sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Juhannus kuvina

Kesäkö on jo ohi? Niinhän sitä tavataan sanoa, kun juhannus on ohitse...Mutta uskotaan ja toivotaan, että lämpöiset kesäpäivät hellivät meitä vielä moneen, moneen kertaan. Jaakko kylmine kivineen saa luvan pysyä kaukana vielä...

Juhannus on ollut herttainen vai miten jossain laulussa laulettiinkaan. Olemme istuneet lähimpien kanssa altaan äärellä, grillailleet, kuunnelleet radiota, saunoneet, uineet, kalastelleet...

Verrattuna viime juhannukseen jotain eroa- tänä vuonna en käyttänyt villasukkia sandaaleissa:) Tässä alla  pieni kuvasaldo tämän vuoden juhannuksesta.


Meidän juhannusvalmistelut alkavat tästä. Kai vanhempi väki muistaa vielä entisajan nostalgiset juhannukset, kun limsakori oli aitassa ja sieltä sai hakea pullon...Olemme ylläpitäneet perinnettä siitä lähtien, kun pojat ovat olleet pieniä. Näitä hellyyttäviä,  pieniä lasilimsapulloja löytyy vielä Kälviältä:)

                                  
Juhannuskoivut, tietysti. Poika haki nämä siipan veljen pellonpientareelta.

                                    

Juhannus ja lippu. Netistä luin artikkelin, että liputus yksityistalouksissa vähenee...No,  vielä riittää täällä sen verran puhtia, että yksi lippu saadaan ylös hilattua.  Meidän lipputanko ostettiin muuten kauan, kauan sitten saaduilla kihlajaisrahoilla. Piti ostaa taulu, muttei koskaan pääsy siipan kanssa yksimielisyyteen taulusta.  Tämä oli jonkinlainen kompromissi. No, menee se näinkin...



Aattoiltana kodin  viereisillä pelloilla  oli uskomattoman kaunista.

 
Tässä perinteinen juhannustraditioni. Joo, älkää säikähtäkö, en juurikaan kirmaile kesäyössä nakuna pelloilla. Sen sijaan etsin radiosta juhannuskanavan;  toivekonserttia tai jotain muuta yhtä rentoa. Ihmisten soittelua ohjelmaan kesäiltana on ihana kuunnella.  Juhannukseeni kuuluu musiikki. Ne perinteiset kappaleet on vain kuultava...Siinä samalla istuskelen terassilla ja lilluttelen varpaita itse tekemässäni yrttikylvyssä. Kukat sun muut poimin senhetkisen mielentilan mukaan ojanpientareilta. Tänä vuonna kylpyni sisälsi mm. merisuolaa, mesimarjaa, niittyleinikkiä, koiranputkea, hiirenvirnaa, timoteitä, koivunoksia... Lopuksi uusi lakka kynsiin. Kuvassa tosin vielä vanha väri.
 
                                     
 
Juhannuspäivän tärkein urakka on kuitenkin puusaunan lämmittäminen. Poika kantoi  uuraasti pökköä pesään. Meidän kiuas on valmis vasta, kun se on sammunut monen tunnin lämmittämisen jälkeen.  Sitten se säilyttää lämpönsä koko illan. Uimareita taisi altaassamme piipahtaa illan aikana reilut  parisenkymmentä. Oli omaa väkeä, nuorimmaisen kavereita löylystä nauttien ja loppuillasta jopa naapurin pojan biletysporukkaa täysin riemuin:))) Hyvin mahtui.




Juhannuspäivänä heti sateen lakattua lähdimme merelle. Siellä oli  hartaan tyyntä, lähes uskomaton rauha lipui vedessä. Oli vaikea erottaa, missä loppui meri, missä alkoi taivas. Niin kaunista. Huomaan rauhoittuvani jälleen kerran luonnossa.

Illan hiljaisuudessa laskimme kokonaista kolme verkkopunkallista siikaverkkoja Pohjanpauhaan. Merimetsot kirkuivat, lokit ja tiirat kiertelivät kalojen toivossa ympärillämme.  Etäämpänä uiskenteli lintupoikue. Emo leikki siipirikkoa, poikaset sukeltelivat piiloon, kun lähestyimme. Tuntuu uskomattomalta, miten emo tuon kaiken opettaa poikasilleen.







Ilta vaipui kohti yötä. Linnut kävivät uinumaan. Taivaanrannassa näkyi huvijahti. Muuten ei yhtään ketään. Merellä ymmärtää hyvin äärettömyyden ja ikuisuuden...






Tänään aamulla on verkot koettu. Kohtalainen saalis. Sellainen sopiva. Siippa savusti siikoja innoissaan.

                               

Ja sitten se paras hetki - kalat ovat valmiit...niissä maistuu kesä!


 

torstai 23. kesäkuuta 2016

Iloa ja surua (henkilökohtainen vuodatus)

Siippa kysäisi mennä viikolla, että kun taannoin blogin otsikko oli lomaa ja juhlaa, niin mikähän on seuraava otsake. Sen kummempaa ajattelematta tokaisin, että vaikkapa "iloa ja surua," kun olin juuri nauttinut laivaristeilystä ja heti sen jälkeen särkenyt auton vaihdelaatikon (joo, hallitsen kaiken tällaisen...)... Se siitä nyt sitten tulikin, vaikken silloin vielä sitä oikeasti tiennyt.
 
Tämä vuosi on vasta hädin tuskin puolessa ja perhepiirissämme on urakoitu  sairaalareissuilla uudenvuodenaatosta alkaen. Ensin pakersin isän kanssa sairaalassa uudenvuoden ohi rakettien räiskyessä. Sitten siippa  - ja oikein vielä kovimman kautta; yli kaksi kuukautta sairaalassa Kokkolan ja  Oulun teho-osastoja myöten.  Ja lopulta appi.. Hän, joka vielä viikko sitten sanoi elävänsä sata vuotiaaksi. Elämän käsikirjoitus  on siitä outo, ettei sitä voi lukea etukäteen. Yöllä vain soi puhelin ja rakas, niin rakas appeni, oli äkillisesti menehtynyt.  Emme ennättäneet häntä hyvästellä.

 
Mutta se ilo. Se tuli eilen kesätuulen mukana. Siippa sai lääkäriltä hyviä uutisia monen pimeän kuukauden jälkeen. Meillä tarvitaan happilaitteita enää rasituksessa!  Tämän tiedon saatuaan siippa säntäsi grillaamaan kesän ensimmäistä makkaraa. Happilaitteiden kanssa kun avotulen lähellä liikkuminen on kiellettyä...  Ehkä meillä sittenkin saadaan syksyn pimeinä iltoina myös takka vielä roihuamaan ja joulun lähestyessä sytytettyä myös muutama kynttilä:) Niin  - ja nyt jussina puusauna, jess!


Juhannusta vietetään tuttuun tapaan kotosalla. Sen verran satelee, että tässä on vain  tuijoteltu telkkua viltti varpailla ja odoteltu poutaantumista. Josko päästäisiin vielä illaksi merelle, kun vähän lakkaisi ripottelemasta. Uimaan aion  myös vielä. Olen uinut joka ilta. Sellainen koko kehon  viileä lataus on aina paikallaan:)

Hyvää juhannusta!

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Kesäläksynä kasvio

Hei, moniko lukijoista muistaa kasviot? Ne, joita tuskan hiki otsalla keräiltiin, prässäiltiin ja teipattiin kesäaikoina? Minulla on muistikuvissa isäni  siisti kasvio, joka oli tallessa vielä lapsuuskotini vintillä, kun olin pikkutyttö. Kasvio oli A3-kokoa, mustakantinen ja kannessa luki kultakirjaimin "Herbaario." Kasvien nimet oli kauniisti kirjoitettu musteella.  Kannet oli sidottavissa kiinni mustalla nauhalla.  Muistan pikkutyttönä selailleeni sitä. Sitten se katosi. Varmaan joku viskasi sen  jossain vaiheessa merkityksettömänä roskiin. Harmi...

Oma kouluaikani sujui ilman kasvion keräämistä. Vaan molemmilla  lapsillani kasvion kerääminen on ollut ajankohtainen kesällä ennen 8. luokan alkua.

Oikeastaan innostuin esikoisen kanssa aikoinaan kasvion keräämisestä. Silloin annettu kasvilista oli huiman pitkä ja etukäteen tuntui, ettei hommasta koskaan voisi tulla valmista. Vaan selätimme kuin selätimmekin kasvit kunnialla. Poika taisi lopulta saada kokoon lähes kaikki listan kasvit. Pari sammalta tosin vaihtoi  keskenään mystisesti nimeä. Sen sijaan opettajakaan ei pystynyt analysoimaan, oliko poimimamme kasvi luhta- vai tupasvilla.

Myönnän, pari kertaa haukoin kesän valumista ohi, kun nuorimmaiseni kevään korvilla toi repussaan kasvionteko-ohjeet. Ensi muistikuva aikaisemmasta kasvienkeruusta oli yhteen sanaan pelkistettynä "työläs." Vaan hommaan, hei!  Nuorimaiselleni olin nimittäin uhonnut jo muutaman vuoden ajan, että odotahan vaan, kun tulee aika kerätä kasviota. Silloin otetaan siitä kunnon kesäurakka. Poika tosin koitti jurputtaa, eikö isonveljen kasviota mitenkään voisi hyödyntää. Tai että kaverikin voisi myydä oman kasvionsa kympillä...Ehei, poikakin tiesi, että äiti ei ainakaan anna tässä periksi ja alistui kohtalonsa...Lupasin pojalle heittäytyä keruukaveriksi - homma käy näin vähän vaivattomammin ja mielekkäämmin. Tämä on varmaan sitä laatuaikaa!



Liikun paljon luonnossa. Kasvion kerääminen on mainio tapa oppia tuntemaan kasveja paremmin nimeltä. Myös minulle sinä ohessa! Ja juu - myönnän, että minulla on myös oma lehmä ojassa. En pidä yksi metsässä kulkemisesta: kerrankin  saan hyvällä syyllä kaverin metsään ja rannoille mukaan. Samalla saan itselleni luontokuvia, joista pidä paljon. Niin, ja poikakin saa lenkkeilyä:)

Aikaisemmasta kasvien keruusta jäi mieleen, että homma kannattaa aloittaa ajoissa. Suurin osa kasveista kukkii alkukesästä. Olisi toivottavaa, että kasvit kerättäisiin kukkimisvaiheessa. Se tuo hommaan oman lisänsä...

Ja ei kun härkää sarvista! Aloitamme listan helpoimmista - puista.  Tervaleppä, harmaaleppä. Totean, että parasta hurauttaa meren rantaan. Sieltä ne löytyvätkin. Haapa on haasteellisempi.  Ärsyttää, kun vieressä komeilee kaunisrunkoisia  haapoja, jossa ei ole toukokuun lopussa vielä lehden lehteä. Pakko siirtää tämä myöhemmäksi.
 


Huruutamme kotiin innosta pinkeänä. Ensimmäisellä reissulla saaliiksi saadaan kymmenkunta kasvia. Tarkempi ohjeistuksen tutkiskelu osoittaa, että alku on hankala, sillä vielä 14 kerättyä kasvia antaa listan mukaan arvosanaksi nelosen! Totean vähän suivaantuneena, että aloitusrimaa pitäisi saada mielekkäämmäksi. Miksi kerätä 14 kasvia ja saada nelonen, kun saman voi saada keräämättä yhtään kasvia? Lyhytjännitteisimmillä homma kuivuu kasaan tässä vaiheessa.
 
Kotona  kasvion kanssa värkkääminen on vähän tympeää. Täytyy asetella kasvi siististi lehden väliin, pistää pariksi viikoksi painon alle ja tallettaa poimimistiedot. Sitten vasta teippaillaan paperille ja kiinnitetään kansioon.  Eli saman kasvin kimpussa vierähtää viikko jos toinenkin, ennen kuin kasvit ovat siististi kansien välissä.


Kasveilla on kauniita nimiä. Pojan listassa nimet on itse asiassa mainittu sekä ruotsiksi, latinaksi että suomeksi.

Renfana, skägglav, setpors, kråkklöver...

Chrysanthemum vulgare, Usnea hirta, Ledum palustre, Comarurum palustre...

Pietaryrtti, tupsunaava, suopursu, kurjenjalka...


Tuulisena päivänä lähdetään pojan kanssa jälleen pyyntiin. Tällä kertaa suuntaamme pienen metsälammen rannalle. Äidin vaisto sanoo, että sieltä löytyy useampi listan kasvi.



Säävalinta on nappisuoritus. Ei hyttysen hyttystä! Sen sijaan ympärillä on niin kaunista, että poikakin  istahtaa kiireettömänä katselemaan...Tänne jos minne pitäisi tuoda ulkomaalaisia turisteja elämysvaellukselle juuri tähän vuodenaikaan! Maisema on kuin sadusta!





Pian auton takakontti pullistellee suota. On suopursua, sammaleita, jäkäliä, naavaa, karpaloa,  lakkaa, vehkaa, tupasvillaa ja variksenmarjaa...Olemme tulokseen enemmän kuin tyytyväisiä, vaikkakin osa sammaleista paljastuu  tarkemmassa tarkastelussa listan ulkopuolisiksi.


Kotona käymme läpi jok`ikisen, tutunkin, kasvin. Tässä alla  tunnistuksessa variksenmarja. Jäävätpähän nimet ja yksityiskohdat paremmin mieleen.


Koossa on 27/50 kasvia. Uurastustamme ei juurikaan palkita, sillä open lista näyttää arvosanaksi  vasta 6½. Eli lisää on löydettävä.
 


Osa kasveista löytyy vaivattomasti. Niittyleinikkipelto, josta on   helppo taittaa  pari keltakukkaa, löytyy lähistöltä. Valistan samalla poikaa, että lehmät eivät syö  niittyleinikkiä, koska se on myrkyllinen. Kotipihasta löydämme pihatatarin. Jopas osaa olla vaatimattoman näköinen...

Vielä on kesää jäljellä.. Muutama kasvin poimiminen jätetään suosista  koulun alkuun. Pietaryrtti löydetään sitten, kun on nappikukkien aika.:) Mutta kyllä tästä projektista vielä hyvä tulee!

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Lomaa ja juhlaa

Lomalomaloma, jee!
 
Nyt jos koskaan loma on paikallaan. Takana on aika rankka alkuvuosi. Minun työssäni loma alkaa aina juhlaan huipentuen. Mikä olisikaan mahtavampaa ja konkreettisempaa: lapsia kiiltonahkakengissään, hameen helmat heiluen ja rusetit keikkuen, kauniita lauluja laulellen. Kevään juhla kulminoituu vihreissä puissa, lämmössä ja auringonpaisteessa.
 
Ennen ja jälkeen kevätjuhlan rehkin toden teolla siskontytön lakkiaisiin voileipäkakkuja duunaillen. Lauantai oli muutoinkin enemmän kuin kiireinen. Ensin töihin. Sitten kakkujen koristeluun ja niiden  paikalleen kuljettamisen jälkeen pikapikaa ensin kummipojan lakkiaisiin. Loppupäivä meni sitten toisissa juhlissa. Sukulaisia (siis minun todella pientä sukuani...) oli ihana tavata. Kaikki asuvat liian  kaukana, jotta tulisi tavattua usein.
 
 
 
Juhlissa oli iloinen mieli. Koulua oli käyty tosissaan ja palkintona olikin  hienot todistukset. Siskontyttö on kyllä nähnyt vaivaa todistustensa eteen...Nyt oli aika juhlia ja katsoa eteenpäin. Kirjoitusten aikaan kerroin hänelle, kuinka huoleton koululainen tätinsä aikoinaan oli. Tyttö katsoi hämmästyneenä...Sain takaisin lohduttavan toteamuksen "Tiedän, että olisit kyllä pystynyt parempaankin.":/  Mutta iloitaan nyt siitä ainakin, että suvun nuorempi vesa on oivaltanut vähän tätiänsä aikaisemmin opiskelun hienouden.
 

 
Onpa tylsän yksioikoiset numerorivit:)))
 
 
Toivotaan, että jokainen nuori opintietään nyt  pian aloitteleva löytää sen oman, itselle parhaimman paikan  niin opinnoissaan kuin elämässään.
 
 
Suven suloista kesää!