perjantai 31. heinäkuuta 2015

Polttaa, polttaa:/

Otsikko on ehkä liian  hehkuva ja myönteisiä mielikuvia tarinaani antava. Kesästä ei tämän kertainen polte suinkaan johdu, valitan... Tällä kertaa sarjassamme hullunkuriset perheet ja jorinaa tasapaksusta arjestani.:) Ei se enempää tai vähempää.
 
Minulla on viimeisimmän  opiskelun ajalta muutama ihana ystävä. Olemme sinnikkäästi pitäneet  ystävyyttämme pystyssä vuosittain tapailemalla missä milloinkin. UPEAA!
 
 
Viikolla matkasin junalla tuoreimpaan tapaamiseemme Seinäjoelle. Helppo reissu. Reipas tunti junassa, muutama tunti tapailua ja sitten yötä vasten kotiin.  Junassa katselin ikkunan ohi viliseviä puita ja odotin kovasti tapaamistamme.


Olen aina ollut tarkka, kuka lapsia - tai nuoria - mitä milloinkin  kaitsee, kun olen reissussa. No, enää pojat eivät ihan lastenvahteja tarvitse. Nuorimmainenkin on iso ja rohkea ja mielellään jäi kotiin päiväksi yksin. Naapuruston sukulaismies oli varustettu hätiin, jos jotain ongelmia...Meillä kuitenkin sattuu ja tapahtuu. Arvon rouville naurahtelin tavatessamme, että saappa nähdä, miten tällä kertaa käy. Yleensä kotoa pois matkaamisiini on aina liittynyt jokin tarina, tai pikemminkin puhdas katastrofinpoikanen. Haluatte varmaan kuulla pari ajan jo kultaamaa juttua vuosien varrelta...
 
Serkkuni valmistui  aikoinaan tohtoriksi ja tietysti piti lähteä sitä Tampereelle juhlimaan. Appivanhemmat valjastettiin lasten hoitajiksi. Isommalle lapselle ohjeistin, että jos jotain ongelmia, saa aina  soittaa. Kesken karonkan puhelin soi. -No mitä kuuluu? -Nooo, ei mitään kovin erikoista. Ambulanssi lähti juuri pihasta:/  L-U-O-J-A! Appiukko oli saanut insuliinishokin ja mennyt tajuttomaksi (Ei ikinä ennen sitä, eikä koskaan sen jälkeen...). Luojan kiitos naapurissa asuu hoitoalan ammattilainen. Poika oli pinkonut sinne  apua hälyttämään ja naapuri ehti sivellä (kaapista onneksi löytynyttä) hunajaa suuhun jo ennen lanssin saapumista. Se oli SE ilta, kun istuin kylmä hiki otsallani koko loppuillan ja asiallinen puoleni yritti keskustella samanaikaisesti  vastapäätä istuneen fiksun professorin kanssa... 
 
Reilu vuosi takaperin lupauduin mukaan organisaattoriksi  hyväntekeväisyyskonserttiin. Puolisolla sattui tietysti taasen työvuoro samaan syssyyn. Juniori sanoi  mainiosti ja ilomielin selviävänsä illan kotona. Muistutin pojalle, että en välttämättä voi puheluihin vastata, mutta viestin voi aina lähettää, jos ongelmia.
 
Konsertti sujui ja ilta oli jo pitkällä. Muistin jossain vaiheessa, että tarkistanpa äänettömällä olevan puhelimeni. Useampi viesti saapunut nuorimmaiselta... HMM..."Täällä kotona oli tulipalo, mutta ei enää huolta. Palo on jo sammutettu." "Setäni kävi mua auttamassa ja sammutti palon." A-P-U-A! Oli käynyt niin uberihmeellisesti, että poika oli ollut pelailemassa luurit päässään  tietsikalla. Kuulokkeiden läpi oli kuullut huoneestaan oudon äänen - ikään kuin joku lelu olisi pyörinyt lattialla (ihme, että yleensä mitään kuului luurien läpi!). Kuinka ollakaan 20 v vanhan talomme patteriin oli tullut oikosulku ja patteri oli lehahtanut liekkeihin seinää jo lieskoilla nuollen...Poika oli urhea ja oli toiminut hienosti ja hälyttänyt sedän apuun juosten itse ulos. Mutta itku tuli pojalla silkasta helpotuksesta kuitenkin, kun hetkeä myöhemmin kotiin saavuin. Pojan palkitsin pizzalla ja totesin, urhealle nuorelle miehelle, että olisi kai palanut koko talo, jos ei poika olisi ollut kotona...Jälkeenpäin pojan kanssa jo naureltiin, että taas meidän Yksin kotona -jatkosarja sai lisää osia...


 
No, kiva ilta oli ystävien kanssa. Syötiin, kahviteltiin, vaihdeltiin päivänpolttavimpia kasvatusalan mielipiteitä  ja istuttiin loppuilta kesäteatterista nautiskellen (Minuun muuten  iskee aina suunnaton revyykuume, kun pääsen katsomoon...Olisi niin nastaa olla mukana tuollaisessa produktiossa!).

Kun esitys oli juuri päättynyt, kännykkä täristi uutta viestiä. Ystävät jo veistelivät, että onko kotonasi  taas sattunut jotain...No joo, toki oli! Pojan viesti: "Olen polttanut käteni. Ruuvailtiin vähän  kaverin mopoa! Poltin pakoputkessa..."H-E-R-R-A-N J-E-S-T-A-S! Ei ole edes todellista. Mutta...etä-äitinä juna-asemalla viestitellessäni tajuan olevani hyvin tyyni ja asiallinen (liekö tässä jo tottunut vähän kaikkeen!).  Viestinä kotiin lähti "Nyt hyppäät heti uima-altaaseen, lillut siellä  vähintään 20 minuuttia. Sitten Buranaa, vesikelloja ei saa puhkoa, lepoa ja käsi koholle. Voit ottaa avatun karkkipussin kirjahyllystä myös kipua lievittämään. Tulen pian."

Yllä: Etelä-Pohjalainen tyyni  (kaaoksenkin keskellä) sielunmaisemani junan ikkunasta...

Tunnin päästä olin kotona. Matkailu virkistää vai miten sen sanoisi:) Onneksi selvittiin  taas kerran suuremmitta kolhuitta, mutta pistää kyllä miettimään, tohdinko  kotoani enää poistua. Se opetus, että  kannattaa ainakin  olla tarvittaessa pikaisesti paikalle rientävät   turvajoukot lähistöllä.  Suutarin lapsilla kun  ei oo niitä kenkiä:/
 

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Norppa

Kesällä merellä kerran... Oli kaunis heinäkuinen ilta, kun liikuin merellä. Aurinko oli jo laskemassa, ympärillä sumu  kietoi merta syleilyynsä.

Tarkkasilmäinen seuralaiseni hiljensi veneen vauhtia pohtien, näkyikö etäämmällä  kivi vai eläin. Tarkempi tutkiskelu osoitti, että sekä että.

Hiljalleen annoimme  veneen lipua lähemmäksi ja kaivoin kameran esille.


 
Norppahan se oli.
Sen verran välkky eläin kyseessä, ettei ihan viereensä päästänyt. Kuvat ovat hieman sumeita.
 
Käsittääkseni kyseessä on itämerennorppa -oikaiskaa jos olen väärässä.
 


Norpathan syövät kalaa. Tämä tuli todistettua jälleen tänä kesänä, kun puolisoni lähti kokemaan kalaverkkojaan. Pitkässä verkkorivissä komeili siikoja, joista suurimmasta osasta oli jäljellä vain pää. Kauempana tähyili silloinkin norppa:) Se tunne, kun tietää, että kalaa OLI, muttei kuitenkaan ollut:)))

 
Enimmäkseen  näitä norppia näkee enemmän avomerellä. Tämä norppa oli kuitenkin  ns. Friisinmatalan lähistöllä melko lähellä rantaa Poroluotoon päin kuikuillen.
 
 Itämerennorppa on muuten maailman pienin hyljelaji. Sen kanta on voimakkaasti laskenut ja nykyään arvellaan olevan noin 10000 yksilöä jäljellä. Se  on rauhoitettu eläin.



