maanantai 3. elokuuta 2015

Valkiasuon kahakka


Sateisena iltana autoajelulla naapurikylän liepeillä. Näitä Suomen sodan kahakkapaikkoja  on yllättävän monta viiden kilometrin säteellä asuinpaikastani. Tällä kertaa pysähdymme  melko lähelle Kälviän eläinpuistoa, Peltokorventien ja Kivikrintinpolun risteyskohdassa. Paikka tunnetaan Valkiasuon kahakasta.


Ja näin kirjoitettiin Valkiasuon historiaa: Kenttävääpeli Spårelle annettiin tiedustelutehtäväksi selvittää, mitä venäläiset joukot tekivät Kälviällä. Niinpä hän siirtyi Himangalta Kohti Kälviän Hakuntia kolmenkymmenen miehen kanssa. Hakunnista ryhmä jatkoi kohti Riippaa, jonka seutuvilla venäläiset pitivät leiriään aivan likellä pitäjäntietä, Valkiasuon pellolla.

Venäläisten kerrotaan olleen aterioimassaan rauhassa leirissään, kun Spåre yllätti heidät täysin. Venäläiset havaittuaan Spåre hyökkäsi itse edeltä  kiviaidan yli karjaisten samalla käskyn miehilleen, jotka laukaisivat aseensa. Venäläiset ennättivät nopeasti vastaamaan tulitukseen,  mutta käsikähmähän siitä lopulta kehkeytyi, ja taisteltiin mies miestä vastaan.





Sota on raakaa. Spåre ryhtyi miekkailemaan venäläisen upseerin kanssa. Upseeri ei suostunut antautumaan vangiksi, ja niinpä Spåre iski upseerilta käden poikki kalvosimen kohdalta! Upseeri pääsi pakenemaan haavoittuneena ja Spåre otti haltuunsa upseerille kuuluneet hevosen ja varusteet.


Myös muut paikalla olleet venäläiset lähtivät lipettiin upseerinsa perään, osa paeten metsään, osa mennen tietä pitkin kohti Kokkolaa. Kälviälaiset talonpojat eivät halunneet hellittää vaan lähtivät takaa-ajoon. Metsäosuuksilla käytiin vielä kovia yhteenottoja.

Valkiasuon kahakka päättyi Spåren joukkojen ja talonpoikien voittoon. Sotasaaliina jäi kiinni kahdeksan vankia ja neljä hevosta. Lisäksi voittajien käsiin jäi kuormallinen miekkoja, satuloita sekä kiväärejä.


Kahakassa taistelussa menehtyneet venäläiset haudattiin Fästinki-nimisen peltoaukean nurkkaukseen. Nykyään seutu ei ole peltoa, vaan asuttua aluetta. Infotaulun takana on matala kivi, jonka juureen toukokuun  21. päivä vuonna 1808 kahakassa kaatuneet sotilaat haudattiin.    '


Tällä muistopaikalla muuten tuli ensimmäistä kertaa vastaan myös QR-koodi! Siellä se merkki oli kiinnitettynä infotaulun alalaitaan. Pakkohan sitä oli klikata. Siirryin Munzee-nimiselle sivustolle. Idea on hieman samantapaisen kuin geokätköilyssä jota olen  kesäisin nuorimmaisen kanssa puuhastellut.


LÄHTEET:

73000 päivää. Suomen sodan erikoisnumero. Tapahtumia Keski-Pohjanmaalta 200 vuoden takaa. K.H. Renlundin museo. 2008. Pdf-tiedosto. [https://www.kokkola.fi/palvelut/.../73%20000%20päivää.pdf] Luettu14..6.2015.

Suomen sotaan liittyvät paikat. [http://ww.kalvia.fi/kultt/Pelto/sotaan.htm] Luettu 14.6.2015.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti