lauantai 27. toukokuuta 2017

Suntin venevajoilla

Kerrankin olin tapahtumassa ihan varmasti ensimmäisenä paikalla! Nimittäin ulkomuistista lähdin mainostettuun tapahtumaan, ja olin  kivat 8 päivää etuajassa! No, reippaan viikon päästä sitten vain uusi lähtö. Ja ilmakin suosi! Yksi ainut kevään lämpimistä päivistä sattui juuri hyvään saumaan.


Suntin varren loppupäässä on kulttuurihistoriallisesti arvokas ja  hyvin säilynyt, idyllinen venevaja-alue. Siellä oli avoimet ovet. Itse asiassa tapahtuma liittyi Suomi 100-tapahtumiin: "Venevajat 100 vuotta-avoimet ovet Halkokarin venevajoilla 21.5.-17.

Innosta hihkuen teputtelin paikalle, sillä muisto  monen vuoden takaisesta Suntin venevajojen luona kävelystä jäi  aikoinaan lähtemättömästi mieleeni. Hienoa, että tämän alueen näkyvyyttä nostetaan nyt Kokkolassa!

Suntinrannalla on noin sata säilynyttä venevajaa. Vanhimmat vuodelta 1883.

Oli mielenkiintoista kurkistella useisiin avoimiin oviin, joista aukeni tyystin merihenkisten venevajojen omistajien oma maailma.

Suntinrannan venehuoneet ry on tehnyt kovasti töitä kohottaakseen aluetta esille. Siinä on onnistuttukin! Esimerkiksi vajoen seiniin on naulattu taulut, jossa on kuva kustakin venevajasta sekä tiedot vajojen omistajista entisajoista nykyisiin omistajiin.


Alueeseen liittyy paljon tarinoitakin. Kerrotaan, että eräs venevaja aikoinaan maalattiin valaanrasvalla ja yllätys olikin melkoinen, kun se muuttui siniseksi!

Tiedetään myös, että Maria Åkerblom -niminen menneisyyden lehtiin itsensä kirjoittanut nainen   liittyy venevajojen historiaan, mutta siitä myöhemmin erillisen päivityksen verran!












Yllä: Kaj Jämsä musisoimassa. 


Ihmiset olivat ihanan kiireettömiä. Oli myös kiva, ettei tapahtuma ollut liian kaupallinen. Se mahdollisti vapaan kiertelyn vajojen ympärillä. Siellä täällä oli muutamia kirppis- tai tuotekojuja, paloauton esittelyä sun muuta. 




AjanKaiku - piikatytöt Ottilia ja Iita,  esitti mukavan esityksen pitkin venevajojen kujaa. Esitys kesti vartin verran ja sieppasi mukaansa. Hyvä tapa tuoda roolien avulla paikallishistoriaa esille keveällä tavalla, mutta kuitenkin siinä ohessa myös faktatietoa tarjoten!




Venevajoja on myös muutama väylän toisella puolella.



Ihanaa nähdä vajan läpi veteen! Aivan kuin venevajan läpi kulkiessa avautuisi väylä ihan omaan maailmaansa! Jos olisin vajan omistaja, varmaan  tälläisin itseni kiireettömänä kesäpäivänä istumaan oviaukkoon. Istuisin äänettömästi  katveessa ja  sieltä sitten ihastelisin kaikkea ohitse  lipuvaa...



Monta vajaa on kunnostettu siistiksi.  Hyvä juttu, että pidetään alueen  tulevaisuudestakin huolta!


Jatkuvasti on kunnostustyötä käynnissä.


Kävelen erään vajan taakse. Siellä on pieni, kapea laituri. Muutama astinlauta puuttuu. Kestääköhän?

Kuvailen alkukeväistä maisemaa laiturinnokalta kohti Sunttia - molempiin suuntiin. Vaikka puissa ei vielä ole lehtiä, tuntuu kuin kesä olisi juuri saapumassa. Sunttiko ruma?

   



Ihanasti erään katon  huovan läpi pilkottaa vanha pärekatto...


Venevaja on varmaan onnellisten ihmisten paikka. Ei voi olla pahalla päällä täällä...



Täällä saa omistautua harrastuksensa ääressä!






LÄHTEET: Halkokarin, rannan ja alueen  kehittäminen. Historiaa. [https://halkokarinranta.wordpress.com/historiaa/] Luettu 25.5.2017.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti