jonka kerrotaan toimineen yli sadan vuoden ajan ilman valituksia. Siksi tämä kievari näyttää lähdetasolla olleen hyvin näkymätön ilmiö. Jotain sentään aina löytyy tonkimalla:) Alla pari lainausta käräjäpöytäkirjoista:

Lukkari Anders Kahelin  peri Jakob Johaninpoika Witickiltä maksamattomia lukkarin kappoja. Witick selitti rästejään sillä, että vaikka hän mainitulla ajalla (1761–1767) oli asunut erillisessä ruokakunnassa, oli talo jaettu Matts Witickin kanssa virallisesti vain pari vuotta aiemmin, mihin asti he olivat suorittaneet maksun vuorovuosina. Seuraavilla käräjillä (tk 1771 § 63) Matts Witick kielsi tällaisen järjestelyn, mutta todistajat, itsellismies Petter Jakobinpoika ja Witickillä aiemmin piikonut Beata Perintytär, vahvistivat Jakobin kertomuksen. Näin rästit eli yhteensä 21 kappaa viljaa ja lukkarin käräjäkulut eli 8 hopeataaleria määrättiin Witickien maksettavaksi.

Talolliset Jakob ja Matts Witick  kertoivat isokyläläisen Jakob Kiviniemen  haastaneen heidät käräjille ja vaativat korvauksia, koska kannetta ei esitetty,  vaikka Witickit olivat sitä odottaneet koko pitkän käräjäajan. Korvauksia ei lopulta  kuitenkaan määrätty, sillä lautamiehet kertoivat, että kyseinen haaste oli otettu esiin jo käräjien ensimmäisenä päivänä  - mitä ei kuitenkaan pöytäkirjoissa mainita.


LÄHTEET:

Arkistojen portti. Kestikievariasiakirjat. [http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Kestikievariasiakirjat] Luettu 26.12.2014.

Hemmanet Korpilainen i Korplax by i Karleby. [https://www.blogger.com/blogger.g?blogID=6439254843187024834#editor/target=post;postID=2937328611344723554] Luettu 13.9.2014.

Hemmanet Korpilainen i Korplax by i Karleby. [http://users.abo.fi/hkrokfor/korplax.htm} Luettu 15.11.2014.

Kaarlelan pitäjän historia II. Kyyditykset, kievarit ja hollikyydit. 1980, s. 447-467.

Perttu Immonen. Drengpoikia ja hurrikkaita. Kielirajavyöhyke ja sen vaikutukset Keski-Pohjanmaan suomen- ja ruotsinkieliseen maaseutuväestöön 1600-1700-luvuilla. Pro gradu- tutkielma. 2014. [https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/136149/drengpoi.pdf?sequence=1] Luettu 2.1.2015.

Suomen sota. Edestakaisin rantatietä. [http://www3.kokkola.fi/historia/meresta_noussut_kaupunki/edestak.htm] Luettu 26.12.2014.

Wiirilinna. Kestikievarien aikaan I. [http://lib.kokkola.fi/wiirilinna/Kestikievarien%20aikaan.htm] Luettu 13.9.2014.

Wiirilinna.Kestikievarien aikaan II. [http://lib.kokkola.fi/wiirilinna/Kestikievarien%20aikaan%202.htm] Luettu 13.9.2014.

perjantai 23. tammikuuta 2015

Uudenvuodenrevyyssä Kokkolassa

Taas se aika vuodesta, jolloin Karleby Ungdomsförening eli KUF esittää uudenvuodenrevyytään. Tämän vuotinen esitys on juhlanäytös, koska revyytä esitetään 60. kertaa. Tänä vuonna oli jopa vaikeuksia saada lippuja haluttuun näytökseen...

Esityksen nimi on tänä vuonna "Gåsatratte". Sana viittaa murteellisesti suurin piirtein johonkin höyryputken tapaiseen.





Esiintyjäkaarti oli tänä vuonna määrällisesti isompi kuin vuotta aiemmin. Samat vakioesiintyjät olivat paikalla. Heidän seuraaminen onkin nautinnollista...
Tässä tämän vuotisen esityksen takana olevat - tai siis vain pieni osa heistä:

Ohjaus: Mats Holmqvist och Anders Hassel
Teksti: Fritz-Olle Slotte ym.
Musiikki: Alf Mylläri
Puvustus: Anne Rauhala
Koreografia: Ida "Inxi" Holmlund

Esityksen kesto väliaikoineen oli ruhtinaalliset kolme tuntia. Aika vierähti kuin siivillä. Ei tullut katsottua edes kelloa, joten se kertoo kai jotain:) Ja minä sentäs ymmärrän ruotsin murretta vain kohtalaisesti...

Mitä jäi mieleen? Ainakin vanhusten pankkisketsi, jossa vuoronumeron kanssa jonotettiin asioimaan pankin luukulle. Sketsin nimi taisi olla "Jono." Mummolta menee pitkän jonottelun jälkeen ohi oma numeronsa ennen kuin ennättää raahustaa luukulle. Avuksi tulee vanha ukko, joka herrasmiesmäisesti lahjoittaa oman vuoronumeronsa mummelille. Miksi ihmeessä? Ei hän sitä tarvitse, hän kun tuli pankkiin  vain siksi, että se on ainoa paikka, missä voi tavata tuttuja kiireettömästi, kun kaikki muut ovat siellä  kuitenkin päivänsä jonottamassa...

Tietysti naisenergia puree aina. Näin mm. sketseissä "Marttakuula", joss akat viuhtovat kahvakuulillaan todella  ilmeikkästi. Ei haittaa vaikka kuulan virkaa toimittaa käsilaukku:))) Tietysti myös naisen esittämä"Marttaparty" veti pisteet kotiin...

Muista mieleen jääneistä mainittakoon "Koulubussi", sketsi, jossa säästöt pakottavat koululaitokset ahtaalle , mutta opetuksesta ei silti tingitä. Tämä kolahti niin omaan nilkkaan, ettei voinut muuta kuin nauraa. Bussilastia kyyditetään säästöjen ja homeongelmien vuoksi bussissa koulupäivien ajan. Lounastauolla yksi oppilaista kaivaa laukustaan evääksi homejuustovoileivän ja kuski saa hepulin. Tästä sketsi huipentuu lauluksi "möulbusters (=homejengi)" vanhaan ja taattuun Ghostbuster-biisin mukaisesti. Erityismaininta loistavasta bussikuskin liikehdinnästä!

Eikä mainitsematta voi tietenkään jättää ajankohtaista sketsiä "Stubb tweettailee". Sen saattoi havaita yleisön nauravasta reagoinnistakin! Alla oleva kuva on lainattu täältä. Rooliin oli ehdottomasti valittu niin oikea henkilö:)



Luxusta oli tänä vuonna pyörivä lavarakennelma. Verhotkin olivat uusiutuneet. Upea orkesteri oli nyt sijoitettu näyttämön takaosaan. Itse  olen tykännyt enemmän, kun he ovat lavan reunalla.  En omalta istumapaikaltani ainakaan pystynyt heitä näkemään - minulle musiikki on enemmän kuin puoli esitystä näissä revyissä. Sen sijaan soitto oli hyvää ja  lauluosuudet olivat tänä vuonna laadukkaampia kuin monena vuonna aiemmin!



Maanmainiota revyytä on vielä mahdollisuus päästä katselemaan. Nettivaraus löytyy täältä ja lisäksi KUF esittää revyynsä Helsingissä Aleksanterinteatterissa!

Hyvän esityksen jälkeen tulee aina tunne, että olisipa mahtavaa olla esiintymässä tällaisessa produktiossa!


LÄHTEET: ÖP. Gott och blandat i "Gåsatratte" [http://www.webbop.fi/start/article-20794-40895-gott-och-blandat-i-gasatratte9 Luettu 18.1.2015.

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Kauriin käsittely

 
Tänään tutustumme metsäkauriin nylkemiseen, eli jos jotakuta aihe jo etukäteen hirvittää, kannattaa saman tien klikata sivulta pois...
 
Kuvasatoni on jo aikojen takaa, mutta sain jutun valmiiksi vasta nyt. Nyljetty kauris on esikoiseni  tarkan laukauksen tulos:)
 
Metsäkauris on yksi kauneimmista eläimistä minkä tiedän. Se on pienin hirvieläimemme, jonka paino vaihtelee 15-30 kilon välillä. Pituutta kauriilla on yleensä  90-130 cm ja hartiakorkeutta 65-75 cm.
 

Metsäkauriiden määrä on runsastunut Suomessa huimasti viimeisten vuosien aikana. Niiden metsästys vapautui vuonna 2005 luvanvaraisuudesta. Kauriin metsästyksessä on kuitenkin rajoitetut ajat, milloin ja miten sitä saa metsästää. Tässä alla tämänhetkiset metsästysajat:

1.9.2014 — 31.1.2015

16.5.2015 — 15.6.2015 saa ampua vain uroksia       

27.9.2014 — 31.1.2015 saa metsästää myös ajavaa koiraa käyttäen
 
 
Pieni urosmetsäkauris. Sarvet on näkyvissä. Lienee noin vuoden ikäinen.
 


Hirvieläimet käsitellään mahdollisimman pian niiden kuoltua, jotta lihan tuoreus taataan ja  maku saadaan pysymään hyvänä.
Metsäkauriin erottaa valkohäntäpeurasta hännästä. Metsäkauriin häntä on surkastunut.
 
 
Niin suloiset sorkat...


 
Ja sitten itse nylkemiseen...
 
 Veret päästetään heti ammuttua pois -kurkku otetaan auki, jolloin veret valuu ulos. Pistämisessä eli verenlaskussa katkaistaan suuret kaulasuonet, joko pistämällä puukko kaulakuoppaan (meillä näin)  tai irrottamalla henki- ja ruokatorvi. Myös suolet otetaan pois. Suolistamisen tarkoitus on poistaa vatsaontelon elimet, koska ne sisältävät monia lihaa pilaavia bakteereita


 Selälleen  käännetyn eläimen vatsanahka rintalastasta takajalkojen väliin saakka avataan jo metsässä. Nahka nyljetään irti noin kymmenen sentin leveydeltä, minkä jälkeen avataan mahakalvo sisäelinten poistamista varten.Tässä avattu vatsa, josta suolet on  otettu jo pois.

 
 
Nylkeminen alkaa. Ensin avataan nahka mahapuolelta auki. Kaulan keskilinjan nahka ja liha viilletään kokonaan auki leuan alta rintalastaan saakka.


 
Nyljetään yksi jalka kerrallaan. Polven alapuolelta nahka viilletään poikki ja  vedetään viiltojalasta keskivartaloa kohti.

 
 

 
 



Jalka ja vähän kylkeäkin on jo nyljetty.


 
Tässä vaiheessa yleensä nostetaan kauris roikkumaan, jotta sitä on helpompi nylkeä ja vetää nahka pois. Nylkemistä jatketaan takosasta etuosaan päin.

Jalat sahataan poikki.


Kauriin maksa otetaan talteen.

 
Alla kauris roikkumassa takajalasta.

 
Nahka on vedetty yläosaan saakka. Nahkaa on enää pääosassa.


 
Kun nahka on vedetty irti korviin saakka, katkaistaan metsäkauriin pää.
 

Rintakehä on avattu, sieltä otetaan sydän ja keuhkot pois. Kun sisäelimet ja suolet on poistettu, irrotetaan peräsuoli.

 
Ruhoa roikutetaan muutama päivä. Riiputuskäsittelyllä lihan laatu paranee huomattavasti. Sitten se paloitellaan. Itse lihaa on melko vähän...
 
 Kauriin liha on maultaan mureaa,  mietoa  ja hyvin vähärasvaista. Liha sopii paistiksi (mm. kauriinsatula), leikkeiksi ja  pataruokiin, kyljykset vaikka pannulla paistettaviksi. Myös kauriin  maksa on syötävää.
 
LÄHTEET:
 
Riistaeläimen ruhon tärkeimmät osat.[ http://www.keittotaito.com/riistaelaimen_ruhon_tarkeimmat_osat_kauris.html] Luettu 6.1.2015.
 
Suomen riistakeskus. Hirvieläinsaalis.
 [http://riista.fi/metsastys/ohjeita-metsastajalle/saaliin-kasittelyn-ohjeet/hirvielainsaalis/] Luettu 6.1.2015.

Tunturisusi. Metsäkauris. [http://www.tunturisusi.com/hirvet/metsakauris.htm9 Luettu 18.1.2015.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Kaustarin ja Sipolan kievarit


Tällä kertaa tutustumme pariin kestikievariin tarkemmin Kokkolassa.

Kaustarin kievarin alkuajoista en löytänyt tarkkoja merkintöjä. Vanhin kohdalle osunut merkintä löytyi  käräjäpöytäkirjoista, joiden mukaan kaksi kaustarilaista talonpoikaa sai kumpikin vuonna 1543 1/2 markan sakot, koska he olivat niskuroineet kyyditysasiassa. Nimistä ei ole sen tarkempaa selvyyttä eikä silloisen kievarin pitäjästä.

Viimeistään vuonna  1656 tuli lanko Karl Simonssonista  Kaustarin eli yhden manttaalin  Suomalax n:o 2:n kievarin pitäjä. Häntä seurasi tehtävässä hänen poikansa Mickel Karlsson.

Kievari Johan Kaustar omisti yhden manttaalin tilan, ja anoi vuonna 1757, että takamailta etsittäisin sopiva paikka hevosille. Sieltä ne olisivat helposti saatavilla kyydityksiin. Todennäköisesti laidunhaka katsastettiin tarkoitukseen, sillä seudulla  on paikka  nimeltään Hollihaka.

Aina kievareiden kyydityspyynnöt eivät sujuneet kaikkien sääntöjen mukaan. Nimismiehen  rengille kävi vuonna 1589  kehnosti hänen  viedessään viestiä kyydityksestä kaustarilaiselle  Olof Persson Kykyrille. Persson hakkasi renkiä niin, että  sai päähänsä haavoja. Persson sai teostaan sakkoa 40 markkaa. Tämä oli iso summa, sillä tavallisesta niskuroinnista rangaistuksena oli yleensä 3 markkaa.

Naapureiden tuli järjestelmän mukaisesti auttaa kyydityksissä. Naapurit olivat olleet Kaustarissa haluttomia tähän jo vuonna 1728. Vuonna 1735 linnusperäläinen Daniel Henriksson Saari tuomittiin 3 markan sakkoihin, koska hän ei ollut luovuttanut hevosta ajoon ,vaikka Henrik Kaustari oli sitä vaatinut.



Suomen kestikievarit ja tiet 1757. Kuva lainattu täältä.

Kyläläiset sopivat vuonna 1742, että Kallinen, Isokylä, Närvilä, Kaustari ja Linnusperä avustaisivat Kaustarin kievarin kyydityksissä. Koko Vitickin kappelikunnan ja muu osan Kokkolan pitäjää eli Kvikantti, Oivu, Sokoja ja Alaveteli, tuli huolehtia Kaustarin hollikyydeistä.

Vaikka hollikyyditys oli järjestetty siten, että  asukkailla oli selkeät viikon hollivuorot talvisin, lakkoilivat asukkaat vuosia 1745-1755. Tämän vuoksi Johan Henriksson Kaustar haastoi vastustelijat oikeuteen, jossa heitä uhattiin 6 markan sakoilla. Tästä huolimatta kappeliseurakunnan asukkaat - 64 talollista - kieltäytyivät matkustajien kyyditsemisestä.

Vuonna 1749 Johan Kaustar teki päätöksen kievarinpidon lopettamisesta. Hän ei pystynyt kasvattamaan kahdeksan kuukauden aikaa  kievariasetuksen vaatimaa määrää hevosia. Tässä asiassa alapitäjäläiset tukivat Kaustaria.

Vuonna 1757 kyytimaksuja korotettiin ja  hollikyydit päätettiin lopettaa. Tästä huolimatta vuonna 1758 sovittiin, että yläpitäjäläiset pitäisivät 2 hevosta  viikossa talvisin  Kaustarissa ja alapitäjäläiset yhtä kesäisin  ja kelirikkoaikana kahta hevosta.

Sopimuksista lipsuttiin. Kievari Johan Kaustar oli tehnyt  25 veteliläisen kanssa sopimuksen siitä, että nämä hollivuorojen sijaan antaisivat heiniä kolmen leiviskän verran. Vuonna 1763 käräjillä ilmeni, ettei ollut tullut sen kummemmin heiniä kuin hollivuorojakaan. Päätettiin, että kievari sai 5 kuparitaalaria jokaista laiminlyöjää kohti.

Kaustarin kievarissa tuli olla 6 hevosta vuonna 1768. Perusteluina tälle oli, että kesätie hiekkamaan yli Kruunupyyhyn oli vaikeakulkuinen ja pitkä. Toisaalta matka kaupunkiin oli lyhyt. Neljä tilan hevosista  tarvittiin tilanpitoon sekä postikuljetuksiin, kaksi kyydityksiin. Kymmenen lähitilallisen tuli pitää kaksi hevosta  jatkuvassa valmiudessa.

Tyytymättömyys hollikyyteihin oli suurta ja 1768 pyydettiin Anders Eriksonia ja Jacob Persson Kiviniemeä Isostakylästä ottamaan haltuun Kaustarin  kievari sitä vastaan, etteivät nämä  uudet kievarinpitäjät vaatisi hollihevosia. Hyvityksenä tästä he saisivat raivata niittyä 20 häkinalan verran pitäjän yhteisiltä takamailta (1 häkinala= 30 leiviskää= n. 8,5 kg)  Ylä- ja Alaveteliläiset kannattivat asiaa.

Kaustarin kievarista en löytänyt kuvia enkä saanut paikallistettua sen sijaintipaikkaakaan aivan tarkasti. Kaustarin alue on muuttunut maanviljelysseudusta viimeisten vuosien aikana asutusseuduksi. Taloja on noussut tiheään. Yksi uusista kaduista on nimeltään hevoshaantie - en tiedä onko sillä mitään tekemistä hollihaan kanssa...Sen sijaan käräjäjuttuja Kaustarin kievarista löytyy enemmän kuin muista yhteensä!

Kaustarin kievaritila oli vuonna 1782 jaettu kolmeen osaan. Tällöin kievarit Karl ja Jakob Kaustar haastoivat kievari Johan Johanssonin Kaustarin oikeuteen. Johan oli ottanut  yksin huolehdittavaksi  maksua vastaan koko pitäjän hollikyydit, vaikka hollikyydeistä oli sovittu kaikkien kolmen miehen vastaavan. Johanilla oli kolme hevosta kyytejä varten, mutta kaksi muuta kievarinpitäjää katsoi hevosten väsyvän ja tästä koitui matkustajille harmia. Johan Johansson Kaustar tuomittiin sakkoihin.

Vuonna 1785 nimismies syytti Johan Kaustaria siitä, että  tämä oli hollissa koko pitäjän puolesta. Kaustar ei myöntänyt tätä, mutta myönsi, että yksi hänen hevosistaan oli  väsynyt 3/4 pituisella matkalla Vitickin kievariin 8.2.1785, koska sama hevonen oli samana päivänä tätä ennen matkannut jo Kruunupyyhyn. Johania syytettiin siitäkin, että tämä oli kesällä  antanut Elias Ahon hevosen upseereille. Räyrinkiläinen Ahonen oli jättänyt hevosen kievariin ja ollut itse tietöissä. Kaustarin emäntä oli antanut luvan upseereille hevosen irrottamiseen. Hevosen palatessa se oli huonokuntoinen ja "murtumavikainen", eikä Aho voinut käyttää sitä koko kesänä. Ahon valitettua asiasta, oli Kaustarin emäntä  uhannut häntä selkäsaunalla.

Vuonna 1789 kievaria haluttiin siirtää Isoonkylään, mutta  kappelilaiset eivät halunneet siirtoa, koska Kievaria ylläpidettiin hyvin. Maaherra päätti 1799, että kievari siirretään Mickel Sipolan tilalle, vaikkei Mickel ilmoittikin, ettei halunnut olla tekemisissä kievarin kanssa.  Uusi tila sijaitsi tien läheisyydessä  ja siellä oli uudet rakennukset. Pitäjänmiehet päättivät valittaa asiasta  kamarikollegioon. Päätös  ei toteutunut Sipolan valitusten vuoksi, mutta vuonna 1802 Sipolasta kuitenkin ilmeisesti tuli kievari.



Yllä kuva Kaarlelan rippikirjasta Mickel Sipolan rippikirjasivulta vuosilta 1789-1795.

Myöskään Sipolan kievarista ei löytynyt kuvia, mutta se kaiken järjen mukaan on sijainnut Sipolanmäellä Isossakylässä. Tämäkin seutu on viime vuosien aikana muuttunut hurjasti uudisasutuksen myötä.

Karl ja Jakob Kaustar puolestaan saivat sakkoja vuonna 1794, koska he olivat vasten lakia tehneet sopimuksen kaustislaisten kanssa heidän kyytiensä hoitamisesta.

Vuonna 1795 kaupunkilaiset anoivat Kaustarin kievarin siirtämistä kaupunkiin, koska matka Kaustarin kievarista Kruunupyyn Storåhon oli pitkä ja matka puolestaan Vitickin kievariin lyhyt. Tämän lisäksi kaupunkilaiset joutuivat itse vastaamaan matkoistaan Kruunupyyhyn, koska Kaustarin kievari oli väärässä suunnassa. Maaherra päätti  mahdollisuudesta kievarin siirtämiseen.

Kievaritalon poika Johan Jakobsson Kaustar ja kirjanpitäjät Petter Calamnius sekä Johan Riska ajautuivat tästä ilmiriitaan. Porvarit pyysivät kyytihevosta 1.6.1795 ja Kaustar kysyi, oliko porvareilla omat kiesit. Porvarit olivat tähän vastanneet: "Se ei kulu sinulle hunsvontti, hanki vain hevonen." Tähän Kaustar oli sanonut "En kyyditse muita kuin upseereita, ja sellaiset herrat kuin te ovat voineet matkustaa ohi."


Yllä kievaritalon pojan Jacob Jacobsson Kaustarin rippikirjasivu Kaarlelan seurakunnasta vuosilta 1789-1795.

Porvarit olivat tästä suivaantuneina vaatineet, että asia täytyy merkitä kievarikirjaan. Tähän kievaritalon poika oli vastannut "Annan sen teille jos haluan." Riska oli suutahtaneena tönäissyt Kaustaria rintaan ja lopulta Kaustar oli hakenut kievarikirjan tuvasta ja hevonenkin oli talutettu paikalle.

Huonolla tuurilla hevonen oli  riuhtaissut  itsensä irti ja juoksennellut, joten aikaa oli tuhraantunut vielä tähänkin...Hevosen kiinniottoa odotellessa Riska ja Calamnius  olivat siemailleet mukanaan tuomaa pulloa ja lopulta matka oli päässyt alkuun. Asiaa puitiin käräjillä moneen kertaan vuosina 1796-1798. Lopulta kaikki saivat vapauttavan tuomion, mutta kirjanpitäjät olivat tyytymättömiä ja sanoivat valittavansa hovioikeuteen.

Ristiriidat kievarin paikasta olivat varmaan Kaustarin kievarille ahdistavia. Kievari Karl Karlsson Kaustari kuskasi 28.9.1801 matkustajia Vitickiin ja kuoli tulomatkalla. Hänet löydettiin kieseistään Korpilahden Kaukon vierestä. Selvisi, että Kaustarilla oli ollut  rintatauti eli keuhkotauti. Tästä huolimatta hän oli lähtenyt kyyditysreissulle. ..Tutkimuksissa osoittautui, ettei Karl ollut ollut kuollessaan mainittavissa määrin  väkijuomia nauttinut,  joten hän sai kunnialliset hautajaiset.


LÄHTEET: Kaarlelan pitäjän historia II. Kyyditykset, kievarit ja hollikyydit. 1980, s. 447-467.

Kaarlelan pitäjän historia II.  Postinkuljetus. 1980, s. 468.

perjantai 2. tammikuuta 2015

Kokkolan kestikievarit

Omaa kylää tutkiessani tuli vastaan lähiseudullani  toimineet kestikievarit. Nyt tutkin aluksi yleisemmin kestikievareita, myöhemmissä tekstissä joitakin  seudun kievareita tarkemmin...

Kestikievarit liittyvät aika lailla kyytilaitoksen historiaan. 1300-luvulla kuninkaat alkoivat antaa määräyksiä majoituspaikkojen, ruoan sekä juoman tarjoamisesta maksua vastaan matkustajille. Jo kuningas Kristofer sääsi  Kalmarin unionin aikaan maanlaissaan vuonna 1442, että kihlakunnanoikeuden oli asetettava yksityisteiden varsille kestikievaritaloja kuningasta sekä hänen kirjeenkantajiaan varten.

1600-luvun alussa Ruotsi-Suomen kuningas antoi kaikille matkustavaisille oikeuden käyttää kestikievareita maksua vastaan. Kehittyvä kestikievarilaitos kattoi lopulta koko maan ja palveli kulkevia vuosisatojen ajan. Vuoteen 1650 saakka papit ja nimismiehet hoitivat Kaarlelassa majoituksen.

Ainakin vuodesta 1638 ulottui Ruotsin valtakunnan postiverkosto Pohjanmaalle saakka. Kruunu velvoitti osaa talonpojista toimimaa postinkantajina ja etenkin myöhempinä aikoina postinkantajat olivat usein kievaritaloista.

Kun vanhoina aikoina kievaritalojen pihaan saapui postinkantaja postivaakuna rinnassaan, oli pohjanmaan seudulla postinkantajalla  yleensä torvena häränsarvi, johon postiljooni tapasi puhaltaa jo etäämpää kievaritaloa lähestyessään. Näin   kievarissa  tiedettiin ajoissa varustautua postinkuljetusmatkalle seuraavaan kievariin saakka...

Kievaritaloilla oli yleensä välimatkaa kymmenisen kilometriä. Postin kuljetukseen täytyi lähteä välittömästi se saavuttua taloon. Ymmärrettävästi homma ei aina toiminut...


Suomen ja Norrlannin tiet ja kestikievarit. Kuva lainattu täältä!

Kruununvoudit tekivät jokaisen kihlakuntaansa kuuluvan kunnan valitseman edustajan ja kruununnimismiesten  kanssa ehdotuksen kestikievarien sijainnista ja kyyditysten järjestämisistä. Itse päätökset kievarien sijainnista teki kuvernööri tai maaherra. Päätökseen vaikuttivat ehdotusten lisäksi yleisten teiden ja vesiväylien sijainnit.  Kun isäntä vastanotti päätöksen kestikievarinpidosta, hän  sai samalla myös painetun kestikievaripäiväkirjan. Isännän tehtävänä oli pitää matkustajien nähtävillä voimassa oleva kyytilaitosta koskeva asetus.

Yksi kestikievareista oli Kaustarissa, myöhemmin se siirrettiin Isonkylän Sipolaan Rantatiellä ensimmäinen kievari oli Vitikassa. Kievarilaitoksen loppuaikoina kievarin paikka muutti Korpilahden Hauhtoseen.  Seuraava kievarietappi pohjoiseen päin mentäessä oli Kälviän Peitsolla. myös  Ruotsalon Nissilässä sekä Kälviän Bengtilässä oli kievari.  Lohtajalla kievari oli Kyrölässä (nykyiset Hanhisalon talot). Lohtajalla kievarina on toimineet myös Mattila ja myöhemmin Koivuluoto.

Kestikievareissa tarvittiin melko paljon miesväkeä kyydityksistä huolehtimaan. Tämän vuoksi kestikievarit olivat vapaat sotaväenotosta.

Kievaritalolla tuli olla myös tarpeeksi runsaasti huoneita, hyvä talli ja rehua hevosille. Kylän muita talonpoikia voitiin vaatia hollikyytejä tekemään. Lisäksi vuodesta 1636 lähtien kestikievareilla oli yksinoikeus oluen- ja viinanmyyntiin.

Kestikievarien ylläpito sovittiin kuntien toimesta määräajoiksi, alussa viideksi, myöhemmin kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Talonomistajan tuli jättää takauskirja urakan hyvästä hoitamisesta huutokauppatarjouksen yhteydessä. Majatalon siisteyteen kiinnitettiin huomiota, eikä halvinta tarjousta siksi aina huomioitu. Jos kievari todettiin sotkuiseksi, maaherra saattoi muistuttaa asiasta  kruununnimismiestä kiertokirjeessä maakuntavierailun jälkeen.

Matkalaiset saivat kievaritaloissa maksua vastaan sekä yösijan että ruokaa itselle sekä hevosilleen. Tarvittaessa matkustaja kyyditetttin seuraavaan majataloon saakka. Jos kievarissa ei ollut tarpeeksi tilaa tai ruokaa kaikille matkaajille tuli  osa väestä lähettää seuraavaan kievariin.

 Vuonna 1830 oli voimassa alla olevanlaiset kestikievaritaksat setelikopeekoissa ilmoitettuna:


Yösija ja vuode vaatteineen30kop.
Kynttilä 10 
Uunivalkea, tavallisen lämmityksen lisäksi 12 
Ateria (leipää, voita ja maitoa sekä lihaa tai kalaa) 30 
Jumpru tislattua viinaa20 
Jumpru tislaamatonta viinaa10 
Tuoppi olutta 20 
Tuoppi kaljaa8 
Kappa jyviä50 
Leiviskä kuivanmaan heiniä45 
Olkilyhde15 

Kestikievarilaitos kävi muuttuneen yhteiskunnan myötä lopulta tarpeettomaksi ja vuonna 1956 koko kestikievarilaitos lopetettiin maassamme.


LÄHTEET: Arkistojen portti. Kestikievariasiakirjat. [http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Kestikievariasiakirjat] Luettu 2.1.2015.

Kaarlelan pitäjän historia II. Kyyditykset, kievarit ja hollikyydit. 1980, s. 447-467.

Wiirilinna. Kestikievarien aikaan I. [http://lib.kokkola.fi/wiirilinna/Kestikievarien%20aikaan.htm] Luettu 2.1.2015.

Wiirilinna. Ylämaan tie ja sen matkaajat. [http://lib.kokkola.fi/wiirilinna/Yl%C3%A4maan%20tie.htm] Luettu 2.1.2015.