sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Lankalauantaina

 
Pääsiäistä on tullut vietettyä pohjalaisittain perinteiseen tyyliin. Aamupäivällä trullit kiertelivät talosta taloon. Omasta talostamekin vielä yksi trulli lähti pääsiäiskirjeineen ja trullikamppeineen kiertelemään ovelta ovelle...Niin, pohjanmaalla tosiaankin virpomista harrastetaan vasta lankalauantaina, vaikka suurimmassa osassa Suomea virvotaankin jo Palmusunnuntaina. 
 
Suomalaiseen pääsiäiseen liittyy hyvin paljon vanhoja tapoja ja uskomuksia. Osa niistä tulee jopa pakanuuden ajoilta saakka. Tavoissa ja kansanuskomuksissa on nähtävissä selkeää kaksijakoisuutta; hyvä ja paha, pimeys ja valkeus kilvoittelevat keskenään.
 
 
 
 
 
Viikon varrella pihapiiristä on kerätty risuja. Kotoa kaadettiin yksi puu pihaa varjostamasta ja kertyneet oksat kiikutettiin peltoaukealle kottikärryllä. Pieni kokko riittää meidän naapurustolle perinteisesti. Mitään massiivista ei edes haikailtu...
 
 
 
Isompiakin kokkoja seudulla oli tarjolla. Päivällä ajelimme Rödsön kylän kokon ohitse. Oksia oli lastattu hiiapilla korkeuksiin...Lisäksi kokkoja löytyi ainakin Mesilästä ja Halkokarilta.
 

 
Meidän seudulla kokkoja ei poltella juhannuksena. Pohjanmaalla esiintyvä pääsiäiskokkojen polttaminen on pakanallinen jäänne, jolla uskottiin karkoitettavan pahoja henkiä ja noitia, trulleja.

Ajatuksena oli, että noidat tekevät työtä pimeässä -valoa ne pelkäävät. Noitia ajateltiin olevan liikkeellä eniten juuri pääsiäisyönä. Sen vuoksi sytytettiin kokkoja; mitä korkeampia, sen parempi.

Perinteisesti risujen kokoaminen on ollut lasten työtä. Tästä tavasta ainakin meillä on edelleen pidetty kiinni -pojankepelit rakastavat kokon kasaamista...

 
 
 
Oma pieni kokkomme sytytettiin illan hämärtyessä. Tänä vuona sytytys kävi kuin tanssi ja sääkin oli tuuleton.
 
 
 
Aikansa tulta kohennettuaan lapset haluavat päästä nopeasti grillaamaan perinteiset makkarat puskista katkaistujen keppien päässä kokon hiipuvalle hiillokselle...:)
 

 
 
Kaunis on hämärtyvän illan ja vahvan valon kontrasti!
 


 
 
 
LÄHTEET:Wiirilinna: Pääsiäiskokkojen ja trullien aikaan. [http://lib.kokkola.fi/wiirilinna/trullien.htm] Luettu 31.03.2013.

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Isokosken laavulla talvella

 
 
Tänään jatkamme hiihtoretkeä.  Äijäsaaren  laavulta lähdimme hiihtelemään Isokosken laavulle. Ruotsinkieliset tuntevat paikan nimellä Storfors.
 
 
 
Matka seuraa edelleen melko pitkästi Perhonjoen vartta puikkelehtien puiden lomassa. Ladun varressa on useassa kohdassa opasteita, joista pystyy hahmottamaan hyvin etäisyydet.

 
Joen vartta kulkiessa latupohja menee välillä korkealla penkereellä, joka on tehty kevättulvien varalta. Joissakin kohdissa on vierekkäin kaksi latu-uraa.


Isokosken kotaa voisi kutsua lähes Roomaksi, sillä eikös kaikki tiet vanhan sanonan mukaan johda Roomaan... Sama juttu näyttää olevan tämän kodan kanssa, sillä sinne on mahdollista matkata montaa eri reittiä kulkien. Opastettuja lähtöpisteitä reitille on Vessissä, Vitsarissa, Köykärinmäen ulkoilukeskuksessa sekä Lahnakoskella.

Hakkuuaukon reunamilta häämöttää jo kota, jos tietää tarkasti katsoa...






Kota on vanhan voimalaitosraunion läheisyydessä. Käveleskelimme raunioiden ympärystössä.



Raunion alla näkyi hieman sulaa vettä ja kun tarkemmin katselimme, huomasimme saukon jäljet, jotka johtivat sulaan veteen!




Seutu on kesäaikaan hyvin reheväkasvuista.

Piha-alueen opastauluista selviää, että seudulla voi tavata kesäisin  useita harvinaisia kasvilajeja. Myös liito-oravia on alueelta bongattu.



Meidän pistäytyessä kodalla paikalla oli nuori neitonen koiransa kanssa retkellä. Neito hakkasi innokkaasti halkoja...
 


Tässä itse kota, jossa on myös tulisija ja penkit. 




 Ja tietysti vieraskirja:)




Kodan pihassa on tulentekopaikka ja  puupenkit....


Pihapiirissä on myös puulato ja hyyskä.



Paluumatka sujui auvoisasti. Silloin tällöin tuli vastaan vielä muita hiihtäjiä, vaikka oli jo myöhäinen iltapäivä. Kivaasinänsä, että ladulla vastaantulet lähes poikkeuksetta tervehtivät:)

Loppumatka sujui keveästi Perhonjoen jäällä hiihtäen.



LÄHTEET: Kokkolan ulkoilureitit [http://tekninen.kokkola.fi/kaupunkiymparisto/ymparisto/ulkoilureitit/taukopaikat/index.asp?p=kodatjakotukset] Luettu 30.03.2013.

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Äijansaaren kodalla hiihtelemässä

Aurinkoisena talvipäivänä intouduimme perheporukassa hiihtoretkelle.
 
Tällä kertaa kerron hiihtoreissumme alkumatkasta. Loppumatka jää seuraavaan blogipäivitykseen...
 
Lähdimme liikkeelle kotoa autolla ja huruuttelimme  parin kilometrin päähän metsäautotietä pitkin lähelle Perhonjokea ja aikaisemmin bloggaillessa mainittua Rimmin  rautatiesiltaa sivuten.  Sieltä oioimme Perhonjoen ylitse varsinaiselle latupohjalle joenvarren toiselle puolelle. Tähän aikaan vuodesta jäällä vielä tohti liikkua, kevättä kohti saa olla varovaisempi...



Varsinaiselle ladulle on virallisempiakin aloituspaikoja,  esimerkiksi  lähimpää  ladulle pääsee Vittsarin koulun vierestä, läheltä Suomen sodan muistomerkkiä.
 
Latu on moottorikelkkapohjalle tehty. Selvästi huomasi, että kevättä on  ilmassa, sillä joissakin kohdin ladulle oli jo ilmaantunut pihkaisia puiden neulasia, jotka innokkaasti yrittivät tarttua suksien pohjiin.


                


Äijäsaaren kodalle oli hyvin lyhyt matka lähtöpisteestämme. Aloitamastamme paikasta ehkä kilometrin verran. Varsinaisesta hiihtoladusta poikettiin sivummalle  opasteiden mukaisesti viitisenkymmentä metriä.


 
              


Tarkempaa kodan rakentamisaikaa minulla ei ole tiedossa, mutta olemme hiihdelleet alueella jokunen vuosi aikaisemmin ja silloin kyseistä rakennelmaa  ei paikalla vielä ollut.
 
Vaikka nyt olimmekin hiihtäen liikkeellä, on reitillä mahdollista kulkea lumettomaankin aikaan, sillä kota sijaitee ympärivuotisen ulkoilureitin varrella.

Tässä vielä navigoijille tarkempi osoite:

N63º49.97’ E23°15,62’


                   
Äijänsaaren kota sijaitsee Perhonjoen rannan lähetyvillä. Kodassa on penkit sekä keskellä kotaa tulisija.



Polttopuitakin näkyi olevan kodan sisällä kiitettävästi pilkottuina.




Rannan läheisyydessä on samoin  tulentekopaikka sekä istuinpenkit. Myös uudehko puuhyyskä näytti olevan kodan lähettyvillä.


 

 
Kota lienee kiva taukopaikka kalastajille, melojille ja tietysti muillekin kulkijoille. Joen rannassa on kesäaikaan suuria ruohoja ja pohja on kivikkoinen. Seuralaiseni kiinnittivät reissulla huomiota  ympäristöön ja sen menneisyyteen. Tarkemmin tietoa etsiessäni tuli vastaan asia, että Äijänsaaressa on 1700-luvulla ollut peräti kolme myllyä sen aikaisten isojakokarttojen mukaan - yksi näistä on mainittu pappilan myllynä.


                    

Sain myös selvyyden, miksi paikkaa kutsutaan saareksi. Äijänsaari oli  nimittäin vielä 1700-luvun loppupuolella saari Perhonjoen länsipuolella! Äijästä nimen yhteydessä sen sijaan ei ole aavistustakaan - varmaan jonkun sortin äijän mukaan nimetty kuitenkin.:) Saaren voi vielä nykyäänkin tunnistaa maastossa ympäristöstään hieman korkeampana alueena, joka on  n. 550 m pitkä ja enimmillään  180 metriä leveä.

Hihtoretki jatkui auringonpaisteen siivittämänä kodalta eteenpäin, siitä lisää myöhemmin...


 
 LÄHTEET:Äijänsaari. Mahdollinen muinaisjäännös. [http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjreki/read/asp/r_kohde_det1.aspx?KOHDE_ID=1000010119] Luettu 19.3.2013.

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Valtakunnalliset sukututkimuspäivät Kokkolassa

Tämän viikonlopun paikallisiin tapahtumiin kuuluu ensimmäistä kertaa Kokkolassa järjestettävät valtakunnalliset sukututkimuspäivät 15.-17.3.2013. Itse ennätin  paikalle vasta lauantai-iltapäivänä, joten avajaisjuhlallisuudet jäivät osaltani tällä kertaa väliin...



Väkeä tuntui iltapäivän tunteinakin olevan mukavasti paikalla.


 
Eri sukututkimusyhdistysten pöytiä oli kiva kierrellä.

 
Paljon aiheeseen liittyvää oli tarjolla...

 
Osallistuin iltapäivän  tuntina HuK Elisabeth Uschanovin luentoon "Siirolaisrekisteri ja Kokkolan maistraatin passiluettelot."
 
 
 
 
 
Kokkolan  luettelot ovatkin yllättävän runsaat. Moni muuallakin asunut on anonut amerikkaan menoa varten  passinsa Kokkolasta...



Aikoinaan passit anottiin vasta juuri ennen tulevaa matkaa. Turhia passeja ei hankittu.Tämän vuoden aikana siirtolaisarkiston tietokantoihin on luvassa paljon täydennyksiä filmauksina...

 
Myöhemin osallistuin vielä tutustumiskäyntiin Roosin taloon. Talo tunnetaan nykyisin K.H. Renlundin museona. Alla oleva kuva on huoneesta, joka aikoinaan kunnostettiin, kun itse keisari Aleksanteri I vieraili Kokkolassa 1819. Suunnitellun yöpymisen sijaan  keisari tosiasiassa viivähti talossa vain puoli tuntia...
 
 
 
 
Museossa oli tällä hetkellä esillä "Rakkaudesta taiteeseen - kuvataidetta mesenaattien kokoelmista", kiertonäyttely.
 
 
Matka jatkui Kruununvoudintalolle. Talo on rakennettu 1670-luvulla Kokkolan vapaaherrakunnan kruununvouti Christian Willinghusenin virka- ja asuintaloksi. 
 

 

 
Vierailijajoukko sai tutustumiskierroksen lomassa nauttia kahvia sun muuta...

 
Hieno päivä etenkin tällaiselle historiafriikille! Pääsin juttelemaan useampien sukuyhdistysten tyyppien kanssa ja kotiinviemisiksikin tuli mukaan useampi kirja...


 

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Hiihtoretkellä merellä autiotupaa kohti




   
Kaunis kevättalvinen ja aurinkoinen sää innoitti laittamaan sukset jalkaan. Viikonlopun hiihtoretken kohteeksi valikoitui suuri Poroluodon saari merellä.
 
Poroluoto on kaunis saari, jonka ympäristössä tulee kesäaikaan usein veneiltyä.

Saari kuuluu kokonaisuudessaan Kokkolan saariston Natura 2000 –alueeseen.  Erityiset luonnonsujelualueet on alempana olevaan karttakuvaan merkitty vihreällä.
 
Saarella on muutamia yksityiskäytössä olevia  mökkejä. Lisäksi saaren pohjoispäässä on Kokkolan kaupungin omistama autiotupa, jossa liikkuu paljon retkeilijöitä sekä kesä- että talviaikana. Siitä kirjoittelen joskus tuonnenpana.
 
Tällä kertaa käyntikohteeksi valikoitui paikka, joka ei liene kovin suuren ihmisjoukon tietoisuudessa. Ainakaan vieraskirjamerkintöjen perusteella...
 
Reissuun lähdettiin Päiväniemen suunnalta. Merellä on nyt tavanomaista vaivattomampaa liikkua, sillä ohut hankipeite jäällä on kovaa ja kantavaa. Paikoin näkyy puhdasta jäätäkin ilman lumipeitettä. Varsinaista latua reitillämme ei siis ollut, hiihtelimme sieltä mistä mieli teki...
 
Menomatkalla oli kovahko vastatuuli. Kiittelin mielessäni mukaan ottamaani kypärälakkia, jonka kaivoin korvia suojaamaan heti alkumatkasta. Tuulet merellä ovat usein hyisen raakoja.
 
Jossain rantamaisemissa lauleskeli kevättä odottavia lintusia, etäänpää kuului vaimeaa moottorisahan pörinää. Kauempana jäällä näkyi miehiä moottorikelkkoineen pyydyksiä kokemassa.
 
 
Merellä yllättää aina äärettömyyden tunne. Kaukaisuuteen tuijottelussa on jotain sanoin kuvaamatonta.

 
Saavuimme autiotuvalle johtavaan rantaan. Kesäisin olemme usein veneellä ajelleet samaiselle kohdalle ja uineet täällä, sillä rantapohja on aitoa luonnonhiekkaa! Talvisaikaan kaislikko puskee sinnikkäästi lumen ja jään läpi.
 
 
 
Etäämpää näkyy, kuinka kaksi naistaa poistuu autiotuvalta suksinensa. Ovat jäljistä päätellen kiertäeet koko Poroluodon saaren hiihtäen!
 
Paikka on helppo löytää, sillä rannan tuntumaan on tehty aallonmurtaja kivistä. Samalla kohdalla on myös niin sanottuja betonirakennelmia, jotka on tarkoitettu armeijan alusten kiinnityspoijuiksi. Rakennelmat on tehty joskus kylmän sodan aikoina...
Tässä vielä tarkempi suunnistusohje navigoijille...
N63o56 130, E23o12 370

Saaren rannasta johtaa vanha juntu kohti sisäosaa. Se menee kuopalle, josta on aikoinaan otettu materiaalia betonirakennelmien tekoon. Saman polun varressa sijaitsee myös tämän kertainen kohteemme, noin 100 metrin päässä rannasta. Alue rajautuu polun toisella puolella luonnonsuojelualueeseen.



Polun yllä on kyltti "Autiotupa Poroluoto, Kälviän kotiseutuyhdistys."

















Itse mökki on kuljetettu kokonaisena talkoovoimin paikalle vuonna 2003. Sille ei ole siirron jälkeen kovin suuria tapahtunut -tosin ei kai autiotupien prameita tarvitse ollakaan, kunhan palvelevat retkeilijöitä viivähtämispaikkoina.
 
 
 
 
 Pihapiiriin kuuluu myös siisti puulato.
 
Ulkohyyskäkin löytyy takapihalta.
 
 
 
 Ovet talossa on aina auki. Astelemme arkaillen sisään. Talon toista päätyä kiertää puiset laverit.
 
 
 
 
Keskellä huonetta on kamina. Seuralaiseni kertoo, että helmikuisella metsästysreissullaan saaressa hän piipahti mökissä. Tuolloin tulipesässä oli edellisten kävijöiden jäljiltä vielä punainen hiillos. Oli kuulemma ilo pistää pesään muutama kalikka lisää ja lämmitellä sen ääressä.



Tällä kertaa emme ala tulta rustaamaan. Ikkunoita peittää kauniit huurrekukkaset.


 

Poistumme mökistä. Ovi tiukasti kiinni, salpa vielä päälle. Sitten takaisin jäälle...

















Rannan kaislikko vilkuttaa meille. On ilo hiihdellä kohti kotia myötätuulen siivittämänä.





     






 



Alla Karttapaikan sivulta kopioitu karttakuva Poroluodon saaresta. Kotiseutuyhdistyksen autiotupa on oikeassa alareunassa olevan luonnonsuojelualueen vieressä näkyvät kaksi pientä, mustaa pilkkua Pirttinevan alapuolella!