lauantai 12. marraskuuta 2016

Talviaurinko paistaa....

Talviaurinko paistaa ja lämmittää! Näin ajattelin ensimmäiseksi tänä aamuna, kun heräsin viikonlopun aamuun. En ole liikkunut ulkosalla oikeastaan pakollista enempää useampaan viikkoon, kun olo on ollut tukkoinen ja yskäinen ja kaikkea muuta kuin fresh. Siksi ikkunan läpi nähty aurinko sulatti varmaan ajatukseni.

Kunnon pakkasjakso marraskuun alkuun tuntuu luissa ja ytimissä. Ulkokoiristamme on se ilo, että kun heille joutuu päivittäin vaihtamaan jäätyneen veden tilalle uutta, saa pihan täyteen jäälyhtyjä:) Siippa oli kerännyt niitä minulle  kiviaidan reunuksen täyteen. En ollut uskoa silmiäni, kun joku päivä näin! Niinpä äsken kiikutin kahdeksaan jäälyhtyyn lisää valoa. Loistakoon siellä nyt jo kilpaa auringon kanssa. Kyllä päivä kuitenkin kohta jo hämärtyy, ja silloin valomeri onkin jo valmiina loistamaan illan pimeydessä.



Vaikka viikko on ollut hyvin kiireinen ja raskas, mahtuu siihen lisääkin aurinkoja! Siippa lähtee ihan pian työkokeiluun vakituiseen  työpaikkaansa. Oikeasti enemmän kuin mahtavaa.   Mutta opetus taas, että kun  tarpeeksi motiivia ja halua  löytyy, niin ihmeitäkin voi tapahtua.



Kuten sanottu;  raskas viikko takana, kun olen puolikuntoisena pörrännyt töissä. Mutta hei - ihan paras työ mulla.:))) Eräs poikaoppilaani pohti luokassa ääneen näin:

"Aattele, ope. Sää voisit tulla tänne kouluun töihin ja kirjottaa aamulla taulun täyteen tehtäviä valmiiks ja sit vaan sanoisit että tehkää siitä ja saisit itte vaan pelata kännykällä koko päivän kaikkia pelejä siinä, kun me tehtäis töitä. Aattele kun olis helppo työ ja sais hyvää palkkaa. Mikset sä vaan tee niin?"

Pisti jo itsenikin miettimään, että olenpa tosiaan tyhmä, kun  en ole tätä itse oivaltanut:/ Mutta sitten... heti tämän lausahduksen perään saamani suloinen kirje luokkani  toiselta oppilaalta sai minut niin hyvälle tuulelle, että tällä kertaa en kykene kirjoittamaan mitään tätä syvällisempää.


Ensi viikolla täytyy tämänkin "aurigkon " varmaan panostaa vielä isoihin ja pieniin kirjaimiin sekä ng-äänteeseen:)))

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti