Olen kasvanut pienestä siihen, että vanhempani kulkivat kesät ja syksyt marjastamassa. Aika usein me lapsetkin olimme reissuilla mukana. Ei aina niin aktiivisesti, mutta kuitenkin. Muistan eräänkin hillareissun Pohjois-Suomessa, kun notkuin siskon kanssa monta tuntia autossa sen aikaa, kun vanhemmat keräilivät useamman tunnin hilloja suolta. Jos ei kerran lähtenyt mukaan poimintaan, oli toinen vaihtoehto sitten odotella jupisematta autossa...
Nuorempana ajattelin, että marjojen poimimiseni jäi lapsuuteen. Vaan vähänpä sitä tietää. Nykyään jopa nautin siitä. Metsän hiljaisuus, luonnon tuoksut. Niissä on jotain, jota maaseudulla kasvaneena kaipaan.
Viimeiset vuodet olen kerännyt marjoja vanhemmilleni. Muutama ämpärillinen joka sorttia. Marjojen siivoamisen jätän aina vanhemmilleni, sillä olen todennut, että vanhuksille se on jopa terapeuttista. Kun ei enää itse pääse metsään, saa kuitenkin tehdä työtä, mistä pitää ja mitä vielä voi. Marjojen tuoksu, hypistely käsissä, roskien erottelu - ikänsä metsässä liikkuneille asioita, jotka pitävät arjessa kiinni.
Tykkäisin tarpoa metsässä yksikseni, mutta villi mielikuvitukseni kuulee joka puskan rapinassa vähintään karhun tai suden liikehdintää. Puolukkametsässä taannoin kun kävin ypöyksin, nappasin musaopen perusvarustuksiin kuuluvat kulkuset vyötäisille mukaan! Ei näkynyt hirvikärpästä suurempia metsän elikoita...Kollegani tosin kertoivat, että uusinta uutta on varustautua tuoksuvilla Wunder baumeilla metsään - eläimet karttavat hajua. Joten jos joskus törmäätte metsässä johonkin joulukuusta muistuttavaan liikkuvaan bling bling-olentoon, se saatan olla minä!
Syksyisen lokakuun sunnuntaina maanittelin nuorimmaiseni kaverikseni metsään. Suostui lähtemään, kun "somessa" oli kuulemma tylsää:)))
Pakkasin autoon pari ämpäriä ja vähän evästä. Poika lompsi suon laitaan ämpärinsä kanssa äärettömän hitain askelin. Istahti ensimmäiselle kivelle, joka tuli vastaan. Sinne jäi. Minä jatkoin kauemmas.
Äärettömän raskasta oli tarpoa märällä suolla. Mutta onneksi ilma oli aurinkoinen ja lämmin. Ei tarvinnut kädet kohmeessa poimia.
Hetken ajattelin, että huudan poikaa mukaan etäämmälle, mutta sitten tuumasin, että mitäs turhia. Tulkoon, jos tulee...
Reilu puoli tuntia myöhemmin näin 13-vuotiaan harppovan määrätietoisesti suota eteenpäin. Karpaloista viis - poika oli bongannut hirvitornin sadan metrin päästä. Kömpi tornin huipulle ämpäreineen ja eväineen. Siellä se sitten makoili lähes koko loppuajan. Harmitteli vain, kun jäi tyyny kotiin...Ensin ajattelin älähtää, mutta sitten oivalsin, että kukin nauttii omalla laillaan. Pääasia, että sain seuralaisen metsään mukaan.:)
Marjoja oli aika mukavasti, tosin hyvin haasteellisissa paikoissa. Karpalot löytyivät hieman korkeammilta mättäiltä sankan heinikon keskeltä.
Illansuussa kuskasimme marjat vanhemmilleni. Poikakin änkesi mukaan 41 kerätyn (!) marjansa kanssa. Vanhempani tuputtivat tuttuun tapaansa rahaa saamistaan marjoista, mutta kieltäydyin vastaanottamasta. Pojalle kuitenkin lopulta sujauttivat parikymppisen vaivihkaa, kun olivat niin onnellisia marjoista. Tiesivät, että hän ei rahoista kieltäydy...
Kotona esitin pojalle laskelman, että hänellä on taatusti Suomen kalleimmat marjat -50 snt/kappale:)))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti