tiistai 24. helmikuuta 2015

Kiitää jo jää...ulkoiluvinkki hiihtolomalaisille

Ihka ilmainen menovinkki  talvisesta luonnosta ja tekemisestä tykkääville: Muutaman tunnin retki Kokkolan Päiväjärvelle. Autolla pääsee Friisin tietä muutaman sadan metrin päähän ja kinttupolkua lopun matkaa...

 
Oman perheemme kanssa nautiskelimme maanantaina talvipäivästä ypöyksin kyseisellä järvellä. Kesäisin ja syksyisin käymme siellä useinkin. Kesäaikana järvellä on kiva samoilla pitkospuita pitkin soisella maaperällä ja seurailla lintujen elämää. Nyt järvi oli äänetön ja metsän pohja tukeva...



Vesistössä ei ole suurempia virtauksia, joten jää kestää takuuvarmasti. Kaiken lisäksi jää oli lumetonta - olisipa ollut luistimet tai potkukelkka (sekä nastat kengissä...) matkassa mukana, niin olisi päässyt suorastaan kiitämään järveä päästä päähän.



 


Muutamia pilkkireikiäkin näkyi joku porailleen edellisenä päivänä. Yleensä järvestä nousee pientä ahventa, mutta istutettiinpa sinne  edellisvuonna karppejakin, joten aina voi testata, mitä  koukkuun sattuu:)



Makkarat mukaan, niin voi vielä istuskella grillailemassa kodassakin. Harmillisesti  talven aikana kotaan oli tosin ilmaantunut töherryksiä:(  Että joku aina viitsiikin nähdä vaivaa... Polttopuita näkyi olevan vain muutaman klapin verran, eli jos varaa muutaman kuivan puun matkaan mukaan, niin nuotiolla voi istuskella kauemmin.


Vähän etäämmällä on myös laavu...



Päivä oli tyyni, leuto ja rauhallinen. Vaikkei aurinko retkellämme paistellutkaan, kumotti naamaa kotosalla kotiin päästyä koko illan:)



Alla oleva kuva on lainattu Karttapaikasta. Päiväjärvi keskellä kartan yläosassa näkyvä sininen pläntti:)




Hauskaa talvipäivää!

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Talvinen kierros Neristanissa

Hiihtoloman kunniaksi vikittelin nuorimmaiseni  toviksi pois  tietokoneen ääreltä ja lähdimme tutustumaan kotikaupunkimme historiaan. En aio tehdä samaa virhettä, kuin omalla kohdallani aikanaan tapahtui... Lapsuuspaikkakunnallani oli Suomen suurin talonpoikaismuseo, jonne tein ensimmäisen tutustumismatkan vasta päälle nelikymppisenä. Oman kouluajan luokkaretkillä suunnattiin yleensä etäämmälle ja oman kunnan paikallishistoria unohtui:/

Koko perheen talvinen kierros Neristanissa toteutettiin yhteistyössä Ajan Kaiku - oppaiden  sekä Kokkolan kulttuuritoimen kanssa. Tämän vuoksi tapahtuma oli osallistujille ilmainen. Tapahtumaa mainostettiin erityisesti lapsille kohdennettuna ja ilahduttavan moni lapsiperhe olikin paikalle saapunut. Hienoa!
                                
 
Kierros alkoi Mannerheimin aukiolta. Hurmaava Täti Sofia esitteli itsensä sekä viehkeän  merikapteenin tyttären,  Adeliinan. Täti ja hänen veljentyttärensä olivat pukeutuneet ihastuttaviin 1800-luvun asuihin. Naiset osasivat  valloittaa pienet kuulijansa ihastuttavalla tyylillään ja  niin päästiin matkaan Neristaniin!

 


200 vuotta sitten maistraatti kielsi nuorisolta  kadunkulmilla nojailun. En tiedä, olisiko  kaduilla moni aikaa halunnut viettääkään, sillä  vain harvoilla kadunkulmilla oli lyhtyjä valaisemassa. Tai olisiko siihen aikaan ollut edes joutilaita nojailijoita! Talvi-iltaisin oli pilkkopimeää, jollei täysikuu sattunut loisteellaan valaisemaan seutuja.

Öisin saattoi herätä palonvartijan huutoon "Kello 12 lyönyt ja kaupungissa kaikki hyvin!" Niin, ellei sitten tuli ollut valloillaan, mitä sitäkin tapahtui tiheästi rakennetussa Neristanissa. Siksi suurin osa alueella säilyneistä taloista on 1800-luvulta.