Norppa on melkoinen taituri vedessä - se pystyy olemaan sukelluksissa peräti puoli tuntia.

Lopulta norppa tuumasi, että nyt saa kuvailu loppua, pyöräytti itsensä veteen ja sukelsi. Minä innosta pinkeänä vielä kuvailin hetken aikaa.

 
Ajattelin norpan nousseen  uudelleen, mutta tajusinkin kuvanneeni kiveä:))) 
 

LÄHTEET:
 
Suomen metsästäjäliitto. Itämerennorppa. [https://www.metsastajaliitto.fi/node/157] Luettu 23.7.2015.
 
WWF. Itämerennorppa. [http://wwf.fi/elainlajit/itamerennorppa/] Luettu 23.7.2015.

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Kahvila Sahassa kesäillan konsertissa

Ykspihlajan kulttuuriviikon huikeassa menossa mukana perjantai-iltana... Ystävän kanssa vääntäydyttiin paikalle villatakein varusteltuina kahvila Sahan pihapiiriin.
 
Kiva oli tulla nauttimaan konsertista ja kiitos, että sai kuvata!
 


Illan teemana oli "Satamakatu polttaa." Musasta vastasivat paikallisin voimin Voxpihlaja ja Ykspihlajan Työväen  Soittajat, YTS.

Ilta käynnistyi yhden lempparimuusikkoni biisillä. Moni muistaa varmaan Gösta Sundvistin  Tuhannen  markan seteli-instrumentaalikappaleen ainakin taannoisesta Urheiluruudun tunnarista.

 
Alkuun heti miehistä energiaa. Marko Sillanpää, Samuli Moilanen ja Markku Hukari  lauloivat kolmeen pekkaan Kesäkatu-biisin soolo-osuudet.
 
Sitten seurasi Paula Koivuniemi-sikermä. Eija Emmes sooloili Aikuisessa naisessa, Ulla Aalto puolestaan löyhyytteli siipiään  Perhosessa. Jos helmiä kyyneleet ois, tulkitsi  Eeva-Liisa Kiiskilä ja Tummat silmät, ruskea tukka-laulun solisti oli Johanna Pannula.
 
Juonnossa kerrottiin, että Satamakadulta löytyy kaikkiaan kuusi suojatietä. Tutuksi on tullut tien ylitys kohti Kipparia (pubi) ja kun puoliso on sieltä onnekkaasti löytynyt,  astellaan jälleen saman suojatien yli kohti Pihilajan kirkkoa hääkellojen soidessa:)
 
Soolon  lauluun Suojatiellä Suudellaan lauloi  Irina Wikström ja käheän alttosaksofonisoolon soitti Tapio Jokela. Saksofonin äänen kuullessani  iskee aina kipinä, josko opiskelisi vielä soittamaan saksofonia...
 
 
Markku Hukari pääsi irrottelemaan Doris-biisissä, samoin jälleen Tapio Jokela saksofoneineen.
 
Sitten oli vuorossa kappale, joka oli omassa mielessäni vaipunut jo unholaan. Taisin olla 10- vuotias, kun sitä  levitettiin mediassa enemmän. Soolosta vastasi Marko Sillanpää. Pidin kovasti Siltsin matalista "Jos sulle sydämeni annan"-äänistä) Tässä kappaleessa on jopa jotain parodiamaista! Kivasti heiluivat taustalaulajien huivit...
 
Hannele Häli esitti biisin Kaunis päivä ja kauniilta se kuulostikin. Trumpettisoolossa puhalteli Ilkka Ekdahl.
 
Ja  sitten  Aino Nurmi lauloi soolon "Kylmästä lämpimään"-biisiin.
 


Niina Heinonen  pääsi revittelemään "Kuuntelen Tomppaa"-kipaleeseen. Niinan teatteritausta
 muuten näkyy selvästi tulkinnoissa - ihan rivilaulajanakin!

Sympaattinen Samuli Moilanen päätti
ensimmäisen puoliajan kappaleeseen Rakkauden tähden.

Yleisöä konsertissa oli penkkirivit pullollaan. Ihan kaikki eivät mahtuneet istumaankaan...



Myönnän...katselen yleensä aina konsertin oheistapahtumia tarkasti. Rakastan (ehkä ammattieni vuoksi...) seurailla lasten ja lastenmielisten touhuja. Ihania konserttielämyksiä alla:)))) Ihan parhaita!



Väliajan jälkeen oli vuorossa Kaija K-sikermä.  Tinakenkätyttö, Supernaiset ja Vapaa soivat kuten pitikin ja Kylmä ilman sua-biisissä Maarit Isosaari pääsi herkistelemään   kauniilla äänellään.

Asfaltti poltti tällä kertaa solistin Maria Zengerin jaloissa.

Yhtenä iltana,  Hectorin kappale on yksi aina sydäntäni sykähdyttävimmistä.
Siinä on kauniit sanat. Sen tulkitsi meille Riitta Pellinen.

Hyvä ystäväni Johanna Skog lauloi nostalgisen Katri-Helenan kappaleen "Katson autiota hiekkarantaa." Laulu on kaunis, ääni on kaunis.  Rantakin oli. Mitä muuta voisi toivoa?



Ja tässä tulevat illan viimeiset soolot...

Kappaleessa Playboy taiteili Heta Äyhynmäki. Kaunis esitys kokonaisuutena.

Pihlajalaista naisenergiaa uhkuivat Teija Heinonen ja Riikka Vilmi. Ei oo, ei tuu-biisissä. Vakuuttavaa.

Illan päätti Tiina Pellisen rauhaisa soolo Tällä kadulla.

Raisujen aplodien siivittäminä saatiin vielä Mervi Anttila esittämän lippis päässä Frontside Ollie.



Illan konsertti oli siinä. Kapellimestarina toimi Kaisa Ekdahl ja kuoron valmennuksesta vastasi Heli Uusimäki.

Illan emäntä Outi Airola kiitti paikalla olleita ja kuvaili kivasti vielä tulossa olevia tapahtumia.

Ihana ilta - ja ennen kaikkea ihana paikka, kuin Huvikumpu:) Kiitos!

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Suomen sodan tapahtumia Kälviän Rytilammella ja Tikkasen talossa

 
Kesäinen tervehdys ruusujen saarelta Gotlannista! Siellä vilisi paljon mielenkiintoista historiaa keskiajalta saakka, mutta tällä kertaa keskitymme kuitenkin  oman seudun paikallishistoriaan...
 
 Ajelulla joskus kesäkuussa  Kälviän Ridantiellä pyydän äkisti kuskia toppaamaan. Huomaan nimittäin sivusilmällä tien varrella K H. Renlundin museon  pystyttämän  muistoinfokyltin. Pakko päästä kurkkaamaan, mitä keskellä metsätaivalta on joskus tapahtunut...
 
 
 
Muistotaulusta selviää, että paikan tarkempi nimi on Rytilampi. Tätä tietä marssivat venäläiset sotajoukot 24.-25.9.1808 Suomen sodan aikana Alavetelistä kohti Kälviän kirkonkylää. Ruotsin sotaväki, suomalaisten etujoukot, kuitenkin yllättivät heidät.
 
 
Syntyi tulitaistelu ja vihollinen pääsi etenemään jo vain kahden kilometrin päähän Kälviän  kirkosta. Rintamalinjat  kuitenkin pääsivät vakiintumaan Rytilammen pohjoispään tienoille lammen laskuojan molemmin puolin. Venäläisten joukot olivat ryhmittyneet lammesta tulevan ojan eteläpuolelle,  puolustajat pohjoispuolelle.
 
 
Venäläisten hyökkäykseen oli syynä sekä ruokavarojen hankkiminen pakko-otolla että valmistautuminen vastapuolen joukkojen saartamiseen.
 
Kenraalimajuri Hannu Henrik Gripenberg sai seuraavaksi päiväksi paikalle apujoukkoja, jolloin kolmituntisen taistelun jälkeen venäläiset joukot olivat pakotettuja irtaantumaan. ja vetäytymään kohti Alaveteliä. Tappiotiedoista ei ole jäänyt tarkempia selvityksiä.
 

 
 
Gripenbergin toiminnan ansiosta Kälviän kirkonkylä säästyi tuholta ja asukkaat pakko-otoilta. Gripenberg tunnetaan yhtenä Suomen sodan  huomattavimmista sotapäälliköistä ja hänet ylennettiinkin myöhemmin armeijan ylipäälliköksi. Aikalaisten kuvausten perusteella Gripenberg oli oikeamielinen mies ja pystyvä päällikkö.
 
 
                                      

Infotaulun toiselta puolelta luen mielenkiintoisen kertomuksen. Taulussa kerrotaan, että kälviäläiset joutuivat keskimäärin melko vähän kahakointeihin venäläisten kanssa. Kuitenkin Suomen sodan aika koettiin sielläkin turvattomuuden aikana. Viholliset pelottelivat, uhkailivat ja ryöstelivät väestöä ja pyrkivät näin lamauttamaan  asukkaiden vastarintaa.
 
Paikalliset talonpojat nousivat kuitenkin rohkeasti suojelemaan kotiseutuaan ja perustivat  vartiopaikkoja pitäjänteiden ja rantateiden varsille. Venäläisten joukkojen vartiopaikkoja tosin oli samojen teiden varsilla.

                                  

Tilanteet saattoivat yllättää  paikalliset asukkaat äkisti. Silloin saattoivat naisetkin joutua tositoimiin. Tikkasen talossa Kälviällä asui nuori nainen Suomen sodan aikoihin. K.A. Castren on kirjassaan "Muistelmia vuosien  1808-1809 sodasta" kuvaillut tuota nuorta naista seuraavasti "...joka oli kuntonsa, kauneutensa rotevuutensa ja rohkeutensa ansiosta tyttöjen parhaita."
 
Tikkasen taloon kerrotaan saapuneen peräti kolmikymenpäinen venäläissotilaiden joukko rosvoamaan ja ryöväämään taloa. Yksi venäläisistä kiipesi talon kattoon ottamaan leipähäkistä leipää, jolloin talon isäntä suivaantui. Venäläiset sotilaat uhkasivat  isäntää väkivallalla. Isäntä jatkoi uhmaamistaan moittien venäläisiä hävyttömiksi. Viholliset päätyivät hakkaamaan isäntää, joka hädissään päästi itkun ja huusi apua.
 
Kekseliäs talon tyttö kuuli isänsä avunhuudot ja riensi paikalle. Tytön kerrotaan siepanneen lämpiämässä olleesta tuvan uunista halon, jonka toisessa päässä paloi tuli. Tyttö kävi rohkeasti vihollisia päin mätkien korville palavalla halolla. Venäläiset säikähtivät moista ja pötkivät pakoon! Naisenergiaa parhaimmillaan.:)
 


 
 
LÄHTEET:
 
Taistelut Suomen Sodassa vuosina 1808 ja 1809. [http://www.elisanet.fi/apila/SP/03.TST.htm]  Luettu 6.6.2015.
 
73000 päivää. Suomen sodan erikoisnumero. Tapahtumia Keski-Pohjanmaalta 200 vuoden takaa. K.H. Renlundin museo. 2008. Pdf-tiedosto. [https://www.kokkola.fi/palvelut/.../73%20000%20päivää.pdf] Luettu 7.6.2015.

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Guardia Nuevan kesäkonsertti Naakkapuistossa


Blogipäivitys tulee tällä kertaa Naakkapuistosta eli Chydeniuksen puistosta Kokkolan sydämestä. Lauantai-iltana  siellä soi ilmainen  Guardia Nuevan kesäkonsertti. Pakkohan sinne oli vääntäytyä kaiken muun kiireen keskellä - nautin aina orkesterin taidokkaasta soinnista ja pitihän siitä blogipäivitys aikaiseksi  kesän kunniaksi saada.

Seurailin etukäteen huolestuneena sääennusteita. Päivä oli seesteinen ja aurinkoinen, mutta vesisateen povattiin alkavan klo. 18  - samaan aikaan kuin konsertinkin. Ja niinhän siinä kävi: autolta puistoa kohti askeltaessa nenänpäähäni ropsahti jo  ensimmäiset pisarat;/ Voiko kesäkonsertilla olla edes sateisena kesänä niin huono tuuri? Näköjään voi?

Edelläni kohti puistoa käveli vanhemman puoleinen pariskunta isäntä kuului jurputtavan, että ei siellä paljon ketään kuitenkaan oo. Parempi puoliskonsa tokaisi "Älä aina jaksa olla niin negatiivinen." Ja niinhän siinä kävi, että kun puiston laitamille saavuttiin, oli väkeä paikalla jo pilvin pimein!


Katettu esiintymislava komeili Keski- Pohjanmaan Liiton edustalla.  Nopeimmat olivat valloittaneet liikenteeltä rauhoitetulla kadulla olevat 300 istuinta. Rinteisen puiston täydeltä oli sitten tilaa asettua muutoin mihin tahtoi.

Idea kesäkonserttipaikasta on mainio. Vertainen kutsuukin puistokonserttitilaa Kokkolan kammariksi. Myös tapahtuman aikatalutus on erinomaisesti ajoitettu viikonlopulle, jolloin Kokkolassa kuhisee paljon turisteja. Antaa hienon kuvan Kokkolan kulttuuritarjonnasta!

Tie estradille ei ollut helpoin mahdollinen:)


Orkesteria johti tuttuun tapaan Raimo "Rami" Vertainen  ja solisteina kuultiin paljasjalkaisia kokkolalaisia  eli tangokuningas  Matti Korkialaa sekä  Ykspihlajasta paikalle saapuneita Satamakadun Seireenejä.


Valitsin sateen uhatessa paikakseni viereisen kiinteistöön seinän. Kuvat tulevat siksi hieman kulmasta, mutta tärkeintä oli, että kamerani säästyi vedenpaljoudelta. Tunnelma oli tiivis ja vierustovereiden kanssa tuli vaihdettua huumoripainotteinen  sana jos toinenkin sateenvarjojen alta.

 

 


 

 
Konsertti kesti puolisentoista tuntia. Suurin osa yleisöstä oli sitkeitä sissejä, mutta ymmärtäähän sen, että jos pukeutuminen ei ollut sadekelille sopivaa, kastui ja tuli kylmä. Osa katsojista poistui, muttei suinkaan huonon musiikin vuoksi. Ja toisaalta paikalle saapui koko ajan myös uusia kuulijoita.  Tosin istumapaikat eivät enää olleet kysyttyjä:)


Anders Chydeniuksella patsaansa huipulla olisi ollut todellinen näköalapaikka, mutta mies vain sinnikkäästi katseli päinvastaiseen suuntaan. Vertainen totesi, että Antti valvoo yleisöä:) Chydenius oli itsekin sen verran musikaalinen heppu, että todennäköisesti olisi nauttinut hyvästä musasta!

 
Rummuissa oli Timo Roiko-Jokela. Tuttu mies - meillä on jopa yhteisiä sukulaisia:)


Kaikkia ei sade haitannut ollenkaan. Sade - mikä ihan tekosyy asettautua lähetysten sateenvarjojen suojiin...
 
 
Vertainen totesi lavalta, että näkymä puistoon sateenvarjojen kera näyttää upealta. Itsekin ajattelin, että olisipa saanut hienon ilmakuvan! Tällä kertaa se tosin jäi haaveeksi  -  minulla oli täysi työ taituroidessani sateenvarjon ja kameran kanssa. Selfiekepin sijaan ajattelin, että olisipa joku keksinyt, kuinka kameran saa kiinnitettyä sateenvarjon kahvaan...


 
Alla kuvassa vasemmalla kapellimestari Raimo Vertainen, tangokuningas Matti Korkiala ja Satamakadun seireenit. Saimme kuulla paljon hyviä tangoja, mm. Sä et kyyneltä nää , Tango Poesi, brasilialainen Cocabana, , Sulle salaisuuden kertoa mä voisin ,Täysikuu, Sataman Valot, Joosef, Joosef, Kerran saavut satamaan, Hopeinen kuu, Sinitaivas, TicoTico ja vaikka mitä!