Neristanissa asusteli palovartijan lisäksi merimiehiä, merikapteeneita, käsityöläisiä, mestareita, kisällejä ja oppipoikia. Löytyi myös lyhdynsytyttäjiä, tarkastajia, köydenpunojia, lypsäjiä ja nappien ompelijoita. Sofia totesi, että Adeliinalla olisi vielä paljon petrattavaa nappien ompelussa. Täytyy olla taitava käsistään, jotta voi päästä hyviin naimisiin!


Sofia ja Adeliina kertoivat meille myös palovakuusmerkeistä Isokadulla talojen seinissä, joista paloa sammuttamaan tulleet tiesivät, missä oli vakuutusmaksut maksettu... Muutoinkin touhu oli nykyajan ihmisen mielestä hupaisaa; kun piiat alkoivat leipoa, täytyi talon katolle raahata vesitynnyri, jolla ennakoitiin mahdollista tulipaloa. Omalla kohdallani varmaan olisin luopunut leipomuksista,  sen verran korkeanpaikankammoinen olen!



 
Saavumme Merikapteeni Gustav Hongelin talolle. Gustav oli sorvarin poika, minkä vuoksi hänellä oli kädentaidot hallussa. Gustav ja Alma Hongelilla oli 3 lasta, jotka elivät suurimman osan lapsuudesta sukulaistätien hoivissa vanhempien ollessa merillä.
 
Kerran isä antoi lapsille lahjan, jollaista ei muilla ollut. Se oli keltainen, iso nukkekoti portaineen kaikkineen. Talossa oli valkoiset ovenpielukset ja  jopa rännit.  Nukkekodin sisällä oli piano, jolla pystyi oikeasti soittamaan. Tämän kuultuaan pianisti minussa oli oikeasti ihan kateellinen:)
 
 


Talon vintillä oli merimiesarkkuja, joihin kätkeytyi tinasotilaita ja paperinukkeja - tuolloin pojatkin leikkivät paperinukeilla - esimerkiksi sotaa...



Hongelin taloa vastapäätä on iso vihreä rakennus. Siinä oli aikoinaan Kokkolan ensimmäinen pienten lasten koulu. Seudulla oli paljon köyhiä lapsia, joilla ei kaikilla ollut talvisin edes kenkiä jalkoihin laittaa. Kaupungin  varakkaat miehet Donner ja Matts Hongell perustivat pienten lasten koulun, jossa oli tarjolla sekä opetusta että ruokaa. Opetettiinpa siellä jopa solmimaan kengännauhat:)



Pysähdyimme seuraavaksi nykyisen Antique - osto- ja myyntiliikkeen tienoille. Meille kerrottiin villistä ja uppiniskaisesta Herman-pojasta. Tarinan edetessä selvisi, että kyseessä oli   Karl Herman Renlund, josta myöhemmin tuli suuren rautakaupan omistaja. Herman oli vilkas poika, eikä sopeutunut sen ajan koulun sääntöihin. Niinpä hänen opettajansa suosittelikin, että Hermannin äiti ottaisi pojan kotiopetukseen. Näin tapahtuikin ja kun Herman vähän kasvoi ja rauhoittui, hän pääsi takaisin kouluun.

 
Tässä meitä kaupunkikierroksella olleita koko kadun täydeltä.
 
Seisahduimme ison, keltaisen talon viereen. Talossa on nykyään  Yhteiskristillinen kirjakauppa ja kirpputori. Joskus tässä talossa asui suuri perhe. Perheen tytärten tehtäviin kuului lakaista lumet kadulta.  Talon lasten nukkumajärjestys oli hellyyttävän selkeä: pienimmät nukkuivat seinän vieressä ja mitä suurempi lapsi oli, sitä lähempänä ulko-ovea hän yöpyi. Näin taattiin pienimmille lämmin ja turvaisa lepopaikka.

Tienoolla oli myös asustekauppa, josta hienot ihmiset ostivat vaatteita. Suurin osa valmisti vaatteensa kuitenkin itse. Sen ajan lapset pukeutuivat villahousuihin, laamapaitaan ja lämpimään huiviin.
Täti Sofia kauhisteli, ettei Adeliinalla ollut kuin takin huppu päähineenä - lakki pitäisi olla. Mutta Adeliinalla oli niin hieno nuttura päänsä kruununa, että tällä kertaa siihen ei voinut pipoa asetella:)


Helmikuinen sunnuntaipäivä oli ihanteellinen kaupunkikierrokselle. Ei tuullut, ei satanut, ei ollut pakkasta...Liukasta ja lumikinoksia jalkakäytävillä  silti riitti, joten varovainen täytyi kävellessä olla.



Sofia ja Adeliina kertoivat meille myös 12-vuotiaasta Jannesta. Tämä Janne-poika tunnettiin myöhemmin nimellä J.V. Snellman. Janne syntyi Tukholman satamassa suuressa purjelaivassa  ja asui lapsuutensa Kokkolassa Suntin varrella Rantakadulla.

Janne oli aito poika, joka pyydysti lintuja kavereidensa kanssa. Janne oli kuitenkin niin hyväntahtoinen, että päästi vapauteen pyydyksiinsä jääneet linnut. Janne  tapasi luistella viereisen Suntin jäällä ja  lasketella Puurokarilla Suntin varrella.

Jannen lapsuusaikoina Suntti oli paljon nykyistä leveämpi salmi. Siellä Janne kavereineen tapasi soudella  ja soudettuaan Suntin yli, he tapasivat kiivetä isolle Kokkokivelle, jossa nykyään on Pekka Jylhän valama J.V.Snellmanin muistomerkki nimeltään "Nuori sielu avoimena."


Oppaamme kertoivat meille myös matkan edetessä tarinaa Otto-pojasta. 3-vuotias Otto olisi kovasti halunnut  kiivetä naapurin pihassa olevaan omenapuuhun. Talojen välissä oli kuitenkin ajan tapaan portit ja portteja pienten lasten oli mahdotonta avata, sillä lukot sijaitsivat liian  korkealla. Otto oli kuitenkin kekseliäs: kun portti ei auennut, hän päätti ryömiä viereiseen pihaan aidassa olevasta kissankolosta.

On siinä mahdettu vetää vatsaa sisään ja sovitella muutenkin koko kehoa ees ja taas. Kissanmentävät aukot kun eivät tuppaa kovin isoja olemaan. Otto-poika ennätti kuitenkin olla pitkän tovin äidiltään kateissa tämän älynväläyksen vuoksi ja Täti Sofia muistuttelikin mukana olleille lapsille, että aina täytyy kertoa äidille, minne menee...


Kierroksemme päättyi Täti Sofian ihan oikeaan kotiin laivurinkadulle.


Lämmin mehu ja pulla Laivurintalon pihapiirissä maistui ihanalta.


 
Saimme myös vapaasti kuljeskella Laivurinkadun ihastuttavassa pihapiirissä. Piipahdin  pihapiirin pikkutuvassakin.



Kiitokset kivasta hiihtolomaviikon ulkotapahtumasta! Ja kiitokset myös, että sain luvan bloggailla tapahtumasta:) Kannattaa ehdottomasti osallistua näille kierroksille ja kesän korvilla viedä sinne  lomalle saapuvia tuttaviakin!
 

 
                                                               

perjantai 20. helmikuuta 2015

Talviharmonikoissa

 
Tässäpä tulee postaus viikon varrelta. Tuttuun tapaan pääsin  osallistumaan muutamiin Kokkolan Talviharmonikkaviikon tilaisuuksiin. Väliin jäi monta kiinnostavaa - esimerkiksi Mestareiden seurassa - Wagner. Tuttavaltani kuulin hehkutusta ko. illasta ja tietysti musiikin lisäksi  hurmaavasta illan juontajasta Roman Schatzista...
 
Hollihaan koulun salissa järjestettiin lastenkonsertti -tai siis pikemminkin koululaiskonsertti tiistaina 17.2.-15. Tämän vuotinen  Talviharmonikkaviikon lastenorkesteri oli Loiskis- yhtye. Konsertin nimi oli Sankarihommia ja nimensä mukaisesti orkesteri esitteli  yli tuhat päiselle kuulijakunnalle hyviä ammatteja, kuten:
 
..."Mä oon sisällöntuottaja, koodaaja, raivaaja, jahkaaja...
...datanomi, ekonomi, tradenomi, merkonomi, agronomi, agrologi, seminologi, prologi...
Ammattimies, mä olen ammattimies. Ammattimies, mä olen ammattimies..."
 

 
Nelipäisen orkesterin soitinvalikoimaan kuului mm. harmonikka, akustinen kitara, klarinetti, kontrabasso, viulu säkkipilli ja mandoliini. Lisäksi saimme tutustua muutamiin itsetehtyihin soittimiin, jossa oli vain mielikuvitus rajana.
 