 
Tässä koko lava...Välillä jouduttiin siirtämään pianoa  ja kajareita, kun satoi kaikkein rankimmin...


Takana oleva rakennus oli aika hieno tausta orkesterille... Kuvassa alla  taitaapi olla harmonikkataiturit  Martina Hägg ja Sonja Vertainen sekä illan kapellimestari.

 
Sade jatkoi tipotteluaan konsertin loppuessakin. Uskon, että ihmiset olivat kuitenkin tyytyväisiä kuulemaansa. Minä ainakin olin.


 
Toivottavasti hieno konsertti saa jatkoa muinakin kesinä, vaikka Vertainen konsertin päättyessä totesikin, että seuraava ulkoilmakonsertti onkin sitten talvella, kun on -30 astetta. Mitähän soittimet tästä tykkäisivät?

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Kesäiltana....

 
KESÄINEN PÄIVÄ!
 
Sen kunniksi istuttiin parin  hyvän ystävän kanssa aamupäivä kahvilassa (kiitos vaan  piristävästä seurasta, jos  - ja kun - satutte lukemaan!).
 
Päivemmällä kävelin eurooppalaisen ruokatorin läpi. Tori piristyttää jälleen muutama päivän ajan  kävelykeskustaamme - toivotaan että säät ovat suotuisat!
 
Pari pikaista kuvaa torilta - suomalaisia puutarhavadelmia...
 
 
...ja jonkun muun maalaisia hilloja pedantissa järjestyksessä.



Ihmisiä istuskeli kadulla nauttimassa kesän lähes ainukaisesta lämpimästä päivästä.

 
Illemmalla lähdin siipan kanssa metsään kävelylle. Touhomainen luonteeni tarvitsee välillä  totaalisia rauhoittumisen paikkoja. Ilman ympärillä pörrääviä hyttysiä samoilu olisi ollut täydellinen.

 
 

Minä kuvailin kukkasia sun muita. Kesän tuoksut. Tuli aivan lapsuus mieleen. Joutopellolla kävellessä tuli kaukainen mielleyhtymä , kuinka lapsena syksyisin  kävelin naurispellolla. Ohi mennessäni silloin  kiskaisin muutaman nauriin, jotka mummon kanssa jältättiin puukolla kaivon  kannella istuessa. Olen asunut elämäni 8 ensimäistä vuotta niin idyllisessä paikassa, että harva on...Pienen maalaispaikkakunnan pienimmän kylän perimmäinen talo... Siksi luonto on varmaan minulle SE juttu.

Siippa löysi kanttarelleja. Todella pieniä, mutta mitäpä siitä, kun niitä riitti  kerättäväksi asti.



 


 
Luonnon värimaailma, huikea!
 

 
Rakkautta ja piikkilankaa, vai miten se laulu meni. Piikkilankoja näkee nykyään enää harvoin, siksi oli ihan pakko kuvata.

 
Naapurustossa asuu vielä lehmiä. Rakastan katsella niitä. Lehmissä on jotain äärettömän lempeää. Uskokaa tai älkää, niin lapsuuteeni ja vielä nuoruuteni kesiinkin kuului navettatyöt. Minkä maatalon emännän maailma  minussa menettikään. :)

 
Siippani veljellä on puolison suvun  vanha maatila hallussaan. Joskus vielä tehdään pikkupaalejakin. Tämä on kesää jos mikä! Sukulaismiehellä on lapsiin hyvä ote...Sai narrattua  nuorimmaiseni kavereidensa kera jälleen kunnon töihin...Pojat keräsivät pellolla paalit kasaan  ja sitten latoon lastaamaan...
 
 
Kun kysyi pojilta että onko heillä mitään juotavaa heinätöiden lomassa, kuului ladosta innokas  "hoonolla soomella" hihkaistu "On on, ja meille luvattiin työpalkaksi kullekin 24 tölkkii limsaa!"
Ihanaa otetta työhön - en tiedä oliko pestaaja vai pestatut tyytyväisempiä!
 
Oma nuorimmaiseni rakastaa pinkkiä, arvatkaa kuka noista:)