Yleisökin pääsi osallistumaan ja muutama rohkein oppilas kiisi kutsun käytyä suoraan estradille laulamaan mikrofoneihinkin. Konsertti upposi parhaiten alkuopetusikäiseen yleisöön, vaikka salissa nähtiin kyllä varttuneempiakin oppilaita.
 
Tässä alla mm.  säkkipilli.

 
 Alla  suihkivat kolmen miehen voimin boomwhackers-putket. Aika taidokas esitys:)

 
Tämä Talviharmonikkaviikko huipentuu näin paikallisesta näkökulmasta aina koulujen hiihtolomaviikon vaiheille.
 
Haastattelin oppilaita välituntivalvojana  haahuillessani - millaisia lomasuunnitelmia...Yksi lähti Roomaan, toinen Hesaa, kolmas Härmään ja neljäs Hyrynsalmelle. Viides uskalikko lupasi pysyä kotona. Niin ajattelin minäkin tehdä. Muutaman hulppean blogipäivityksen aion tehdä taskun pohjalle kuitenkin  viikon varrella.
 
Kun kurvasin kotipihaan työpäivän päätyttyä, iski hillitön pakkomielle: ampaisin autosta suoraan   pihamaan  viimeisille lumenrippeille ja pyöräyttelin  paljain sormin hankeen neljä suloista kirjainta:
L O M A
 
 
Antoisaa hiihtolomaviikkoa kaikille :)

lauantai 14. helmikuuta 2015

Wanhojen tansseissa

Lähdinpä ihastelemaan läheiseni tanssahtelua ja nuorten ihmisten  pukuloistoa Kokkolan Yhteislyseon lukiolle. Ilta alkoi kahvitarjoilulla. Ohjelmalehtisestä selvisi reilun tunnin pituisen ohjelman sisältö.



Istumapaikat olivat aika lailla täynnä. Oman paikkamme löysimme yläkerrasta, josta näkyikin kivasti koko tanssijakaarti.


Täytyy todeta, että ajat ovat muuttuneet. Kun itse vuonna 1985 vietin pienellä maalaispaikkakunnalla omia wanhojenpäiviäni, pukeuduin mieheksi ja miesten pukuun (arvottiin kaverin kanssa, kumpi ryhtyy mieheksi- ja kerrankin arpani voitti:/ ...), koska poikia oli vai muutamia. Tyttökaverini kanssa pyörähdeltiin yksi jos toinenkin vaatimaton tanssi vaatimattomissa asuissa. Kampauksista ja meikeistä ei kukaan uskaltanut unelmoidakaan:)



Vaan aika aikaansa kutakin! Nuoret miehet olivat tyylikkäitä tummissa puvuissaan. Nuoret neidot sitä vastoin kuin prinsessoja. Paljetteja, strasseja, pitkiä helmoja, värien hurmaa ja ihastuttavia kampauksia...



Kuvakimarani on valitettavan epätarkka - tyhmyyksissäni otin mukaan vain kännykameran ja kuvauskohteet olivat tosi etäällä...
 


 
Vanhemmatkin pääsivät pyörähtelemään nuorten kavaljeeriensa kera:)


 
Varmastikin niitä päiviä, jotka jää  nuorten mieleen:)

lauantai 7. helmikuuta 2015

Hauhtosen kievari

Ja jatketaanpa tarinoita ja turinoita lähiseudun kestikievareista...Kestikievari oli ollut jo  vuosatojen ajan Vitickissä Korpilahden kylässä. Jacob Eriksson Vitick oli lupautunut  vuonna 1852 kievariksi vielä viideksi vuodeksi. Sopimus kuitenkin rikkoutui.

Heinäkuussa 1855 pitäjänkokouksessa Matts Eriksson Hauhtonen halusi kievariksi. Ehdoksi hän laittoi, että saisi 10 ruplaa rahaa tai 10 syltä halkoja vuodessa. Hauhtonen lupasi kievarin käyttöön kaksi vierashuonetta ja tämän lisäksi yhden huoneen palveluskunnalle  ja keittiön erillisestä rakennuksesta.

 
Tällä kuvan paikalla sijaitsi aikoinaan Hauhtosen kievari. Nykyään paikalla on Björkskogin tila. Samaa sukua ovat he edelleen kuin Hauhtosetkin. Vanha kansa tuntee paikan nimellä Hauhtonen tai Halttunen edelleen...
 

Silloinen kievarinpitäjä Erik Johansson Vitick lupasi puolestaan saan määrän huoneita, mutta sanoi tyytyvänsä  viiteen ruplaan vuodessa. Pitäjäläiset kannattivat Vitickiä kievariksi, koska tilalla oli  neljä asukasta ja kyydit olisivat siellä halvempia. Tämän lisäksi Jakob Jakobsson Vitick mainitsi, että varahevosten määrää täytyisi lisätä Hauhtosen ryhtyessä kievarinpitäjäksi.  Muiden mielestä  käytössä olevat kymmenen hevosta riittivät vastaamaan myös Hauhtosen kyydityksiin. Kievarinpidon tuli alkaa päätöksenteosta neljän kuukauden kuluttua.

Kuvernöörin päätös kievarin siirtämisestä Hauhtoseen  tuli 6.10.1855 ja tällöin eräät pitäjäläiset halusivat aluksi valittaa asiasta, mutta eivät kuitenkaan ryhtyneet toimiin.



Kievari siirtyi Hautoseen  lopulta vuoden 1856 alussa. Kestikievari Mats Eriksson Hauhtonen pyysi vuonna 1861 niistä 10 myönnetystä puusylestä kahta ruplaa syleltä, koska polttopuun hinta oli noussut. Hänelle päätettiin  antaa polttopuita eikä rahaa.


Kovin paljon en tietoja Hauhtosen kievarista löytänyt. Jotain kuitenkin ainakin Hauhtonen- nimisistä...

Vuoden 1772 talvikäräjillä  (§ 39, 43) syytettiin Kokkolan Såkan kylän Carl, Simon ja Johan Rasmusta paloviinan laittomasta myynnistä. Tässä asiassa todistajina toimivat Korpilahden Mickel Hauhtonen, Johan Lillhonga sekä  Jakob Kauko. He kertoivat  itse ostaneensa Rasmuksesta viinaa, ja kievarinpitäjä Matts Johansson Koustar sanoi Rasmusten myyneen viinaa myös savolaistalonpojille, kun  nämä olivat olleet Rasmuksessa vaihtamassa hevosia. Syytetyille  langetettiin tuomioksi  10 riikintaalerin sakot, jonka  lisäksi  he  myös menettivät kotipoltto-oikeutensa.

Mickel Hauhtonen haastoi käräjille Abraham Räbbin. Haastaminen tapahtui Räbbin Jakob-veljen tyttären huoltajan roolissa ja asia koski Räbbin perintötilan kohtaloa. Räbb hävisi tämän jutun ja menetti myös kotitilansa isännyyden (sk 1771, § 86 ja 104, tk 1772 § 60). Seuraavilla käräjillä Räbb mainitaankin "entisenä talollisena" ja myöhemmin Korpilahdenkylän itsellisten joukossa.


Alaveteliläinen torppari Olof Witick (§ 155), joka oli lähtöisin Korpilahden kylästä, velkoi Korpilahden Mickel Erikinpoika Hauhtoselta vuoden rengin palkkaa eli  30 kuparitaaleria. Palkka oli jäänyt maksamatta  entiseltä talonisännältä Abraham Räbbiltä. Witick velkoi velkaa Hauhtoselta, koska tämä oli Räbbin talon uusi isäntä  ja Abrahamin veljen huoltaja. Oikeus päätyi ratkaisuun, ettei Hauhtosella ollut velvollisuutta maksaa entisen isännän palkkarästejä.


Yllä Kaarlelan seurakunnan rippikirjasta Hauhtosen sivu vuosilta 1852-1859.
Matts Eriksson Haukilax-Hauhtonen oli syntynyt 13.9.1814 ja kuoli 8.11.1868.

  

  


 
Entisaikoina, kun ei nykyistä 8-tietä vielä ollut, saapui liikenne tätä nykyistä lähes polkua pitkin Halttuseen. Taaempana on vesiosuus, joka on ylitetty sillan avulla.

Kestikievarilaitos eli Hauhtosen kievarin aikana viimeisiä elinaikojaan. Koko kievarilaitos lakkautettiin maassamme vuonna 1956.

LÄHTEET: Kaarlelan pitäjän historia II. Kyyditykset, kievarit ja hollikyydit. 1980, s. 447-467.

Perttu Immonen. Drengpoikia ja hurrikkaita. Kielirajavyöhyke ja sen vaikutukset Keski-Pohjanmaan suomen- ja ruotsinkieliseen maaseutuväestöön 1600-1700-luvuilla. Pro gradu- tutkielma. 2014. [https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/136149/drengpoi.pdf?sequence=1] Luettu 2.1.2015.